Työelämäyhteistyön ytimessä: yrityskohtaisesti räätälöidyn pilotin anti restonomikoulutuksen kehittämiseen

Marjaana Mäkelä

Marjaana.Makela@haaga-helia.fi

(PDF)

Puheenvuorossa käsitellään yritysyhteistyöhön kytkeytyvää pedagogista kehittämistä ammattikorkeakouluopetuksessa erityisesti osaamisen tunnistamisen näkökulmasta. Esimerkkinä on Haaga-Helia amk ja sen Elämys- ja hyvinvointitalouden yksikön Haagan restonomikampus. Kaksivuotisessa pilottihankkeessa mallinnettiin yrityskohtaisesti räätälöityä restonomikoulutusta, jossa aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen toteutettiin yhteistyössä yrityskumppanin kanssa ja samalla kerättiin kokemuksia osaamisperustaisen opetussuunnitelman kehittämiseen.

Kokeilun tausta

Osaamisen tunnistaminen on vahvasti esillä kansainvälisessä ja suomalaisessa koulutuskeskustelussa väestön ikääntyessä, koulutukseen panostettujen resurssien niukentuessa ja toisaalta erilaisten oppimispolkujen monimuotoistuessa. Elinikäisen oppimisen tavoite on tarkoituksenmukaisin silloin, kun oppijan hankkima formaali ja muu osaaminen tunnistetaan ja sille rakennetaan mielekkäitä jatkumoita myös korkea-asteen opinnoissa. Tämä on yksi nykyisen hallitusohjelman painopistealueista koulutuksessa.

Oppimispolkujen joustavoittaminen osaamisen tunnistamisen kautta on korkeakoulukentällä vielä suhteellisen uusi ja heterogeenisesti toteutettu alue, joka kaipaa selkeää kehittämistä ja jossa tarvitaan tutkimuksen rinnalla kokemuksia erilaisten kokeilujen kautta. Haaga-Helian restonomikoulutuksessa Haagan kampuksella on aktiivisesti haettu jo pitkään sellaisia yhteistyön muotoja, joissa osaamisen tunnistamisessa yhdistyvät oppilaitoksen pedagoginen osaaminen ja yrityskumppanien tuoma alakohtainen, ajantasainen näkemys: millaista osaamista toimialalla todella edellytetään ja miten siinä yhdistyvät teoreettinen ja käytännöllinen taso? Millaisin keinoin tätä osaamista voi mitata ja arvioida? Miten osaamista osoitetaan käytännön konteksteissa siten, että opettajalla arvioijana on siihen yhteys? Haagan restonomikampuksella on lukuisia yritysyhteistyön tasoja, joihin kiinnittyy erilaisia tavoitteita niin korkeakoulun kuin oppilaitoksen taholta ja joissa näitä kysymyksiä pohditaan. Poikkeuksellisen syvällistä dialogia edellytti hanke, jossa toteutettiin yrityskohtaisesti räätälöity, restonomitutkintoon johtanut kaksivuotinen koulutuskokonaisuus yhteistyössä suuren kansainvälisen ravintolaketjun kanssa. Pilottihanke päättyi vuonna 2015, mutta sen kokemukset ovat edelleen tärkeä osa osaamisen tunnistamisen prosessien rakentamista restonomikoulutuksessa ja osaamisperustaisen opetussuunnitelman kehittämisessä.

Restonomikoulutus uudenlaisella rakenteella

Koska kyseessä oli ensimmäistä kertaa toteutettava tutkintotavoitteinen yritysyhteistyö, opintojen alkua edelsi perusteellinen suunnitteluvaihe yrityksen kanssa. Pilottikoulutukseen valikoitui ryhmä, jonka aikaisemmin hankittu osaaminen oli huomattavan homogeeninen verrattuna tavanomaiseen opintonsa aloittavaan amk-opiskelijaryhmään Haagan monimuotokoulutuksessa. Tämän mahdollisti ennakkovaatimus yhteistyökumppanin oman esimieskoulutuksen suorittamisesta ja esimieskokemuksesta ennen restonomiopintojen alkamista. Kyseinen koulutuspolku ja sen eri tasoilla kertyvä osaaminen oli kuvattu selkeästi ravintolaketjun puolesta; näin oppilaitoksessa oli mahdollista verrata koulutuspolulla kertyvää osaamista restonomikoulutuksen tuottamaan esimiesosaamiseen, tunnistaa koulutuspolusta puuttuvat osiot ja räätälöidä avuksi syventäviä, teoreettisia ja soveltavia opintoja. Nämä muotoiltiin yhteistyössä yrityksen kanssa laajoiksi kokonaisuuksiksi, joiden toteuttamisesta vastasi pääsääntöisesti opettajatiimi.

Osaamisen tunnistaminen tapahtui alkuvaiheessa yrityksen kontekstissa ja yhteinen lähtötaso mahdollisti tavanomaista nopeamman etenemisen. Opintojen jatkuva soveltaminen käytäntöön opiskeltavan alan arkisessa esimiestyössä oli toinen osatekijä tutkintotavoitteisen opiskelun onnistumiseen nopeassa tahdissa työn ohessa. Tältä osin osaamisen tunnistaminen oli jatkuvaa ja opintojen edetessä opettajajohtoista. Oppimistehtäviä rakennettiin niveltymään työhön, mutta restonomilta edellytettävä laaja-alainen osaaminen tarkoitti myös tutusta ”laatikosta” irrottautumista. Opinnäytetyöt tehtiin oman ravintolan tai koko ravintolaketjun liiketoimintaa kehittämään, mikä lisäsi motivaatiota ja mihin työnantajat olivat varsin tyytyväisiä.

Pilottikoulutuksen anti

Kahdeksantoista pilotissa valmistunutta restonomia antoivat loppupalautteessa kiitosta opintojen monipuolisuudesta ja niiden tuomasta syvällisestä näkemyksestä. Kritiikkiä osoitettiin esimerkiksi opintojen rakenteesta ja osa sisällöistä koettiin odotettua vähemmän tarpeellisiksi. Oppilaitoksenkin osalta kokemukset olivat kaksijakoisia. Hankkeen alkuvaiheessa osaamisen tunnistamisen käytännöt eivät olleet vielä niin selkeä osa opettajan arjen työtä kuin ne ovat tänään, mikä aiheutti keskustelua ja osin jopa turhautumista. Työssä kertyvän osaamisen arviointi ei ollut ammattikorkeakoulun opettajillekaan yhtä tuttua kuin teoriaosaamisen mittaaminen. Opetus oli myös jäsennettävä uusin tavoin ja opettajilta edellytettiin valmiutta kokeilemiseen esimerkiksi tiimiopettajuuden osalta. Hankkeen kokonaiskoordinointi oli myös varsin työlästä; opiskelijat olivat paikalla Haagassa melko vähän ja tarvitsivat paljon ohjausta opintojen etenemisessä. Yhdessä yrityksen kanssa totesimme, että organisaation omia johtamisprosesseja, kuten kehityskeskusteluja, olisi voinut nivoa vielä syvällisemmin esimiesopintoihin.

Kokonaisuutena restonomikoulutukseen kertyi silti paljon arvokasta kehittämispääomaa, jota hyödynnettiin samaan aikaan käynnissä olleessa uuden osaamisperustaisen opetussuunnitelman rakentamisessa. Keskeisin oppi oli kenties avoimuuden ja läpinäkyvyyden merkitys kautta koko hankkeen: opiskelijat tarvitsevat tietoa siitä, mitä heiltä edellytetään ja millä perusteilla aiempi osaaminen tunnustetaan osaksi tutkintoa. Yritykselle on tärkeää viestiä oppilaitoksen käytännöistä ymmärrettävällä kielellä vailla pedagogista jargonia ja opettajien täytyy tietää, missä rajoissa heidän pedagoginen suunnittelu-, toteutus- ja arviointityönsä tapahtuu. Myös opettajatiimien on pystyttävä sopimaan avoimesti työnjaosta laajoissa kokonaisuuksissa ja kokeiluista on tiedotettava selkeästi eri sidosryhmille. Viestinnän ohella työssä kertyvän osaamisen tunnistamisen muotoja on edelleen kehitettävä dialogissa yritysten kanssa ja kumppaniyritystä on tärkeää osallistaa myös arvioinnissa. Jotta pilotin kaltaisten kokeilujen tuoma tieto kerryttää yhteistä kehittämispääomaa, kaikki tämä on tärkeää dokumentoida ja hankkeita on verrattava kriittisesti oppilaitoksen tavanomaisiin käytäntöihin.

Johtopäätöksiä

Yksi ammattikorkeakoulujen toiminnan perusperiaate on yhteistyö yrityskumppanien kanssa, mutta pedagoginen kehittämistyö rajoittuu ammattikorkeakoulusektorilla edelleen usein oppilaitoksessa tapahtuvaan oppimiseen. Näkemystä tulee laajentaa myös vaihtoehtoisiin oppimisympäristöihin, sillä ensisijainen tehtävämme on kouluttaa asiantuntijoita työelämän muuttuviin tarpeisiin. Parhaimmillaan kumppanuudet tukevat monipuolisesti korkeakoulujen kehittämistä: kontribuutio yrityksiltä voi niveltyä sekä opetussuunnitelman kehittämiseen että sen toteuttamiseen ja lopulta osaamisen arviointiin paitsi oppilaitoksessa, myös autenttisissa ammatillisissa konteksteissa. Keskusteluyhteyden ylläpitäminen ja kumppanien osallistaminen arviointiin asti ei ole oppilaitoksille ja opettajille aina ongelmatonta, mutta lisää uskottavuuttamme työelämän suuntaan.

Yritys- tai organisaatiokumppanin panos ammattikorkeakoulutuksen kehittämisessä on perinteisesti konsultatiivinen, mutta siihen voidaan rakentaa myös aktiivisempi ulottuvuus, jossa esimerkiksi saman koulutuksen aiemmin suorittaneet alumnit ovat työelämäasiantuntijoina arvioimassa osaamisen näyttöjä opettajien rinnalla. Samalla saadaan palautetta opetussuunnitelmien toimivuudesta, mikä hyödyttää myös perinteisiä oppimisen muotoja. Ideaalitilanteessa ammattikorkeakouluopiskelija osallistuukin näistä molempiin: opiskelee ammattikorkeakoulututkintoa sekä oppilaitoksessa että työskennellessään alan tehtävissä. Jälkimmäisessä tapauksessa hän opinnollistaa työtään, mistä laaditaan erillinen suunnitelma nivoen työ ja opiskelu opetussuunnitelman tavoitteiden mukaiseksi jatkumoksi. Osaamisen tunnistamisen prosessi näiden rinnakkaisten polkujen yhteydessä on parhaimmassa tapauksessa identtinen, jolloin osaamisperustaisten opetussuunnitelmien tavoite saavutetaan yhteistyössä työelämän kanssa.