Roolipeliä ja näyttelijäpotilaita lääkäriopiskelijoille Itä-Suomen yliopistossa

Marja-Leena Hyvärinen, Pekka Mäntyselkä & Salla Rasmus

Kliinisessä työssä toimiva lääkäri kohtaa vuosittain tuhansia potilaita. Kliininen osaaminen ja lääketieteellinen tieto eivät yksin riitä työssä menestymiseen. Näiden lisäksi lääkäriltä vaaditaan vahvaa vuorovaikutusosaamista. Siksi on tärkeää, että tulevilla lääkäreillä on mahdollisuus harjoitella potilas-lääkärivuorovaikutusta jo opintojensa alkuvaiheessa. Itä-Suomen yliopistossa lääkäreiden vuorovaikutuskoulutusta on kehitetty yleislääketieteen, psykologian ja puheviestinnän oppiaineiden yhteistyönä. Koulutuksessa käytetään roolipelimenetelmää ja simuloituja potilaita, jotka soveltuvat hyvin oppimismenetelmiksi. Vuorovaikutuskoulutus opintojen alkuvaiheessa on tärkeä osa lääkäriksi kasvamista. Opiskelijoiden ymmärrys vuorovaikutusosaamisen merkityksestä lääkärin työssä kasvaa ja tietoisuus omasta osaamisesta lisääntyy. Tulevaisuudessa työpajateatteri voisi tarjota turvallisen harjoittelumuodon opintojakson alkuun ja vahvistaa yhdessä oppimista.

Johdanto

Lääkäreille suunnattua vuorovaikutuskoulutusta on kehitetty Itä-Suomen yliopistossa Vuorovaikutus potilas-lääkärisuhteessa -opintojaksolla, jonka laajuus on kaksi opintopistettä ja joka kuuluu kaikille lääketiedettä pääaineena opiskeleville. Opintojakso sijoittuu tutkinnossa toiseen opiskeluvuoteen ja sen yhteydessä opiskelijat suorittavat sekä puheviestinnän (1 op) että psykologian (1 op) opinnot. Psykologiassa käsitellään kuuntelemisen ja myötäelävän vastaamisen keinoja ja pohditaan terveyden ja sairauden määrittelyä potilaan ja lääkärin näkökulmasta sekä hoitoon sitoutumiseen vaikuttavia tekijöitä. Puheviestinnässä keskitytään vuorovaikutukseen potilas-lääkärisuhteessa ja harjoitellaan potilaan haastattelemista sekä vuorovaikutuksen havainnointia ja analysointia pienryhmissä.

Opintojakson tavoitteissa korostetaan vuorovaikutusosaamisen merkitystä potilastyössä, mikä on noussut esille myös viimeaikaisissa Lääkärikyselyissä (2009). Jo pitkään on tiedetty, että potilaan ja lääkärin välisen vuorovaikutuksen onnistumisella on yhteys esimerkiksi potilaan kokemaan hoitotyytyväisyyteen, hoito-ohjeiden noudattamiseen ja hoitotuloksiin (Brown, Steward & Ryan, 2003). Siksi on tärkeää tarjota opiskelijoille sekä teoreettisia että käytännöllisiä työkaluja vuorovaikutustyössä toimimiseen ja innostaa heitä kehittämään vuorovaikutusosaamistaan. Eettisyys, asenteet, vuorovaikutustaidot ja empaattisuus käytännön tekoina ja toimintana ovat keskiössä opintojaksolla, jossa saa kokeilla, erehtyä, epäonnistua, kilauttaa kollegalle ja keskustella yhdessä ajatuksella ”kaikesta voi oppia ja jokainen harjoitus on kaikkien yhteinen harjoitus, jossa yhteinen pohdinta on olennainen osa oivaltavaa oppimista”. Oppimisen ymmärretään tapahtuvan sosiaalisessa vuorovaikutuksessa kokemusten, reflektoinnin ja yhteisen pohdinnan tuloksena.

Vuorovaikutusopinnot tulivat osaksi lääketieteen lisensiaatin tutkintoa 2000-luvun alussa. Alusta saakka opetusta on kehitetty kurssipalautteiden ja opiskelijoiden oppimiskokemuksia käsittelevien tehtävien avulla. Vuorovaikutuskoulutuksesta on tehty väitöskirjatutkimus (Koponen, 2012), jossa vertailtiin kolmea eri oppimismenetelmää: työpajateatteria, roolipeliä ja simuloituja potilaita. Näistä kaksi jälkimmäistä ovat yhä käytössä ja niiden antia opiskelijoille tarkastellaan tässä artikkelissa, jossa kuvaamme opintojakson viimeisintä toteutusta ja tuloksia vuosilta 2012 ja 2013.

Vuorovaikutus potilas-lääkärisuhteessa -opintojakson toteutus

Opintojakso käynnistyy ennakkotehtävällä Moodle-oppimisympäristössä, jossa opiskelijat käyvät keskustelua pienryhmissä oppimateriaalin pohjalta muun muassa potilaan kuuntelemisesta, lääkärin vuorovaikutusosaamisesta sekä sen yhteydestä ammatilliseen kehittymiseen (Koponen, Pyörälä & Isotalus, 2011; Mönkkönen & Finstad, 2007; Pyörälä & Hietanen, 2011). Tämän jälkeen on kaikille yhteinen orientaatioluento, jossa kerrotaan potilashaastatteluharjoituksista, annetaan perustietoa potilaan ja lääkärin vuorovaikutuksesta sekä pohditaan erilaisten potilaiden kohtaamista videoiden avulla. Kahden puheviestinnän opettajan lisäksi mukana on yleislääketieteen kliinisiä opettajia kertomassa kokemuksiaan lääkärin vastaanotolta ja vastaamassa opiskelijoiden kysymyksiin. Psykologian osuus suoritetaan orientaatioluennon jälkeen luentoina ja verkkotehtävänä, jossa opiskelijat pohtivat empaattisuuden näkymistä omassa työtavassaan lääkärinä ja vuorovaikutustyön kuormittavuutta.

Seuraavaksi opiskelijat tekevät noin kuuden opiskelijan pienryhmissä roolipeliharjoituksia, joissa jokainen on vuorollaan lääkärinä ja potilaana. Puheviestinnän opettajat käynnistävät useamman pienryhmän harjoitukset yhtä aikaa, minkä jälkeen opiskelijat työskentelevät keskenään. Aluksi opiskelijat kertovat ryhmässään odotuksistaan ja tavoitteistaan harjoituksiin ja laativat yhteisen työskentely-sopimuksen. Potilaan roolissa apuna on roolikortti, jossa kuvataan potilaan taustatiedot, tulosyy ja vuorovaikutustyyli. Potilastapaukset on laadittu yleislääketieteen kliinisten opettajien ja puheviestinnän opettajien yhteistyönä ja ne ovat tyypillisiä perusterveydenhuollon tapauksia (unettomuus, flunssa, stressi, päänsärky, alkoholi, selkäsärky, verenpaine). Lääkärin tehtävänä on selvittää potilaan tulosyy, odotukset ja elämäntilanne. Fyysistä tutkimusta ja hoitoratkaisua ei tehdä.

Potilas-lääkäri-vuorovaikutuksen pohtiminen on harjoituksen keskeinen osuus: harjoituksessa lääkärinä toiminut opiskelija pohtii harjoitusta omasta näkökulmastaan, sen jälkeen potilaan roolissa toiminut opiskelija kertoo kokemuksistaan potilaana, minkä jälkeen ryhmä yhdessä keskustelee harjoituksesta. Harjoitusten seuraamisen ja keskustelun apuna käytetään palautekortteja, joissa kuvataan harjoittelun kohteena olevat keskeiset vuorovaikutustaidot: potilassuhteen luominen, kysymysten käyttö, kuunteleminen, sanaton viestintä ja vastaanoton rakenteen hahmottaminen.

Opintojakso huipentuu näyttelijäpotilaiden kanssa tehtäviin harjoituksiin, jotka toteutetaan samoissa pienryhmissä kuin roolipeliharjoitukset. Harjoituksia ohjaavat sekä puheviestinnän että yleislääketieteen kliiniset opettajat vuorotellen. Koska iso opiskelijajoukko (N=136) tarvitsee useita opettajia pienryhmien ohjaamiseen, olemme tuottaneet toimintasapluunan harjoitusten laadun varmistamiseksi (Liite 1). Harjoituksissa jokainen opiskelija kohtaa yhden näyttelijäpotilaan, joka on perehdytetty toimimaan simuloituna potilaana. Näyttelijän ulkoinen olemus (ikä, paino) ja käytös vastaavat mahdollisimman aidosti todellisuudesta poimittua potilastapausta. Potilaan roolin lisäksi näyttelijä osallistuu harjoituksesta käytävään keskusteluun ja ohjaa opiskelijoita etsimään erilaisia ratkaisu- ja toimintavaihtoehtoja. Opintojakson päätteeksi opiskelijat kirjoittavat Moodleen omista oppimiskokemuksistaan, joiden tuloksia käsittelemme seuraavaksi.

Keskeisiä tuloksia opiskelijoiden oppimiskokemuksista

Opiskelijat pohtivat eri näkökulmista vuorovaikutuksen merkitystä lääkärin työssä ja opintojaksoa kliinisiin opintoihin valmentavana vaiheena. Heidän mielestään opintojakso sijoittuu oikeaan aikaan ja tarjoaa mahdollisuuden harjoitella turvallisessa ympäristössä vuorovaikutusta potilaan kanssa ennen oikeiden potilaiden kohtaamista. Harjoituksia ja yhteisiä pohdintakeskusteluita pidetään toimivina ja kurssin toteutustapaa mielekkäänä. Opintojakso vahvistaa tiedollista ja taidollista osaamista, ohjaa asennoitumaan vuorovaikutusosaamiseen, sen merkitykseen ja kehittämiseen myönteisesti sekä lisää rohkeutta (Rasmus, 2012).

Keskeisiksi lääkärin vuorovaikutustaidoiksi opiskelijat nostavat kuuntelemisen, empaattisuuden ja rauhallisuuden. He tulevat tietoisiksi omasta osaamisestaan ja tunnistavat kehitettävää erityisesti keskustelemisen taidoissaan. Potilas-lääkärivuorovaikutuksen luonne konkretisoituu ja ymmärrys potilaiden yksilöllisen kohtaamisen tärkeydestä lisääntyy. Opintojakso auttaa hahmottamaan, miten eri tavoin lääkärit voivat toimia vuorovaikutuksessa potilaiden kanssa ja ettei yhtä oikeaa tapaa toimia voida määrittää. (Rasmus, 2012.) Tulokset heijastavat opintojakson keskeisten tavoitteiden saavuttamista ja ymmärrystä siitä, että vuorovaikutusosaaminen syntyy ihmisten välisen yhteistyön tuloksena ja määrittyy ainutkertaisesti vuorovaikutussuhteissa (Gerlander & Isotalus, 2010).

Ryhmän turvallinen ja kannustava ilmapiiri on keskeinen opiskelijoiden oppimista tukeva tekijä. Sen lisäksi, että opiskelijat pitävät henkilökohtaisen palautteen saamista tärkeänä, he arvostavat tilaisuutta pohtia vuorovaikutusta monipuolisesti ajatuksella ”tästä voimme jokainen ottaa oppia”. Mahdollisuus kilauttaa kollegalle, antaa apua opiskelijakaverille ja seurata, miten oma vinkki toimii vuorovaikutustilanteessa edistää ratkaisuvaihtoehtojen löytämistä. Se, että voi rohkeasti kokeilla erilaisia toimintatapoja ja keskittyä vuorovaikutukseen, eikä kliinisiin tietoihin, koetaan hyväksi.

Harjoitusten rakenne vaikuttaa hyvin toimivalta: opiskelijatoverin kanssa tehtävä roolipeliharjoitus orientoi työskentelytapaan ja keskeisiin lääkärin vuorovaikutusosaamisen osa-alueisiin sekä karistaa suurinta jännitystä näyttelijäpotilaan kohtaamiselta. Opiskelijat kokevat, että näyttelijäpotilaat ovat kuin oikeita potilaita, jolloin liiallinen itsetarkkailu unohtuu ja huomio kiinnittyy potilaaseen. Näyttelijän antama palaute potilaan näkökulmasta koetaan arvokkaana, jopa mieleenpainuvana. Myös mahdollisuus saada ohjausta sekä kliiniseltä opettajalta että puheviestinnän opettajalta nostaa esille erilaisia ulottuvuuksia potilastyöhön, motivoi ja lisää ymmärrystä osaamisvaatimuksista.

Kehittämiskohteita tulevaisuudessa

Osa opiskelijoista kokee epävarmuutta ja jännittää potilashaastatteluharjoituksia, mikä on tyypillistä uusissa tilanteissa, joissa ollaan katseiden kohteena ja jotka sisältävät arviointia (Almonkari, 2007). Työpajateatteri voisi olla hyvä vaihtoehto roolipelille tai täydennys oppimismenetelmiin. Se on turvalliseksi koettu harjoittelumuoto, joka korostaa ryhmän yhteistä ongelmanratkaisuprosessia ja mahdollistaa useiden opiskelijoiden toiminnan lääkärin roolissa (Koponen, 2012). Opettajajohtoinen harjoitus opintojakson alussa voisi tukea opiskelijoiden yhteistoimintaa ja reflektiivistä keskustelua.

Siitä huolimatta, että palautekortit auttavat jäsentämään vuorovaikutusosaamista ja antavat aineksia harjoitteluun, havainnointiin ja pohdintoihin, niiden roolia harjoituksissa tulee kriittisesti pohtia. Palautekorttien kysymykset painottuvat lääkärin toiminnan seuraamiseen, kun tarkastelun kohteena tulisi olla molemmat osapuolet, sekä lääkäri että potilas.  Havainnointia ja analysointia ohjaavia kysymyksiä tulee kehittää niin, että ne auttavat pohtimaan vuorovaikutusta ilmiönä ja osapuolten yhteistyönä. Ohjaavalla opettajalla on tärkeä tehtävä keskustelun ohjaamisessa, samoin näyttelijäpotilaalla. Opiskelijoita tulee rohkaista keskustelemaan vapaasti harjoituksen herättämistä ajatuksista, oivalluksista ja kysymyksistä ilman ennalta sovittua struktuuria ja rajattuja näkökulmia.

Kirjoittajat työskentelevät Itä-Suomen yliopistossa. Marja-Leena Hyvärinen toimii puheviestinnän lehtorina Kielikeskuksessa ja Pekka Mäntyselkä professorina Lääketieteen laitoksella. Lääketieteen kandidaatti, puheviestinnän opiskelija Salla Rasmus on osallistunut opintojaksolle ja tehnyt aiheesta HuK-tutkielman Jyväskylän yliopistossa.

LÄHTEET

Almonkari, M. (2007). Jännittäminen opiskelun puheviestintätilanteissa. Jyväskylä Studies in Humanities 86. Jyväskylän yliopisto.

Brown, J. B., Steward, M. & Ryan, B. L. (2003). Outcomes of patient-provider interaction. Teoksessa T. Thompson, A. M. Dorsey, K. I. Miller & R. Parrot (toim.), Handbook of health communication (s. 141–161). Mahwah: Lawrence Erlbaum.

Gerlander, M. & Isotalus, P. (2010). Professionaalisten viestintäsuhteiden ääriviivoja. Puhe ja kieli, 30 (1), 3–19.

Koponen, J. (2012). Kokemukselliset oppimismenetelmät lääketieteen opiskelijoiden vuorovaikutuskoulutuksessa. Acta Universitatis Tamperensis 1734. Tampereen yliopisto.

Koponen, J., Pyörälä, E. & Isotalus, P. (2011). ”On tärkeää kuunnella potilasta tarkkaan ja myös osoittaa se” – lääketieteen opiskelijoiden itsearvioidut oppimistulokset kolmessa ryhmässä. Teoksessa M.Valo, A. Sivunen & V. Laaksonen (toim.), Prologi – Puheviestinnän vuosikirja 2011 (s. 7–24). Jyväskylä: Prologos ry.

Lääkärikysely 2009. Helsinki: Suomen Lääkäriliitto.

Mönkkönen, J. & Finstad, M. (2007). Lääkärin ja poliitikon viestintäosaamisen jäljillä. Teoksessa P. Isotalus, M. Gerlander, M. Jäkälä & T. Kokko (toim.), Prologi – Puheviestinnän vuosikirja 2007 (s. 33–66). Jyväskylä: Prologos ry.

Pyörälä, E. & Hietanen, P. (2011). Vuorovaikutustaidot osana lääkärin ammatillista kehittymistä. Suomen Lääkärilehti, 6/2011, 469–473.

Rasmus, S. (2012). Lääketieteen opiskelijoiden oppimiskokemuksia vuorovaikutuskoulutuksesta. Kandidaatintutkielma. Jyväskylän yliopisto, viestintätieteiden laitos.

LIITE 1

Toimintasapluuna opettajalle

1. Kerro harjoituksen aluksi, MIKSI tällaisia harjoituksia tarvitaan ja mitä on mahdollista oppia:

• opit potilaan haastattelemista, kohtaamista, käyttäytymistä potilastilanteessa
• tunnistat omaa osaamistasi ja sen kehittämiskohteita
• saat sykäyksen ymmärtää vuorovaikutuksen merkityksen potilastyössä

2. Painota harjoituksen perusideoita:

• ei esitys, vaan harjoitus -> yhteinen pohdinta ei ole arvostelua
• kommentoinnissa pääpainon tulee olla OPISKELIJAN VAHVUUKSISSA
• jokainen harjoitus on kaikkien harjoitus
• keskustelu ja yhdessä ideointi ovat tärkeämpiä kuin sulava suoritus
• normaaliin käytäntöön kuuluu, että opettaja voi puuttua tarvittaessa haastattelun kulkuun
• keskeytys ei ole merkki epäonnistumisesta
• ideana on uskaltaa heittäytyä vuorovaikutukseen potilaan kanssa ja selvittää tulosyy
• ei ole olemassa oikeaa tapaa olla vuorovaikutuksessa potilaan kanssa
• keskustelun fokus on vuorovaikutuksessa, ei kliinisissä tiedoissa

3. Varmista opiskelijalle turvallinen harjoitusympäristö:

• puutu tilanteeseen, keskeytä tarvittaessa lempeästi
• ei ole tarkoitus, että opiskelija nolostuu tai menee lukkoon
• suosi toimintamallia: ”… no niin, mietitäänpä koko porukalla tätä tilannetta…”

4. Vastuuta napakasti opiskelijat yhteiseen pohdintaan, vaadi laatua:

• pyydä tarvittaessa lisäperusteluja, kehittämisvinkkejä, konkreettisia tekoja
• millainen vuorovaikutus on tarkoituksenmukaista tässä potilastilanteessa?

5. Vedä harjoitus yhteen, rohkaise jatkoon:

• kuinka voisimme toimia seuraavassa harjoituksessa vielä paremmin?
• pyydä kutakin opiskelijaa miettimään kolme konkreettista tekoa oman toiminnan parantamiseksi seuraavassa harjoituksessa tai tulevissa aidoissa potilastilanteissa
• pyydä joka kerta suullista palautetta omasta ohjauksestasi: miten voisit tukea opiskelijoiden harjoitusta vielä paremmin?

Niskanen, Hyvärinen, Meriranta, Mäntyselkä 2013

PDF