Siirry sisältöön

Kokemuksellinen oppiminen korkeakouluissa työn opinnollistamisen näkökulmasta

2.6.2021

Vappu Salo, Ruokatuotannon lehtori, Satakunnan ammattikorkeakoulu

Heini Korvenkangas, Matkailuliiketoiminnan lehtori, heini.korvenkangas@samk.fi

Kokemuksellinen oppiminen on toimintatapa, joka lähentää oppimisen teoreettista ja käytännöllistä näkökulmaa (Lamb 2015). Erityisesti korkeakouluissa, niin ammattikorkeakouluissa kuin yliopistoissa, toimintatapa koetaan ajankohtaiseksi, koska oppimismenetelmiä halutaan kehittää ja samalla parantaa laatua tuottamalla opiskelijoille erilaisia tapoja suorittaa opintoja.  Olennaista aiheen tarkastelu on erityisesti pedagogiikan teoreettisen ja käytännön toimintamallin näkökulmasta. (Mäki, Vanhanen-Nuutinen & Niinistö-Sivuranta 2019.) Työn opinnollistaminen yhdistää elinkeinoelämän ja oppimisen työelämälähtöisesti tukien opiskelun etenemistä. Opintojen tavoitteisiin sidotut ja teoriaan pohjautuvat työelämälähtöiset kehittämistehtävät antavat opiskelijoille mahdollisuuden oppia työelämässä kokemuksen kautta. 

Erilaiset oppimisympäristöt

Elinkeinoelämän ja koulutuksen yhteensovittaminen on korkeakouluissa yhä enenevässä määrin jokapäiväistä toimintaa. Tätä kautta pyritään tehostamaan koulutuksen monipuolisuutta ja parantamaan laatua erilaisilla pedagogisilla ratkaisuilla. Oppimisympäristö käsitteenä on tällä hetkellä laaja ja mahdollistaa siten vaihtelevat pedagogiset ratkaisut. Valintoihin liittyy myös haasteita. Lepänjuuren ja Nurmisen (2015) mukaan erityisesti erilaisten oppimisratkaisujen valinta tuo haasteita, koska mahdollisia oppimisympäristöjä on paljon.

Työelämäyhteistyössä korostuu verkostojen merkitys kehitettäessä oppimisympäristöjä. Kuoppalan ja Uotilan (2018) mukaan työelämäpedagogiikan lähtökohtana on ajatus oppivasta verkostosta, jossa opiskelija nähdään ratkomassa aitoja työelämän kehittämistarpeita. Heikkilän (2006, 280) mukaan oppiminen nähdään näin kontekstisidonnaisena tapahtumana, joka voidaan toteuttaa verkostoissa.

Opetus- ja kulttuuriministeriö (2016, 38) on asettanut korkeakoulutuksen kehittämisen tavoitteeksi pidemmät työurat ja joustavat opintopolut. Näin pyritään muun muassa siihen, että nuoret siirtyvät nopeammin jatko-opintoihin, ja joustavat opintopolut helpottavat opintojen suorittamista loppuun. Keinona nähdään työnteon ja opiskelun yhteensovittaminen.

Ammattikorkeakoulut ovat jo jonkin aikaa tarjonneet vaihtoehtoisia tapoja yhdistää työ ja opiskelu. Oppiminen tuodaan luokkahuoneesta työpaikalle ja toisinpäin. Tutkinnon edellyttämät taidot saadaan työskentelemällä koulutusorganisaation ulkopuolella ja yhdistämällä siihen kunkin aineen teoreettinen tietopohja. Työn ja opiskelun yhdistämisellä on positiivinen vaikutus opiskelijan ammatilliseen kehitykseen, opintojen etenemiseen ja valmistumiseen. Tuolloin opiskelijan osaaminen vahvistuu tutkinnon vaatimuksien ja omien lähtökohtien pohjalta. Opiskelija pystyy parantamaan niitä taitoja ja tietoja, joiden hän kokee olevan hyödyllisiä oman työnsä ja uransa kannalta. (Nurkka, 2018.)

Valtakunnallisena tavoitteena on, että kaikki korkeakoulut tarjoavat opiskelijoille vaihtoehtoisia toteuttamistapoja ja lisäävät yhteistyötä työelämän kanssa ja näin vahvistavat koulutuksensa työelämävastaavuutta (Aittola, Siekkinen, Hakanurmi & Karjalainen 2018, 29). Yliopistoissa edelläkävijänä on ollut avoin yliopisto. Se palvelee yhdessä muiden koulutusmuotojen kanssa opiskelijoita ja yhteiskuntaa. (Haltia, 2018, 275—277.)

Opettaminen ja oppiminen eivät ole kaksi erillistä ilmiötä, vaan ne ovat jatkuvasti vuorovaikutuksessa keskenään. Opetusvuorovaikutuksen laadun kriteerinä voidaan pitää sitä, miten hyvin opetuksessa onnistutaan tukemaan opiskelijan tavoitteiden suuntaista asiantuntijaksi oppimista. (Postareff 2007.) Työn ja oppimisen välinen vuorovaikutus asemoi opettajan työn uudelleen. Tämä prosessi on johtanut myös työelämän ja yhteiskunnan muutokseen oppimisympäristöjen suhteen. Muutosten keskellä opettajan ydinprosessiin kuuluvat opiskelijan kohtaaminen, oppimisen ohjaaminen ja opiskelijan ammatillisen kehittymisen tukeminen säilyttävät kuitenkin asemansa. (Lepänjuuri & Nurminen, 2015.)

Perinteisesti on ajateltu, että työelämässä menestyminen edellyttää koulutusta ja monissa tilanteissa ehtona on korkeakoulututkinto. Koulutuksen ajatellaan näin antavan työelämään siirtyvälle hyviä eväitä. Osaamisvaateet muuttuvat kehityksen myötä ja tämä asettaa koulutukselle suuret haasteet, jotta jo opiskeluvaiheessa osataan tunnistaa ne eväät, joilla työelämässä selviydytään. Opiskelijoille on hyvä tarjota vaihtoehtoja, joissa heillä on mahdollisuus tarpeidensa ja mahdollisuuksiensa pohjalta päästä tutustumaan työelämään. Näin opiskelija voi edistää jo opiskelujen aikana työelämään siirtymistä ja aloittaa luomaan oman näköistään työuraa. (Arola, 2017.)

Tässä kirjoituksessa asiantuntijuuden ja tiedon käsitteitä lähestytään kokemuksellisen ja teoreettisen tiedon näkökulmasta. Käytännöllistä tai kokemuksellista tietoa pidetään asiantuntijuuden yhtenä komponenttina. Se ei useinkaan ole opittavissa kirjoista vaan sitä syntyy käytännön kokemuksen kautta. Teoreettinen tieto on käsitteellistä tietoa, jota usein opitaan luennoilla tai kirjoista. (Tynjälä, 2016, 233.)

Karkea kahtiajako teorian ja käytännön välillä saattaa olla ongelmallinen, koska se voi johtaa käsitykseen siitä, että ne ovat kaksi eri asiaa.  Asiantuntijuuden näkökulmasta tarkasteltuna taitava toiminta muodostuu siten, että teoria ja käytäntö ovat yhtä. (Tynjälä, Heikkinen & Kiviniemi, 2011.) Tynjälän (2008) mukaan asiantuntijuus syntyy, kun teoreettinen ja kokemuksellinen tieto yhdistyvät toiminnan säätelyä koskevaan tietoon. Näistä elementeistä koostuu integratiivinen pedagogiikka. Työelämän kannalta olennaista on se, että sitä on mahdollista toteuttaa siten, että siihen liittyvät työelämän kehittämisen ja uuden tiedon luomisen aspektit.

Erityisesti ammattikorkeakoulujen työskentelytavoissa on ominaista työelämälähtöisyys ja opiskelijan työelämäyhteyksiä tuetaan opintojen aikana monin eri tavoin. Olennaiseksi kysymykseksi nousee, millä tavalla yhdistetään työ ja oppiminen. Käsitteenä työelämälähtöisyys liitetään usein ammattikorkeakoululakiin tai esittelemällä erilaisia työelämälähtöisiä toimintatapoja (Neuvonen-Rauhala, 2009). Tynjälä, Kekäle ja Heikkilä (2004 6–7) viittaavat käsitteen kohdalla koulutuksen ja työelämän yhteistyöhön perustuviin toimintatapoihin. Toimintatapoja voi olla monenlaisia. Näin yliopistot ja ammattikorkeakoulut voivat löytää koulutukselle ominaisimman toimintamallin.

Työn opinnollistaminen pedagogisena mallina

Yksi ammattikorkeakoulujen opetuksen ja työelämän yhteistyössä toteutettava, molempia osapuolia tukeva, pedagoginen toimintatapa on työn opinnollistaminen. Työn opinnollistaminen on määritelty ammattikorkeakoulujen yhteistyönä toteutuneessa Verkkovirta-hankkeessa (2016) niin, että se on opiskelijalle vaihtoehtoinen tapa toteuttaa opintoja ja kehittää omaa osaamistaan työelämälähtöisesti. Pedagogisena lähtökohtana on, että työelämälähtöinen toimintatapa kehittää opiskelijan taitoja monitasoisesti, koska työtä ohjaavat teoriat yhdistävät korkeakouluopinnot ja työelämän kehittämistehtävän.

Opetushallituksen (n.d.) Opintopolku-verkkosivulla opinnollistaminen on määritelty siten, että ”opinnollistaminen tarkoittaa työpajalla tai muussa työvaltaisessa ympäristössä hankittavan osaamisen tunnistamista, vertaamista ammatillisen tutkinnon perusteisiin ja dokumentoimista”. Ammatillisilla tutkinnoilla tarkoitetaan kaikkia tutkintoon johtavia koulutuksia.

Myös yliopistoissa on kokeiltu opinnollistamista. Esimerkiksi Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulussa huomattiin, että vaatimukset opiskelijoiden nopeammasta valmistumisesta edellyttävät esimerkiksi kesätöiden opinnollistamista suorittamalla kaksi kurssia työharjoittelun tai kesätyön yhteydessä (työssä oppiminen, 5 opintopistettä ja toiminta työyhteisössä, 5 opintopistettä). Opiskelijoiden tuli arvioida työnantajaorganisaationsa sekä omaa oppimistaan ja rooliaan työyhteisössä. (Vihervaara, 2015, 99.)

Ammattikorkeakouluissa tapahtuvaa opinnollistamista ovat tarkastelleet Forma, Korvenkangas ja Salo (2018). Heidän mukaansa opinnollistamisen keskiössä on työelämälähtöinen kehittäminen. Näin mahdollistetaan opiskelijalle yksilöllinen oppimispolku ja organisaatiolle mahdollisuus kehittää toimintaansa. Opinnollistaminen jouduttaa opiskelijan valmistumista ja samalla pystytään kartuttamaan oikeanlaista osaamista. Tämän yhteistoimintamallin tarkoituksena on vahvistaa korkeakoulujen roolia työelämän kehittämisessä. 

Työn opinnollistamisen näkemystä tukevat myös Pentikäisen (2014) ajatukset siitä, että nuori sukupolvi suhtautuu rohkeasti muutoksiin ja he voivat työn tai yrittämisen kautta toteuttaa näin omia kiinnostuksen ja innostuksen kohteitaan. Leipäjuuren ja Nurmisen (2015) mukaan tulevaisuuden mahdollisuuksien tunnistaminen ja ennakointiosaaminen ovat tärkeitä elementtejä myös opettajan työssä.  

Joustavat ja yksilölliset tutkinnot ja opintopolut nostetaan myös korkeakoulutuksen ja tutkimuksen 2030 visiossa, jolloin jatkuva oppiminen elämän eri vaiheissa on mahdollista (Opetus- ja kulttuuriministeriö 2018).

Tutkimus työn opinnollistamisesta ammattikorkeakoulussa

Restonomikoulutuksen ja elinkeinoelämän yhteiskehittäminen (ReKey) -hankkeessa Korvenkangas (2019) toteutti tutkimuksen restonomikouluttajille. Hankkeessa tutkittiin, millä eri tavoin opinnollistamista toteutetaan restonomikoulutuksessa, ja miten kouluttajat siihen suhtautuivat. Tutkimuksella selvitettiin, minkälainen on työn opinnollistamisen nykytila, ja minkälaista tukea restonomikouluttajat mahdollisesti kaipaisivat opinnollistamisen toteuttamisessa.

Tutkimuksessa etsittiin vastauksia seuraaviin tutkimusongelmiin: Miten opinnollistaminen muuttaa opettajan roolia? Minkälaista tukea kouluttaja tarvitsee opinnollistamisen edistämiseksi? Millä eri tavoin opinnollistamista toteutetaan koulutuksessa? Kohderyhmäksi valikoitui restonomikouluttajat artikkelin kirjoittajien omien taustojen ja hankkeen sidosryhmien takia.

Tutkimus toteutettiin kvantitatiivisena sähköisenä kyselytutkimuksena. Kysely lähetettiin 96 restonomikouluttajalle. Kysely kattoi kaikki 13 restonomikoulutusta Suomessa vuonna 2019 tarjonnutta ammattikorkeakoulua. Kyselyyn vastasi 65 henkilöä, joten vastausprosentti oli 67.7.

Tutkimuksessa selvitettiin ensin käytetyt opinnollistamisen muodot. Tulosten mukaan opinnollistaminen tapahtui ammattikorkeakouluissa pääosin yksittäisten opiskelijoiden opinnollistamisprojekteina. Ammatti- ja perusopinnot olivat suosituimpia opintoja ja aloite opinnollistamisesta tuli opiskelijan taholta. Opinnollistamisen tuotos oli pääasiassa kirjallinen raportti. Toiseksi suosituin oli näyttöpäivä. Muita tuotoksia olivat esitykset ja portfolio.

Tuotoksen arviointi toteutettiin useimmiten opettajan ja opiskelijan yhteistyönä. Yhtä suuri osa vastaajista toteutti arvioinnin joko opettajan toimesta tai niin sanottuna kolmikanta-arviointina, eli siinä olivat mukana niin opiskelija, opettaja kuin toimeksiantaja. Yhteydenpito opinnollistamisprosessin aikana tapahtui pääasiassa sähköpostin välityksellä. Neljännes vastaajista oli sitä mieltä, että käytännön toteutus oli opiskelijan omatoimista työtä eikä prosessin aikana oltu yhteydessä opettajaan eikä toimeksiantajaan ollenkaan. Useimmiten opinnollistaminen ajoittui samaan aikaan, jolloin opinnollistettava opintojakso oli käynnissä myös perinteisenä toteutuksena.

Haasteita, joita opinnollistamisen eri vaiheissa koettiin, oli korkeakoulutason säilyttäminen sekä se, että kaikki opintojaksot eivät soveltuneet opinnollistettaviksi. Erityisiksi ongelmakohdiksi nimettiin teoreettisen viitekehyksen jääminen vajaaksi. Kouluttajien näkökulmasta haasteiksi nousivat resurssien ja ajan puute varsinkin silloin, kun yksilölliset ratkaisut lisääntyivät. Useimmiten yksittäisen opiskelijan ohjaamiseen käytettiin aikaa kahdesta kolmeen tuntiin, mutta noin kolmasosa vastaajista käytti aikaa opiskelijaa kohden yli viisi tuntia.

Opiskelijan kannalta opinnollistaminen koettiin työllistävämmäksi toimintatavaksi kuin esimerkiksi opintojakson tehtävien suorittaminen verkko-oppimisympäristössä. Vastaajien mukaan opiskelijalla tulee olla riittävät tiedonhaun taidot, ja toimeksiantajalla tulee olla riittävästi tietoa opinnollistamisesta. Oman haasteensa opettajille toi organisaation erilaiset käytänteet liittyen opinnollistamisen toteuttamiseen. Antoisina asioina kouluttajan näkökulmasta mainittiin yhteisopettajuutena toteutettu opintojaksojen opinnollistaminen ja lisääntynyt yhteistyö elinkeinoelämän edustajien kanssa.

Opettajat kokivat roolinsa muuttuneen opinnollistamisen myötä. Yli puolet vastaajista oli sitä mieltä, että muutos ei ollut kovin merkittävä, mutta noin kolmasosa vastaajista näki roolinsa muuttuneen merkittävästi.  

Käytännössä, kun opinnollistamisen malli otetaan käyttöön, tulee opettajien osaaminen ottaa huomioon. Tällöin tarvitaan työkaluja ja organisaation tukea käytännön toiminnoissa. Oman organisaation lisäksi, restonomikoulutuksessa alan koulutusta tarjoavien korkeakoulujen muodostaman verkoston tuki on tärkeää, jotta opetus on tasalaatuisesti korkeakoulutasoa. Näin toteutuu myös opiskelijoiden yhdenvertainen kohtelu. Yhdenvertaisuuden näkökulmasta Koski (2019) näkee erittäin tärkeänä toimintatapana avoimen ja laajassa yhteistyössä toteutettavan koulutuksen.

Lähteet

Aittola, H., Siekkinen, T. Hakanurmi, S. & Karjalainen, M. (2018). Miten työelämälähtöinen avoin korkeakouluopetus vastaisi paremmin työelämän osaamistarpeisiin? – AVOT-hanke kehitti toimintamallin. Yliopistopedagogiikka (25), 2, 29—34. Saatavissa osoitteessa: https://lehti.yliopistopedagogiikka.fi/2018/12/20/miten-tyoelamalahtoinen-avoin-korkeakouluopetus-vastaisi-paremmin-tyoelaman-osaamistarpeisiin-avot-hanke-kehitti-toimintamallin/ [Viitattu 14.8.2020].

Arola, M. (2017). Eväitä työelämään. Kuusi tapaa lisätä korkeakouluopiskelijoiden työelämävalmiuksia. Sitran selvityksiä 123. Erweko, Helsinki.

Forma, E-L., Korvenkangas, H. & Salo, V. (2018). Opinnollistamisen verkostossa voittajia ovat kaikki. AMK_LEHTI//UAS JOURNAL. Saatavissa osoitteessa: https://uasjournal.fi/2-2018/ [Viitattu 3.3.2020].

Haltia, N. (2016). Avoin yliopisto ja tasa-arvon muuttuvat tulkinnat. Teoksessa: H. Silventoinen, M. Kalalahti & J. Varjo (toim.) Koulutuksen tasa-arvon muuttuvat merkitykset. Kasvatussosiologian vuosikirja (1). Suomen kasvatustieteellinen seura, kasvatusalan tutkimuksia 73. Suomen kasvatustieteellinen seura., 265–291. Saatavissa osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-5401-94-3 [Viitattu 14.8.2020].

Heikkilä. K. (2006). Työssä oppiminen yksilön lähtökohtien ja oppimisympäristöjen välisenä vuorovaikutuksena.  Akateeminen väitöskirja, Tampereen yliopisto, kasvatustieteen laitos. Tampereen yliopisto, Juvenes Print, Tampere. Saatavissa: http://urn.fi/urn:isbn:951-44-6558-X

Korvenkangas, H. (2019). Työn opinnollistaminen pedagogisena mallina restonomikoulutuksessa. Satakunnan ammattikorkeakoulu. ReKey-hanke.

Koski, J. (2019). Esipuhe. Teoksessa: P. Mantere (toim.) Tekemisen meininki. Näkökulmia restonomikoulutuksen työelämäyhteistyöhön. Laurea ammattikorkeakoulu, julkaisut 102, Helsinki. Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-799-504-7

Kuoppala, E. & Uotila, P. (2018). Työelämäpedagogiikka ja tiedon tuottamisen muuttuvat käytännöt. SIGNUM, Suomen tieteellisen kirjastoseuran jäsenlehti, 3–4, 36–41. https://doi.org/10.25033/sig.77237

Lamb, D. (2105). Learning about events through involvement and participation. The use of experiential and authentic learning experiences. International Journal of Event and Festival Management 6 (1), 73–91. https://doi.org/10.1108/IJEFM-12-2013-0043

Lepänjuuri, A. & Nurminen, R. (2015). Opettajuus liikenteessä – opettaja työelämän muutoksen tunnistajana ja tulkkina. Elinikäisen oppimisen verkkolehti. Saatavissa osoitteessa: https://verkkolehdet.jamk.fi/elo/tietoja/ [Viitattu 5.2.2020].

Mäki, K., Vanhanen-Nuutinen, L. & Niinistö-Sivuranta, S. (2019) Työ ja korkeakoulu. Yliopistopedagogiikka 1 (26), 62–66. Saatavissa osoitteessa: https://lehti.yliopistopedagogiikka.fi/2019/02/01/tyo-ja-korkeakoulu/. [Viitattu 12.8.2020].

Neuvonen-Rauhala, M-L. (2009). Työelämälähtöisyyden määrittäminen ja käyttäminen ammattikorkeakoulun jatkotutkintokokeilussa. Jyväskylä studies in education, psychology and social research 367. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-3659-4

Nurkka, P. (2018). Studification as a Model to learn deeper and faster in High Education. Conference presentation: 12th International Technology, Education and Development Conference, 5-7 March 2018, Valencia, Spain. Saatavissa osoitteessa: http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201804235233 [Viitattu 10.2.2020].

Opetushallitus (n.d.). Opintopolku. Oman osaamisen tunnistamisella kohti työelämää. Saatavilla ositteessa: https://opintopolku.fi/wp/story/opinnollistaminen-kiinni-tyoelamaan/ [Viitattu 5.3.2020].

Opetus- ja kulttuuriministeriö (2016). Toimintasuunnitelma strategisen hallitusohjelman kärkihankkeiden ja reformien toimeenpanemiseksi 2015–2019. Päivitys 2016, Hallituksen julkaisusarja 2/2016.

Opetus- ja kulttuuriministeriö (2018). Korkea-kouluihin avoimia opintoja ja oppimateriaaleja sekä yrittäjyyden ja työelämän taitoja. Saatavissa ositteessa: https://valtioneuvosto.fi/-/1410845/korkeakouluihin-avoimia-opintoja-ja-oppimateriaaleja-seka-yrittajyyden-ja-tyoelaman-taitoja.[Viitattu 15.8.2020].

Pentikäinen, L. (2014). Katsaus suomalaisen työn tulevaisuuteen. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja. Työ ja yrittäjyys 30/2014.

Postareff, L. (2007). Teaching in Higher Education From Content-focused to Learning-focused Approaches to Teaching. University of Helsinki, Department of Education, Research report 214. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-10-3654-5

Tynjälä, P. (2008). Perspective into learning in the workplace. Educational Research Review (3), 130—154. https://doi.org/10.1016/j.edurev.2007.12.001

Tynjälä, P. (2016). Asiantuntijan tieto ja ajattelu. Teoksessa: E. Kallio (toim.) Ajattelun kehitys aikuisuudessa. Kohti moninäkökulmaisuutta. Suomen kasvatustieteellinen seura. Jyväskylä.

Tynjälä, P., Kekäle, T. & Heikkilä, J. (2004). Työelämälähtöisyys koulutuksessa. Teoksessa: E. Okkonen (toim.) Ammattikorkeakoulunjatkotutkinto – toteutuksia ja kokemuksia. Julkaisu 2. Hämeen ammattikorkeakoulu, Hämeenlinna. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-784-345-4

Tynjälä, P., Heikkinen, L.T. & Kiviniemi, U. (2011). Integratiivinen pedagogiikka opetusharjoittelussa opettajan autonomisuuden tukena. Kasvatus 42 (4), 302–315.

Verkkovirta-hanke (2016). Opi työssä.  Uusia toimintamalleja opintojen aikaisen työn opinnollistamiseen.  Julkaisu 6/2016. Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, Helsinki. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-6619-87-3

 Vihervaara, T. (2015) Yritysyhteistyö opetuksessa. Käytännön käsikirja yliopistoille ja yrityksille. Helsinki: Aalto-yliopisto.

No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: