Laadukkaampaa opetusta yhteistyössä

Mari Murtonen & Laura Hirsto

Opettajien työskentely-ympäristö on muuttunut viime vuosina tekoälyn ja etäopetuksen myötä monimutkaisemmaksi, eikä kellään ole selkeitä vastauksia uusiin opetukseen liittyviin kysymyksiin. Opiskelijoiden oppimisen ja hyvinvoinnin kysymykset ovat haastavampia kuin aiemmin. Yhtenä vastauksena lisääntyvään opetustyön kompleksisuuteen voisi olla yhteistyö. Yliopistopedagoginen tutkimus osoittaa yhä selkeämmin, että tärkeä voimavara opettajien osaamisen kehittämiselle ja jaksamiselle on yhdessä tekeminen. Tässä Yliopistopedagogiikan numerossa on luettavana useita yhteistyöhön liittyviä artikkeleja.

Tieteellisessä artikkelissa From ‘I’ to ‘We’: Using Appreciative Inquiry as a pedagogical approach in higher education Bhavani Ramamoorthi, Matti Taajamo ja Elina Fonsén kuvaavat kollektiivisen johtajuuden muodostumista monikulttuurisessa opiskelijoiden yhteistyössä. Teoreettisena tarkastelukulmana ja pedagogisena lähestymistapana oli sosiaaliseen konstruktionismiin perustuva Appreciative Inquiry (ApI), jonka avulla voidaan ymmärtää, miten ryhmät luovat yhteisiä käsityksiä tulevasta ja käynnistävät yhteistyöhön perustuvaa toimintaa. Osallistavat pedagogiikat, kuten ApI, tukevat tietoon perustuvan dialogin, yhdessä tutkimisen ja reflektion hyödyntämistä opetuksessa.

Kehittäminen ja kokeilut -osion aloittavat Outi Hakola, Kati Kasanen, Marika Mahlavuori ja Jaakko Nyrönen artikkelillaan Yhteiskehittämisen voima: Kokemuksia opiskelijoiden ja henkilökunnan yhteistyöstä opintojakson kehittämisessä. Kokeilu osoitti, miten kutsumalla opiskelijat mukaan kurssin kehittämiseen ei tuotettu pelkästään ideoita yksittäisistä uusista tehtävistä, vaan yhteinen työskentely ohjasi koko opintojakson pedagogisen rakenteen muotoutumista.

Opiskelijoiden keskinäisestä yhteistyöstä kertoo artikkeli Opiskelijoiden kokemuksia vertaismentoroinnista yliopisto-opintojen ensimmäisenä syksynä. Katja Holm, Niko Loikkanen, Sirkku Lähdesmäki, Sanna Väisänen ja Tuula Oksanen kuvaavat kokeilua vertaismentoroinnista, jonka tavoitteena oli tukea uusien opiskelijoiden opintoihin kiinnittymistä, minäpystyvyyttä, yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia. Lisäksi hankkeessa ratkotaan uusien mentorien löytämisen haastetta.

Korkeakoulujen välistä yhteistyötä tarkastellaan Tiina Putkurin, Assi Kaikkosen ja Jonna Juntusen kirjoituksessa Yhteisopettajuus korkeakoulujen yhteisen MOOC-opintojakson toteutuksessa – kokemuksia kehittämisestä ja kokeilusta. Yhteisopettajuus koettiin antoisaksi ja myös opiskelijat kokivat opetuksen laadukkaaksi. Haasteita olivat korkeakoulujen erilaiset toimintakäytännöt, aikataulut ja hallinnolliset rakenteet, joten tällaisten kurssien kehittäminen edellyttää päätöksentekoprosessien ja vastuunjaon yhteensovittamista yli organisaatiorajojen.

Yhteisöllisyyttä ja opiskeluhyvinvoinnin edistämistä tarkastelee myös Karoliina Maanmieli artikkelissaan Luova kirjoittaminen opiskelukyvyn ja -taidon vahvistajana: Yliopisto-opiskelijoiden kokemuksia. Hän toteaa, että parhaimmillaan luovan kirjoittamisen kurssi voi jopa ehkäistä opiskelun keskeyttämiseen johtavan uupumisen, mahdollistaa esimerkiksi opintoihin paluun sairasloman jälkeen tai auttaa pohtimaan opintojen etenemiseen liittyviä kysymyksiä.

Tämänkertaisessa numerossa on monta kutsua keskusteluun, joista moni käsittelee myös yhteistoiminnan teemaa. Niina Lilja, Mari Korpela, Liisa Mustanoja, Eeva Liikanen, Päivi Mayor, Leena Mikkola, Ville Rantanen, Sami Serola ja Minna Törnävä pohtivat kirjoituksessaan Tutkimusetiikan opettamisen tueksi tarvitaan keskustelua ja kokemusten jakamista, tulisiko tutkimusetiikan peruskurssin olla tarjolla kaikille opiskelijoille.

Sanna Uotisen, Heli Tyrväisen ja Leena Valkosen artikkeli Ihmisinä verkossa ‒ vuorovaikutteisen verkko-opiskelun ainekset herättelee keskustelua mahdollisuuksista tarjota tilaa erilaisille näkökulmille opetuksessa riippumatta siitä, toteutetaanko opetusta verkossa vai kasvokkain.

Annika Meinanderin artikkeli Är den naturvetenskapliga universitetsutbildningen i Finland benägen att reagera på samhällets behov av experter? nimensä mukaisesti kysyy, missä määrin yliopistokoulutuksen pitäisi reagoida yhteiskunnan tarpeisiin, erityisesti luonnontieteen koulutuksen alalla.

Näiden artikkelien valossa sekä aiemman tutkimuksen perusteella näyttää vahvasti siltä, että yhteiskehittämisestä ja -toiminnasta löytyy ratkaisuja useampiin pedagogisiin kysymyksiin!

Lukuintoa ja mukavaa kesää toivottaen,

Yliopistopedagogiikka-lehden väki