Skip to content

Osaanko oikeasti? – Välittömän palautteen merkitys lääketieteen opetuksessa

9.12.2014

Juho Heliste, Jetro J. Tuulari & Ina Vasko

E-PF-Kehittäminen ja kokeilut

Anamneesin ottaminen ja potilaan huolellinen kliininen tutkiminen ovat lääkärin tärkeimmät työkalut. Tämä ikuinen totuus alleviivaa sitä, kuinka tärkeää niitä olisi opettaa ja oppia kunnolla. Oppi tulee parhaiten itse tekemällä, mutta pelkkä yritys ja erehdys ilman valvovaa silmää ja ohjaavia kommentteja edes silloin tällöin ei johda parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen. Kliinisen vaiheen opintojen alun jälkeen kandidaatin työskentelyä potilaan kanssa valvotaan ja ohjataan vain harvoin. Opiskelijapalautteen mukaan tälle olisi kuitenkin nykyistä enemmän tarvetta. Opinto-ohjelmista löytyy onneksi muutamia helmiä mestari-kisällityylisestä opetuksesta.

Kiinnostuisiko joku joskus siitä, teenkö oikein?

Opettajan läsnäolo ja opiskelijan tekemisten seuraaminen vaihtelee lääkäriopinnoissa opintojaksojen välillä huomattavasti. Usein kandidaatti saa toimia pitkiäkin aikoja hämmentävän itsenäisesti. Etenkin vuodeosasto-opetuksessa tämä korostuu: potilaita tavataan viikottain, heidät tutkii kuka missäkin välissä ja tulokset mahdollisesti esitellään osaston vastaavalle lääkärille. Lääkäri ei kuitenkaan välttämättä missään vaiheessa ole ollut näkemässä, kuinka kandidaatti kuunteli sydämen, palpoi vatsan ja esitti anamnestiset kysymykset. Väärät ja huolimattomat toimintatavat voivat valitettavasti jäädä elämään tulevan lääkärin työskentelyyn.

Yliopistot alkoivat vastikään kerätä puolivuosittain opiskelijapalautetta alemman korkeakoulututkinnon saavuttaneiden keskuudessa. Tästä Kandipalaute-nimellä tunnetusta aineistosta löytyy mielenkiintoisia tuloksia palautteen saamisesta opetuksessa, kun verrataan lääkäriopiskelijoita muiden tiedekuntien opiskelijoihin. Sekä Turussa että Helsingissä, joiden palauteaineistoja olemme päässeet tutkimaan, lääketieteelliset tiedekunnat sijoittuivat lähes kaikilla opetuksen laatuun liittyvillä mittareilla mitattuna kärkisijoille.

Kysyttäessä palautteen riittävyydestä lääkäriopiskelijoiden tyytyväisyys oli kuitenkin huomattavasti alemmilla sijoilla. Merkitsevyysarvoja ei näille havainnoille ole laskettu, mutta trendi on mielenkiintoinen. Toisaalta palautteessa kuuluu myös opiskelijoiden arvostus hyvää lähiopettajaa kohtaan, ja opettajalta odotetaan paljon. Laadukas opettajalta saatu palaute on selvä kehityksen kohde.

Tapausesimerkkejä kaivatunlaisesta opetuksesta

Nostamme omiin kokemuksiimme nojaten esimerkkejä laadukasta välitöntä palautetta sisältävästä opetuksesta Turun yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta. Useampaan kurssiin liittyen järjestetään poliklinikkaopetusta, jossa opiskelijat vuorollaan ottavat vastaan oikean poliklinikkapotilaan sekä tutkivat ja haastattelevat hänet. Tämän jälkeen opettaja ja noin kahdeksan opetusryhmän muuta opiskelijaa liittyvät tilanteeseen mukaan yhteistä läpikäyntiä varten, jossa opettaja tarkastaa opiskelijan löydökset ja johtopäätökset.

Erityisesti maininnan arvoisina esimerkkeinä mainittakoon sisätautipoliklinikkaopetus Satakunnan keskussairaalassa sekä korva-, nenä- ja kurkkutautien poliklinikkaopetus Turun yliopistollisessa keskussairaalassa ja Satakunnan keskussairaalassa. Näissä korostui opettajien luoma positiivinen ilmapiiri, jossa uskalsi kysyä tekemisistään, sekä huolellinen perehtyminen tapauksen yksityiskohtiin ja niihin liittyviin vinkkeihin. Vastaavanlaista opetusta on saatu myös muun muassa yleislääketieteen terveyskeskusharjoitteluissa ja kirurgian pientoimenpideopetuksessa.

Poliklinikkaopetuksessa on kaikesta erinomaisuudestaan huolimatta se puute, että potilaan primaarin tutkimisen ajan kandidaatti on tilanteessa ilman opettajan seurantaa. Potilaan tutkimista suoraan seuraavaa ja kommentoivaa opetusta edustavat muun muassa Objective Structured Clinical Examination (OSCE) -tentit ja simulaatio-opetus. Tulevaisuudessa moniammatillinen simulaatio-opetus, jossa hoitotiimin työtä interaktiivisen potilasnuken parissa seurataan ja ohjataan, toivottavasti lisääntyy. Turun neurologian opetushenkilökunta ja kliinisten taitojen oppimiskeskus Portti ovat tähän opetusmuotoon jo panostaneet. Vastaavia esimerkkejä löytyy toki muistakin lääketieteellisistä tiedekunnista kliinisten taitojen oppimiskeskusten puitteissa.

Miten lisätä palautetta vähillä resursseilla?

Kliinisiä opettajia ja osastonlääkäreiden aikaa ei riitä jokaiselle lääkäriopiskelijalle jatkuvasti kohdennettavaksi. Pienillä panostuksilla potilastyöpalautetta voisi lisätä paikoitellen opintoihin. Vuodeosasto-opetuksessa kierron yhteydessä ohjaava lääkäri voisi pyytää silloin tällöin opiskelijaa tekemään mallisuorituksen potilaan tutkimisesta. Edes kerran puolessa vuodessa olisi mukava kuulla, kuinka potilaan kanssa toimiminen sujuu.

Toinen tärkeä oppimisen paikka ovat kliinisen harjoittelun jaksot, amanuenssuurit. Pahimmillaan amanuenssi tekee kuukauden verran paperitöitä, parhaimmillaan tutkii paljon potilaita vastaavan lääkärin ohjauksessa. Amanuenssuurien laadun takaamiseksi tärkeitä tekijöitä ovat yhtenäinen ohjeistus amanuenssin ohjaajan ja amanuenssin velvoitteista sekä amanuenssin oma aktiivisuus pyytää ja saada palautetta.

Yhteenveto

Lääkäriopiskelijat toivovat saavansa enemmän palautetta potilaiden kanssa työskentelystä. Tähän mennessä toimivaa opetusta on edustanut kohdennettu poliklinikkaopetus. Tulevaisuudessa palautetyhjiötä täyttävät toivottavasti simulaatio-opetus ja vuodeosasto-opetuksen sekaan siroteltu potilaan ohjattu tutkiminen. Myös paremmin ohjatut amanuenssuurit ovat oivallinen tapa lisätä opiskelijan potilastyöstään saamaa palautetta.

Kirjoittajat toimivat Turun yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa ja ovat Suomen medisiinariliiton hallituksen jäseniä, Ina Vasko liiton pääsihteeri. Juho Heliste on lääketieteen kandidaatti ja tohtorikoulutettava lääketieteellisen biokemian ja genetiikan oppiaineessa, Jetro J. Tuulari on tohtorikoulutettava PET-keskuksessa ja TUTKE:ssa ja  Ina Vasko lääketieteen kandidaatti.

PDF

One Comment leave one →
  1. Heidi Luotolahti permalink
    15.12.2014 11.20

    Kiitos mielenkiintoisesta artikkelista ja tietty kiitokset kommentista Porin sisätautiopetusta kohtaan.
    Kysyisinkin nyt sisätautipoliklinikan opetuksesta: olisiko parempi, että opettaja olisi mukana kun opiskelija ja potilas keskustelevat ennen yhteistä vastaanottoa? Olen ajatellut antaa opiskelijalle tietyn itsenäisen työosuuden, mutta jos on halua, istun tietty mukana itse hiljaa taustalla. Näin voisin myöhemmin kommentoida vastaanoton kulkua, miten itse sen koin.

    Eli suora kysymys: Millaisen suhtautumisen otamme opettajan läsnäoloon poliklinikan nykyisessä yksinäisessä vaiheessa eli siloin, kun nykyään opiskeilja on kahdestaan potilaan kanssa :
    1) Opiskelija saisi valita, haluaako opettajan mukaan
    2) Opiskelijalla on oma rauhallinen osuutensa, jossa opettaja ei ole mukana
    3) Opettaja tulisi ilman sen kummempia kyselyitä opiskelija-potilas-vastaanotolle kuuntelemaan ja katsomaan, mutta ei kommentoisi mitään
    4) Opettaja osallistuu aktiivisesti potilas- opiskelijatyöhön

    Terveisin ja menestystä jatkossakin teille toivoen
    Heidi Luotolahti, kliininen opettaja sisätaudit., Satakunnan keskussairaala

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s