Siirry sisältöön

Yliopisto-opiskelijoiden hyvinvoinnin ja sitoutumisen tukemisen mahdollisuuksia etä- ja hybridiopetuksen avulla?

4.6.2021

Laura Hirsto & Mari Murtonen

Koronapandemia on värittänyt vahvasti lukuvuoden 2020-2021 yliopisto-opetusta ja opintoja. Yhtäältä, opetuksessa on siirrytty monin tavoin etä- ja hybridiopetuksen malleihin, mikä on voinut tuoda uudenlaista joustavuutta opintojen suorittamiseen. Näistä näkökulmista kirjoitimme edellisessä Yliopistopedagogiikka-lehden pääkirjoituksessa (Nevgi & Hirsto, 2020). Toisaalta, pandemia on tuonut haasteita opiskelijoiden hyvinvoinnille sosiaalisten verkostojen ja yhteisöllisyyden kokemusten heikentyessä ja yksinäisyyden kokemusten lisääntyessä. Professori Katariina Salmela-Aron ryhmän tutkimusten mukaan ainakin Helsingin yliopiston opiskelijoiden hyvinvointi on koronasyksyn 2020 aikana jatkanut laskuaan ja uupumus ja uupumusriskissä olevien opiskelijoiden määrä on kasvanut kovasti. Yhtenä syynä Salmela-Aro pitää sitä, että perustarpeet, kuten autonomia, kompetenssin tunne, yhteenkuuluvaisuus ja merkityksellisyys eivät näytä toteutuvan etäopetuksessa (lue lisää osoitteesta: https://www2.helsinki.fi/fi/uutiset/opetus-ja-opiskelu-yliopistossa/yliopisto-opiskelijoiden-hyvinvointi-jatkaa-laskua).

Syksyllä 2020 aloittaneet ensimmäisen vuoden opiskelijat ovat eri yliopistoissa joutuneet osallistumaan ainakin kaikille isommille opintojen alkuvaiheen johdantokursseille etäyhteyksien kautta, mikä on vaikeuttanut opiskelijayhteisön rakentamista ja yhteyksien rakentamista opiskelijoiden välille. Useissa yliopistoissa on pyritty myös kehittämään erilaisia keinoja opiskelijoiden opintoihin kiinnittymisen tukemiseksi. Kiinnittymistä on määritelty eri tavoin (vrt. Timonen, Tuomela, Oikarinen & Harmoinen, tässä numerossa), ja erilaisella kiinnittymisellä on seurauksia myös opintojen etenemisen kannalta (e.g. Ketonen, Haarala-Muhonen, Hirsto, Hänninen, Wähälä & Lonka, 2016). Jos vain on voinut järjestää kontaktiopetusta, sitä on pyritty suuntamaan juuri näille ensimmäisen vuoden opiskelijoille. Yliopisto-opintoihin kiinnittymisessä on varsinaisten opintojaksojen ja muodolliseen koulutukseen liittyvän vuorovaikutuksen lisäksi tärkeä osa myös vapaamuotoisella opiskelijoiden yhteistoiminnalla, mutta näissäkin on pitänyt olla varovainen, ja monia perinteisiä traditioita opiskelijoiden yhteisöllisyyden tukemiseksi on jouduttu perumaan kokonaan. Koronatilanteen vaihtelun vuoksi monia suunnitelmia yhteisöllisen toiminnan järjestämiseksi on jouduttu muuttamaan lyhyelläkin varoitusajalla, ja joistakin näistä tilanteista on muodostunut kohtaamispaikkojen lisäksi tilanteita, joissa korona on päässyt leviämään. Vertaistuen ja opiskelijayhteisön muodostumisen haasteilla voi olla merkitystä myös kiinnittymiseen liittyvän uravalinnanvarmuuden kehittymisen näkökulmasta. Opiskelijan uravalinnanvarmuudessa on merkitystä tietenkin uravalinnan motiiveilla (e.g. Hirsto, 2012), mutta vertaisryhmä voi kannatella kiinnittymistä monin tavoin.

Yliopisto-opettajat voivat opetuksen kautta pyrkiä tukemaan vuorovaikutusta ja sellaisia prosesseja, joissa opiskelijat voisivat oppia tuntemaan toisia opiskelijoita, mutta etäyhteyksillä tutustuminen ei käy kovin helposti. Monesti opiskelijat eivät halua pitää kameraa päällä, ja aktiivinen osallistuminen opetukseen kysymyksin taikka vastauksin voi tuntua vaikealta, kun muita osallistujia ei tunne taikka näe Zoom- taikka Teams-yhteyden aikana. Monet opettajat ovat kuitenkin pyrkineet kannustamaan opiskelijoita ottamaan kamerat käyttöön ainakin pienryhmätyöskentelyn aikana, jotta edes pienen ryhmän yhteistoiminnassa saadaan äänen lisäksi mukaan kehollinen liike ja ilmeet, jotta osallistujat voisivat tutustua toisiinsa lähemmin. Varsinaisten omien oppiaineiden opintojaksojen ulkopuolella opettajatuutoroinnin, hops-ohjaajien taikka omaopettajaohjauksen avulla opiskelijoita on voitu tukea kiinnittymisessä opintojen alkuvaiheessa myös etä- ja hybridimalleissa. Näitä mahdollisuuksia ja kehittämistä vaativia näkökulmia tulee esille tässä numerossa Timosen ym. artikkelissa. Myös Määtän, Asikaisen ja Katajavuoren tämän numeron artikkelissa tutkima hyvinvointia ja opiskelutaitoja tukeva verkko-opintojakso voisi tukea opiskelijoita opintojen etenemisen lisäksi laajemmin kiinnittymisessä myös korona-ajan vaatimissa etä- ja hybridiopetusmalleissa, sillä heidän mukaansa opiskelijoiden kokemukset psykologisesta joustavuudesta, suunnitelmallisesta opiskelusta ja hyvinvoinnista parantuivat ja kokemukset stressistä laskivat tuon verkko-opintojakson seurauksena.

Koronapandemian tilanne on myös muuttunut vuoden aikana jatkuvasti, ja opetuksen pedagogisia suunnitelmia on pitänyt muuttaa välillä nopeastikin. Tällöin opiskelijan opintopolun näkökulmasta oppimisympäristöjen ja pedagogisten ratkaisujen kokonaisuuden hallinta ei ole ollut kovin helppoa. Opettajat ovat ratkoneet tilanteita parhaalla osaamisellaan, ja joissakin yliopistoissa on luotu vertaistukirakenteita ja sparrausryhmiä opettajien pedagogisten ja teknologisten ratkaisujen tukemiseksi. Tästä huolimatta voi olla niin, että opiskelijan opintopolun näkökulmasta voimme vasta jälkeenpäin tarkastella toteutunutta opetussuunnitelmaa, ja sitä missä määrin yhdessä kollektiivisesti rakennetun opetussuunnitelman tavoitteet lopulta näyttävät toteutuvan näiden korona-aikaan opiskelevien opiskelijoiden näkökulmasta.  

Tässä lehdessä on kaksi tieteellistä artikkelia. Ensimmäisessä tieteellisessä artikkelissa ”Yliopisto-opiskelijoiden hyvinvointia ja opiskelutaitoja tukemassa” Saku Määttä, Henna Asikainen ja Niina Katajavuori tarkastelevat erityisesti opiskelijoiden hyvinvointiin liittyvän opintojakson vaikutusta opiskelijoiden hyvinvointiin. Artikkeli ei sinänsä liity koronapandemiaan, mutta antaa ajattelemisen aihetta laajemmin siihen, miten opiskelijoiden hyvinvointia voitaisiin yliopisto-opintojen aikana tukea entistä paremmin verkko-opintojakson avulla. Artikkeli ohjaa myös opiskelijoiden hyvinvoinnin jäsennellympään ja teoreettisempaan tarkasteluun.

Toinen tieteellinen artikkeli ”Omaopettajaohjauksen merkityksiä ja kyseenalaistamisia kiinnittymisen viitekehyksessä” puolestaan tuo keskusteluun omaopettajaohjauksen opettajien näkökulmasta. Omaopettajaohjausta on hyödynnetty eritavoin eri yliopistoissa, mutta Laura Timonen, Anu Tuomela, Hanna Oikarinen ja Sari Harmoinen tuovat artikkelissaan esille merkitysten ja hyötyjen lisäksi kyseenalaistamista tuottavat elementit. Kirjoittajat hyödyntävät kiinnittymisen näkökulmaa moniulotteisesti ja omaopettajaohjaus näyttää tutkittujen opettajienkin mielestä toteuttavan monta kiinnittymisen kannalta tärkeää funktiota. On kuitenkin hyvä pysähtyä myös miettimään havaittujen kyseenalaistuksien näkökulmasta sitä, miten yleensä omaopettajaohjausta voitaisiin tutkimusperustaisesti kehittää. Korona-ajan etäopetuksen kontekstissa omaopettajaohjauksen merkitys saattaa nousta, kun vertaisopiskelijoita ei pysty samalla tavalla kohtaamaan.

Vuoden 2021 ensimmäisessä lehdessä on kymmenen ”kehittäminen ja kokeilut” -artikkelia. Janne Skaffari, Maarit Koponen ja Juhani Hiirikoski kuvaavat artikkelissaan aineopintojen kielioppikurssin uudistamista käänteisen luokkahuoneen avulla sekä opiskelijoiden kokemuksia siitä. Pääasiassa kokemukset näyttävät olleen myönteisiä. Noora Kaukola puolestaan kertoo vapaasti valittavien vieraiden kielten verkko-opetuksen kehittämisen kokemuksia. Siinäkin nousee esille vuorovaikutuksen tärkeys, ja sen suunnittelun mahdollisuudet.

Marjaana Raukola-Lindblom, Jaanet Salminen, Mary-Ann Kaukinen, Miia Tuominen, Erika Österholm ja Mira Karrasch kuvaavat monialaisen koulutuksen järjestämisen prosessia ja keskeisiä käytännöllisiä ratkaisuja. He myös kiteyttävät kokemuksensa kuuteen keskeiseen teesiin, joista on varmasti hyötyä monialaisten oppimiskokonaisuuksien suunnittelua aloitteleville.

Kati Syvälahti avaa opetuksen ja oppimisen avoimuuden ajankohtaisia haasteita ja suuntaviivoja omassa kirjoituksessaan. Avoimuudelle ja sen kehittämiselle on olemassa erilaisia viitekehyksiä, joista Syvälahti esittelee keskeisenä Euroopan komission laatiman moniulotteiden avointa opetusta koskevan viitekehyksen. Tuon viitekehyksen avulla avointa opetusta on helpompi ajatella systemaattisesti ja laajemmin kuin vain oppimateriaalin avoimuutena. Se myös tuo esille avoimuuden kokonaisvaltaisen kehittämisen tarpeellisuuden.

Vertaisarvioinnin ristiriitaisesta roolista kandidaattiseminaarin suorittaneiden oppimiskokemuksissa tarkastelee omassa kirjoituksessaan Laura Perttola ja Kirsi Lehto. Heidän mukaansa vuorovaikutusosaamisen oppimistavoitteen näkyväksi tekeminen esimerkiksi ohjaussopimuksen avulla voisi luoda opiskelijoille vertaisarvioinnista laajemmin myönteisempiä kokemuksia.

Maija Airas, Marja-Liisa Saarilammi ja Hanna Väätäinen kertovat hankkeesta, jossa tarkasteltiin ulkomaalaistaustaisten korkeakouluopiskelijoiden opiskelupolkua ja kokemuksia korkeakouluopinnoista. He nostavat kirjoituksessaan esille moninaistuvan korkeakouluyhteisön kaipaavan osaamisen kehittämistä ja osallisuuden tukea.

Vappu Salo ja Heini Korvenkangas puolestaan tarkastelevat kokemuksellista oppimista työn opinnollistamisen näkökulmasta. Kirjoituksessaan he tuovat esille erilaisia toimintatapoja työn opinnollistamisessa, sekä sen etuja ja haasteita. Kirjoittajat ovat tarkastelleet työn opinnollistamista erityisesti ammattikorkeakouluopintojen näkökulmasta, mutta soveltaneet näitä myös yliopistoopintojen kontekstiin.

Jonna Kosonen, Susanna Kohonen ja Sinikka Kettunen ovat olleet kehittämässä kehitysriihi-työmuotoa opetuksen kehittämisen välineeksi. Kirjoituksessaan he kuvaavat kehitysriihen toteuttamista ja siihen liittyviä keskeisiä asioita oikeustieteen ja kielten opetuksen integrointihankkeessa. Heidän mukaansa kehitysriihi on vuorovaikutuksellinen ja monipuolisesti opiskelijoita ja opettajia osallistava toimintamalli, joka tarjoaa uudenlaisen tavan kehittää korkeakoulutusta ja vahvistaa oppivan organisaation periaatteiden mukaista toimintaa.

Åsa Mickwitz ja Hanna Vänskä tarkastelevat puolestaan, minkälaista on ruotsinkielisten opiskelijoiden finskan kielituki ja miksi sitä tarvitaan.

Viimeisessä Kehittäminen ja kokeilut-kirjoituksessa Veijo Vaakanainen kuvaa QR-koodien avulla toteuttamaansa opetuskokeilua, jossa kielten opiskelijat opiskelivat erityisesti suullista kielitaitoja QR-koodien avulla toteutetun suunnistuksen avulla. Vaakanainen kuvaa kaksi opetuskokeiluaan konkreettisesti ja hänen mukaansa koodisuunnistus vaikutti olevan toimiva ja motivoiva tapa opiskelijoille opiskella erityisesti suullista kielitaitoa.

Lehdessä on lisäksi kaksi Keskustelua -artikkelia ja yksi Lectio precursoria. Ensimmäisessa Keskustelu-artikkelissa Susanna C. Fagerholm, Corinna Casi ja Hisayo Katsui tarkastelevat koronapandemian tuottamia haasteita opetukseen opettajan näkökulmasta, kun koronapandemia asetti opettajille uusia haasteita heidän muuttaessaan omaa opetustaan etäopetukseksi. He myös reflektoivat omaa oppimistaan koronapandemian aikaisten opetuskokemustensa näkökulmasta, ja tuovat esille asioita, joihin jatkossa pitäisi kiinnittää huomiota tällaista opetusta suunnitellessa.

Toisessa Keskustelua-artikkelissa Elina Laine ja Kirsi Günther tarkastelevat uran alkuvaiheessa olevan opettajan haasteita sekä mentoroinnin merkitystä siinä. Heidän kokemuksensa rakentuvat laadullisen tutkimuksen opetuksen kontekstiin.

Lectio precursoria on Niclas Sandströmin väitöskirjasta ja siinä tarkastellaan oppimistilojen ja oppimisympäristöjen kehittämisen kysymyksiä kampusten kehittämisessä.

Lehden päätoimittajistossa on uuden toimituskunnan myötä tapahtunut vaihdoksia. Toimituskunnan pitkäaikainen vaikuttaja Anne Nevgi jättäytyi pois vastaavan päätoimittajan ja toimituskunnan tehtävistä. Esitämme hänelle lämpimät kiitokset erittäin arvokkaasta työstä lehden edistämiseksi kuluneiden vuosien aikana. Anne hoiti tehtävää sitoutuneesti ja suurella sydämellä, ja moni lehdessä julkaissut saikin häneltä korvaamattomia vinkkejä käsikirjoitusten parantamiseksi. Vastaavana päätoimittajana jatkaa Laura Hirsto. Hänen rinnalleen Yliopistopedagogiikka-lehden toimitusneuvostoon ja päätoimittajaksi on nyt palannut pienen tauon jälkeen Mari Murtonen, joka näkee lehden tulevaisuuden valoisana: lehti selvästi kiinnostaa julkaisukanavana ja se on saanut jo vankan jalansijan kotimaisten kasvatusalan lehtien joukossa. Ennen kaikkea yliopistojen opetus-, ohjaus- ja kehittämishenkilökunta on yhä kiinnostuneempaa lukemaan toisten kokemuksista ja saamaan tutkittua tietoa oman toimintansa pohjalle, joten lehdellä on vahva tilaus jatkossakin.

Toivotamme lukijoillemme antoisia lukuhetkiä lehtemme artikkelien parissa!

Lähteet

Hirsto, L. (2012). Certainty of career choice at the beginning of university studies: general strategies and attributions in achievement situations, and career motives. Studies for the learning society, 2(2-3), 35-45. https://doi.org/10.2478/v10240-012-0005-2

Ketonen, E. E., Haarala-Muhonen, A., Hirsto, L., Hänninen, J. J., Wähälä, K., & Lonka, K. (2016). Am I in the right place? Academic engagement and study success during the first years at university. Learning and Individual Differences, 51, 141-148. https://doi.org/10.1016/j.lindif.2016.08.017

Nevgi, A. & Hirsto, L. (2020). Digiloikasta digiähkyyn–tai uusiin toimiviin opetuksen hybridiratkaisuihin. Yliopistopedagogiikka 28(1). https://lehti.yliopistopedagogiikka.fi/2021/01/07/digiloikasta-digiahkyyn/

No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.