Siirry sisältöön

Laura Hirsto valittu Yliopistopedagogiikka-lehden toiseksi päätoimittajaksi

31.1.2020

Vuoden 2020 alusta Yliopistopedagogiikka-lehdellä on kaksi päätoimittajaa. Vastaavana päätoimittajana jatkaa Anne Nevgi ja toiseksi päätoimittajaksi on valittu Laura Hirsto.

 

Anne Nevgi-2019

Anne Nevgi
vastaava päätoimittaja

Dosentti Anne Nevgi toimii yliopistopedagogiikan yliopistonlehtorina Helsingin yliopiston Yliopistopedagogiikan keskuksessa (HYPE). Hänen tutkimus- ja julkaisutoimintansa on kohdistunut yliopisto-opettajien pedagogisen asiantuntijuuden kehittymiseen, pedagogiseen johtamiseen yliopistokontekstissa, oppimisen itsesäätelyyn ja verkko-oppimiseen ja -opetukseen. Hänen uusin tutkimusintressinsä on kampusten opetus- ja oppimistilojen kehittäminen vastaamaan digitalisaation ja aktiivisen oppimisen tuomia muutoksia opetukseen ja opiskeluun.

 

Laura Hirsto-2019

Laura Hirsto
päätoimittaja

Laura Hirsto, KT, on kasvatustieteen professori Itä-Suomen yliopiston filosofisessa tiedekunnassa soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osastossa. Hän on toiminut pitkään yliopistopedagogisena yliopistonlehtorina Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa ja kasvatustieteellisessä tiedekunnassa. Hänen tutkimus- ja julkaisutoimintansa on kohdistunut kontekstuaaliseen tutkimusperustaiseen opetuksen kehittämiseen ja yliopisto-opiskelijoiden kontekstuaalisiin oppimis- ja motivationaalisiin prosesseihin erityisesti teologisella alalla. Hän on myös tutkinut yliopisto-opettajien prosessimaista pedagogista koulutusta sekä opettajaksi kasvamista ja erilaisia oppimisympäristöjä. Hän on kasvatuspsykologian dosentti Helsingin yliopistossa.

 

 

 

 

 

 

 

 

No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.