Ohjauksesta eväitä korkeakouluopiskelijoiden ympäristöahdistukseen

Minna Santaoja

minna.santaoja@utu.fi

(PDF)

Nuoret aikuiset suunnittelevat elämäänsä ympäristökriisin todellisuudessa. Monet kokevat ympäristöahdistusta ja merkityksettömyyttä. Opiskelijat tarvitsevat ohjausta mahdollisten tulevaisuuksien hahmottamiseen. Pohdin tässä tekstissä, millä tavoin tietoisuus ympäristökysymyksistä voisi nivoutua ohjaukseen korkeakouluissa ja toimia resurssina ohjaajalle ja ohjattavalle. Eri tahoilla kasvatus- ja ohjaustyötä tekevät ovat tärkeässä asemassa ekologisessa jälleenrakennuksessa. Ohjauksessa on ryhdyttävä huomioimaan yksilön ja tämän sosiaalisen ympäristön lisäksi ympäristön materiaaliset reunaehdot elämälle. Laajennettu näkemys ohjauksesta edellyttää ohjaajilta selvillä oloa ympäristökysymyksistä ja odotettavissa olevista yhteiskunnallisista muutoksista sekä halua laajentaa ohjauksessa tarkasteltavaa elämänkenttää. Ympäristötietoisuuden integrointi ohjaukseen voi tarjota maailmankuvallista selkeyttä ja tulevaisuuden suuntia.

Ympäristöahdistus sukupolvikokemuksena

Ilmastonmuutoskeskustelu virisi Suomessa ennennäkemättömällä tavalla lokakuussa 2018 kansainvälisen ilmastopaneelin IPPC:n julkaistua raporttinsa 1,5 asteen globaalista lämpenemisestä. Raportti alleviivasi ilmastotoimien kiireellisyyttä. Suomen energiajärjestelmän, liikenteen, talouden ja teollisuuden on oltava hiilineutraaleja 2030-luvun kuluessa (Järvensivu & Toivanen, 2018). IPPC:n raportti on virittänyt myös keskustelua ilmastonmuutoksen edellyttämistä muutoksista työlle. Korkeakoulut ovat keskeisessä asemassa ekokriisin torjunnassa ja uusien ideoiden ja toimintatapojen tuottamisessa (ks. myös Värri, 2018).

Ilmastonmuutokseen liittyy perustava kysymys siitä, miten elää hyvää elämää entistä niukemmin resurssein. Olemme ristiriitaisessa tilanteessa, jossa fossiilikapitalismin yltäkylläisyydessä eläneiden tulisi kyetä ohjaamaan seuraavat sukupolvet kestävään tulevaisuuteen. Kasvatus ekokriisin aikakaudella -kirjan kirjoittaja Veli-Matti Värri (2018) peräänkuuluttaa kasvatuksen moraalihorisontin uudelleen määrittelyä: kasvatusta ohjaavat arvot on irrotettava kulutusjuhlasta ja kasvuajattelusta. Ekologinen tietoisuus ei Värrin mukaan toistaiseksi ole läpäissyt kasvatuksen kenttää.

Ympäristöahdistuksesta on tullut sukupolvikokemus. Nuorisobarometrin mukaan 15–29‑vuotiaat nuoret ottavat ympäristökysymykset vakavasti (Myllyniemi, 2017). Nuoret eivät kuitenkaan vaikuta toivottomilta tulevaisuuden suhteen: yli puolet uskoi ympäristöongelmiin löytyvän ratkaisuja. Barometrissä nousivat kiinnostavalla tavalla esiin jälkimateriaaliset arvot: nuorten tyytyväisyys omaa elämää kohtaan on vain osittain kytköksissä materiaaliseen vaurauteen. Tyytyväisimpiä nuoria luonnehtivat kulttuuriseen moninaisuuteen, ekologiseen kestävyyteen ja yhteiskunnan eheyteen liittyvät arvot ja niiden toteuttaminen omassa elämässä (Salonen & Konkka, 2017). Hyvinvoinnin ajatuksen laajentaminen tuo haasteita opiskelijoiden ohjaukseen, sillä elinikäinen oppiminen ja ohjaus on toistaiseksi mielletty keskeisinä välineinä jatkuvan kasvun saavuttamiseen (Saukkonen & Parkkinen, 2011; Värri, 2018).

Moreenimedia selvitti Tampereen yliopiston opiskelijoiden ilmastonmuutokseen liittyviä tunteita syksyllä 2018 (Immonen, 2018). Yli puolet kyselyyn vastanneista kertoi kokevansa surua ja avuttomuutta ilmastonmuutoksen edessä, suuri osa koki myös pelkoa ja vihaa. Rinnan kasvavan ympäristökriisitietoisuuden kanssa ovat lisääntyneet opiskelijoiden mielenterveysongelmat. Diagnosoidut masennus- ja ahdistuneisuushäiriöt ovat kaksinkertaistuneet 2000-luvulla (Salovuori, 2017), ja kolmasosalla korkeakouluopiskelijoista on psyykkistä oireilua (YTHS, 2016). Opiskelijoiden lisääntyneen stressin taustalla on monia tekijöitä, kuten epävarmuus liittyen työnsaantiin sekä esimerkiksi toimeentuloon ja sosiaalisiin suhteisiin liittyvät seikat. Terveystietokyselyissä ei toistaiseksi ole huomioitu laajempia opiskelijoiden hyvinvointiin vaikuttavia yhteiskunnallisia tai ympäristökysymyksiä. Oireilun taustalla on epäilemättä myös yleistä epävarman tulevaisuuden ja ympäristökriisien tuomaa ahdistusta.

Huolimatta nuorten valmiudesta ympäristökysymysten käsittelyyn yhteiskunnassa näyttää vallitsevan yleinen epätietoisuus sen suhteen, onko ympäristökysymysten huomioiminen yksilöllinen arvovalinta vai onko kysymys yhteiskuntaa läpileikkaavista tavoitteista, jotka tulisi huomioida kaikessa toiminnassa (Ahvenainen ym., 2014; MacIntyre, 2004; Saukkonen & Parkkinen, 2011). Selkänojaa ympäristökysymysten läpäisevään tarkasteluun voi hakea Suomen ratifioimasta Pariisin ilmastosopimuksesta ja YK:n kestävän kehityksen toimintaohjelmasta, joka on valtioita poliittisesti sitova asiakirja. Politiikan toimeenpano ei ole yksinomaan maan hallituksen tehtävä, vaan toimenpiteiden etenemiseksi tarvitaan kaikkia yhteiskunnan toimijoita. Kasvatus-, opetus- ja ohjaustehtävissä toimivat ovat aivan keskeisessä asemassa yhteiskunnan muutoksessa kohti ekologista jälleenrakennusta.

Ympäristöahdistuksen taustalla on nykyisen kuluttavan elämäntapamme ja ilmastonmuutostietoisuuden välinen ammottava ristiriita. Teologi ja ympäristötutkija Panu Pihkalan (2017) mukaan ympäristöä koskevien huolten ja ympäristöahdistuksen esiin tuomiselle ei tunnu olevan tilaa, ja erityisesti niihin liittyvistä tunteista ei puhuta. Pihkala näkee, että juuri ympäristöongelmiin liittyvien tunteiden käsittely mahdollistaa energian suuntaamisen yhteiseen toimintaan. Esimerkiksi Aalto-yliopistossa keväällä 2018 opiskelijoille oli tarjolla keskusteluryhmä ilmastonmuutoksen liittyvien tunteiden käsittelemiseksi (Parkkinen, 2018). Tarvetta tämän kaltaisille ryhmille olisi muuallakin.

Mielenterveyspalvelut eivät tälläkään hetkellä pysty vastaamaan kaikkeen avun tarpeeseen. YTHS ei kuitenkaan ole ainoa paikka, jossa ympäristöahdistusta voidaan käsitellä. Ympäristöahdistus ja jotkin muutkin mielenterveyden ongelmat voidaan nähdä terveenä reaktiona epäterveeseen maailmaan (vrt. Tukiainen, 2000). Ahdistusta aiheuttavat ongelmat ovat hyvin todellisia. Ympäristöahdistusta olisi hedelmällistä käsitellä filosofisissa ohjauskeskusteluissa, jossa ohjattavan elämänkenttä otetaan tarkasteluun laajemmin kuin käsillä olevien koulutus- ja uravalintojen näkökulmasta. Ohjausta annetaan yliopistoissa monella taholla ja monissa tilanteissa, mutta ohjausresurssit ovat kroonisen niukat. Opiskelijoiden ohjauksessa keskeisessä asemassa ovat HOPS-opettajat, opintoneuvojat sekä ura- ja opinto-ohjaajat, mutta tärkeitä tilaisuuksia ohjauskeskusteluihin elämänkentän kokonaisuudesta tarjoutuu myös opinnäytteitä ohjaaville opettajille ja tutkijoille. Pahimmillaan hajautettu ohjaus ja ”kaikki ohjaavat” -periaate saattaa johtaa siihen, ettei kukaan ota ohjausvastuuta. Ekologinen kriisi kaipaa vastuunkantoa ja arkisen vuorovaikutuskulttuurin muuttamista yliopistoilla suuntaan, jossa ympäristöahdistuksen ottaminen puheeksi on mahdollista. Opiskelijoita tulisi tukea myös vertaisryhmien perustamisessa.

Ilmastonmuutos ja kestävä yhteiskunta suurena kertomuksena

Ihmiskunnan suuri tarina oli positiivinen ja nousujohteinen, kunnes 1970-luvulla eteen tuli öljykriisin kaltaisia ongelmia (Ahvenainen ym., 2014, 7). Tästä eteenpäin tulevaisuus ei enää ole ollut yksi lineaarinen kertomus, vaan se alkoi näyttäytyä vaihtoehtoisina mahdollisina kehityskulkuina. Suuren kertomuksen puuttuessa jälkimodernin ajan ihminen kamppailee elämän merkityksellisyyden, mielekkyyden ja tarkoituksen kanssa (mm. Baumeister, 2013). Lahav (1995) on esittänyt merkityksellisyyden kokemiseen neljä tekijää: elämän tarkoitus ja päämäärä, arvot, itsearvostus sekä tuloksellisuus tavoitteisiin pyrittäessä. Elämän päämäärän ollessa kateissa saatamme kokea olevamme merkitystyhjiössä, joka oireilee muun muassa ahdistuksena.

Kinnier, Kernes, Tribbensee ja Van Puymbroeck (2003) ovat esittäneet neljä tapaa jäsentää elämän tarkoitusta. Materialististen näkemysten mukaan tarkoitusta ei joko ole, tai ihmisen on luotava elämän tarkoitus itse. Kaksi muuta käsitystä nojaavat kosmiseen tarkoitukseen ja ajatukseen jumalasta tai jumalista, jotka ovat luoneet maailmankaikkeuden ja ihmisen ja ohjaavat elämän kulkua. Maailmankatsomuksellinen valinta määrittää käsitystämme elämän merkityksestä. Tiedostetumpi suhde maailmankatsomukseen voi tuoda elämään eheyttä ja vahvistaa autonomisuutta (Parkkinen, 2013). Tämän päivän maallistuneessa suomalaisessa yhteiskunnassa, jossa jo yli neljännes väestöstä on uskontokuntiin kuulumattomia, teistiset maailmankatsomukset eivät tarjoa eväitä useimpien nuorten elämän tarkoituksen pohdintaan. Humanistinen ajattelutapa on korostanut ihmisen aikaansaannoksia ja ihmisen erityisyyttä suhteessa muuhun luontoon. Ympäristökriisin aikakauteen sopii paremmin posthumanistinen ajattelutapa, joka korostaa ihmisen ja muiden elollisten ja elottomien olioiden yhteenkietoutuneisuutta (ks. Karlsson Häikiö, 2017).

Ekologinen kriisi voi parhaimmillaan toimia maailmankuvaa selkeyttävänä reunaehtona, joka antaa suuntaa valinnoille. Ilmastonmuutos tarjoaa mahdollisuuden rakentaa uutta suurta kertomusta hyvästä elämästä. Yhteiskuntaan on aina kuulunut olennaisena piirteenä muutos, jonka suunta on tähän saakka pääasiassa kulkenut parempaan. Ilmastonmuutoksen aikakaudellakaan ei ole syytä olettaa, että tulevat muutokset olisivat pelkästään kielteisiä. Joudumme luopumaan monista asioista, mutta voimme saada monia arvokkaita asioita tilalle.

Ohjaus ekologiseen jälleenrakennukseen

Nykyisessä suomalaisessa opinto- ja uraohjauksessa sosiodynaamisella lähestymistavalla on vankka asema (Ahvenainen ym., 2014, 12). Ohjauksessa keskitytään ohjattavan elämäntilanteen, toiveiden, tavoitteiden ja suunnitelmien hahmottamiseen. Ohjauksessa korostuu ihmisen elämänkenttä: se sosiaalinen ympäristö, josta löytyvät sekä yksilön resurssit että ongelmat. Ohjauskeskusteluissa tulevaisuuden tarkastelu ulotetaan tavallisesti vain lähitulevaisuuteen, jolloin osa uran ja elämän suunnitteluun liittyvistä sisällöistä jää pohtimatta. Eri ohjaussuuntausten voimakkaan yksilökeskeisyyden vuoksi on kehitetty tulevaisuusohjaukseksi kutsuttua toimintatapaa.

Tulevaisuusohjauksen ytimessä on luoda valmiuksia ajatella tulevaisuutta erilaisista näkökulmista ja hahmottaa niin mahdollisia, toivottavia kuin todennäköisiäkin tulevaisuuksia (Ahvenainen ym., 2017). Tulevaisuusohjauksessa pyritään katsomaan aina pidemmälle kuin seuraavan askelen ottamiseen opinto- tai urapolulla. Näkökulman muutos yksilöstä laajempaan yhteisölliseen tarkasteluun tuo Ahvenaisen ja kumppaneiden (2014, 13) mukaan merkittävän lisän nykyiseen ohjauskeskusteluun. Tulevaisuuden mahdollisuuksien ja vaihtoehtojen näkeminen edellyttää kirjoittajien mukaan rohkeaa kokeilua, oman maailmankuvan rajojen kyseenalaistamista ja niiden laajentamista.

Baldwin (2014) on tarkastellut kestävää kehitystä edistäviä uravalintoja ja todennut, että ohjaustyötä tekevien on aika ottaa kantaa globaaleihin ihmiskuntaa koskeviin asioihin. ”Vihreillä” ammateilla on tähän asti ymmärretty lähinnä sellaisia työnkuvia, joissa mainitaan sana ”ympäristö”, kuten ympäristösuunnittelija, ympäristöinsinööri tai ympäristösihteeri, tai jotka ovat olleet suoraan tekemisissä ympäristön kanssa, kuten kierrätykseen ja energian tuotantoon liittyvät ammatit. Baldwin näkee kuitenkin, että uravalintojen kestävyyttä on tarkasteltava laajemmin. Hän laajentaa uran käsitteen tarkoittamaan paitsi koulutusvalintoja ja työuraa, myös muita roolejamme yhteiskunnassa.

Baldwin (2014) uskoo urasuunnittelun kestävyysnäkökulman kiinnostavan erityisesti nuorempia sukupolvia, jotka ovat omaksuneet kestävyyden sanaston ja ajattelutavan kouluaikanaan. Baldwinin mukaan ohjaajien pitää olla valmiita auttamaan valintojen kestävyydestä kiinnostuneita opiskelijoita näiden pohdinnassa. Olen näkemyksessäni Baldwinia tiukempi: uran ja elämänsuunnittelun kestävyys ei koske vain siitä erityisesti kiinnostuneita, vaan ihan jokaista. Kuten Baldwinkin toteaa, siirtymä fossiilisiin polttoaineisiin perustuvasta taloudestamme uudenlaiseen talouteen, jonka päämääränä on välttää katastrofaalinen ilmastonmuutos, vaatii radikaalia yhteiskunnan muutosta.

Tulevaisuuden työelämä ja siihen liittyvät valinnat askarruttavat keskeisesti opiskelijoita. Monesti ainoa tarjolla oleva tulevaisuuden näkymä näyttää olevan, että robotit vievät työt, ellei nuori sitten ryhdy itseohjautuvaksi sarjayrittäjäksi, yhä uudelleen kouluttautuen. Tämä tulevaisuuspolku sopinee mainiosti osalle, mutta tulevaisuus on moniulotteisempi. Tutkijat Paavo Järvensivu ja Tero Toivanen (2018) ovat pohtineet työllisyyttä ilmastonmuutoksen hillitsemisen näkökulmasta ja lanseeranneet ekologisen jälleenrakennuksen käsitteen.

Järvensivu ja Toivanen kirjoittavat Suomen työllisyyspolitiikkaa ennakoitavan toistaiseksi ikään kuin ilmastonmuutosta ei tarvitsisi ottaa millään tavalla huomioon. Ilmastonmuutoksen vuoksi lähimenneisyyteen perustuvat oletukset tulevaisuuden kehityskuluista eivät enää päde. Monissa puheenvuoroissa on arveltu ympäristön reunaehtojen huomioimisen vähentävän työllisyyttä. Järvensivun ja Toivasen mukaan ekologinen jälleenrakennus toimii kuitenkin päinvastoin. Energiajärjestelmän ja infrastruktuurin uudistaminen luovat työtä kaikkialla Suomessa: on esimerkiksi asennettava tuuli- ja aurinkovoimaloita ja lämpöpumppuja, sekä saneerattava rakennuskanta energiatehokkaaksi. Energianiukkuuden vuoksi monet tehtävät muuttuvat siten, että niihin tarvitaan entistä enemmän ihmiskäsiä ja -aivoja.

Ekologisen jälleenrakennuksen myötä monet teollisuuden alat kokevat laajan rakennemuutoksen. Koulutus- ja tutkimustoiminta ovat edelleen merkittäviä työllistäjiä ja monitieteiset sisällöt luovat asiantuntijuutta, joka tukee ekologista jälleenrakennusta. Työpaikkojen katoamisesta ei siten tarvitse tutkijoiden mukaan olla huolissaan. Työllisyyden lisääminen ekologisen jälleenrakennuksen kannalta hyödyllisillä sektoreilla edellyttää julkisia investointeja, ja uudenlainen työllisyyspolitiikka tarvitsee rinnalleen myös uudenlaista sosiaaliturvaa. Ekologinen jälleenrakennus edellyttää ohjaustilanteissa tulevaisuusorientoitunutta keskustelua siitä, minkälaiset elämänvalinnat ovat mahdollisia ja hyödyllisiä.

Lopuksi

Jotta korkeakouluissa ohjausta tekevät voivat osallistua ekologiseen jälleenrakennukseen, edellyttää se uusia valmiuksia. Tarvitaan poikkitieteellistä tutkimustyötä kestävän kehityksen ohjauksen kehittämiseksi, ja teemat on sisällytettävä myös ohjaajakoulutukseen. Jotta ohjaajat osaavat ohjattavien kanssa arvioida erilaisten elämänvalintojen kestävyyttä, tulee ohjaajalla olla perustiedot ympäristökysymyksistä. Valmiudella pohtia ekologisia kysymyksiä yhdessä, ilman valmiita vastauksia, pärjää jo pitkälle. Uudessa tilanteessa ohjaaja kohtaa ristiriitoja, sillä kestävän kehityksen näkökulman ottaminen vakavasti tarkoittaa osin poikkiteloin asettumista suhteessa uusliberalistiseen tuottavien kuluttaja-kansalaisten tuottamiseen tähtäävään yhteiskuntajärjestelmään. Lyhyellä tähtäimellä on edelleen tärkeää, että opiskelijat sijoittuvat työelämään, mutta valintoja pohdittaessa voidaan yhtenä ulottuvuutena ottaa mukaan yhteisöllinen vastuu maailmasta. Ohjaajan tehtävänä ei ole kauhistella maailman tilaa ja maalata uhkakuvia, vaan etsiä yhdessä ohjattavan kanssa mahdollisuuksia, joita tilanteessa avautuu.

Kirjoittaja on väitellyt ympäristöpolitiikasta Tampereen yliopistossa, työskentelee tutkijatohtorina Turun yliopiston ihmistieteiden tutkijakollegiumissa (TIAS), Tulevaisuuden tutkimuskeskuksessa, ja valmistui joulukuussa 2017 Jyväskylän yliopiston opinto-ohjauksen erillisopinnoista. Kirjoitus perustuu ohjaajaopintojen lopputyöhön. Ryhmänvetäjänä ohjauksen filosofisten ja eettisten kysymysten äärelle toimi yliopisto-opettaja Juha Parkkinen, jolle kirjoittaja esittää lämpimät kiitokset.

Lähteet

Ahvenainen, M., Korento, K., Ollila, J., Jokinen, L., Lehtinen, N. & Ahtinen, J. (2014). Tulevaisuus – paljon mahdollista. Tulevaisuusohjauksen ajatuksia ja tekoja. Turku: Turun yliopisto, Tulevaisuuden tutkimuskeskus. Saatavilla http://getalife.fi/tulevaisuus-paljon_mahdollista.pdf

Ahvenainen, M., Heikkilä, K., Jokinen, L., Miettinen, S., Ollila, J., Pietikäinen, N. & Vuorisalo, K. (2017). Tulevaisuus – paljon mahdollista! Tulevaisuusohjauksen työkirja. Saatavilla https://tulevaisuusohjaus.fi/tyokalut/tyokirja/

Baldwin, N. (2014). Beyond green jobs: Assessing sustainability-enhancing career options. The Canadian Journal of Career Development, 13(2), 4–16. Saatavilla http://cjcdonline.ca/wp-content/uploads/2014/11/Beyond-Green-Jobs-Assessing-Sustainability-Enhancing-Career-Options.pdf

Baumeister, R. (16.9.2013). The meanings of life (essee). Aeon Magazine. Saatavilla https://aeon.co/essays/what-is-better-a-happy-life-or-a-meaningful-one

Immonen, A. (27.9.2018). Moreenimedia selvitti: Ilmastonmuutos ahdistaa opiskelijoita – monia kalvaa omien tekojen riittämättömyys. Moreenimedia. Saatavilla https://moreenimedia.uta.fi/2018/09/27/moreenimedia-selvitti-ilmastonmuutos-ahdistaa-opiskelijoita-monia-kalvaa-omien-tekojen-riittamattomyys

Järvensivu, P. & Toivanen, T. (2018). Miten järjestää työ ja työllisyys ekologisen jälleenrakennuksen aikakaudella? Teoksessa A. Suoranta & S. Leinikki (toim.), Rapautuvan palkkatyön yhteiskunta (s. 44–61). Tampere: Vastapaino.

Karlsson Häikiö, T. (2017). Posthumanismi kasvatustieteessä – esiopetuksen jäljillä. Tieteessä tapahtuu, 35(5), 42–46. Saatavilla https://journal.fi/tt/article/view/65832

Kinnier, R.T., Kernes, J.L., Tribbensee, N.E. & Van Puymbroeck, C. (2003). What Eminent People Have Said About The Meaning Of Life. Journal of Humanistic Psychology, 43(1), 105–118. Saatavilla https://doi.org/10.1177%2F0022167802238816

Lahav, R. (1995). A Conceptual Framework for Philosophical Counseling: Worldview Interpretation. Teoksessa R. Lahav & M. Tillmanns (toim.), Essays on Philosophical Counseling (s. 3–24). Lanham: University Press of America.

MacIntyre, A. (2004). Hyveiden jäljillä. Moraaliteoreettinen tutkimus (suom. N. Noponen). Helsinki: Gaudeamus.

Myllyniemi, S. (toim.). (2017). Katse tulevaisuudessa: nuorisobarometri 2016. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö, Valtion nuorisoneuvosto & Nuorisotutkimusverkosto. Saatavilla https://tietoanuorista.fi/wp-content/uploads/2017/03/Nuorisobarometri_2016_WEB.pdf

Parkkinen, J. (2013). Maailmankatsomus ohjauksessa: opinto-ohjaajaksi opiskelevien kokemuksia maailmankatsomuksen hahmottamisesta (väitöskirja). Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Saatavilla http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-5404-8

Parkkinen, S. (15.4.2018). Ilmastoahdistus aiheuttaa vihaa, surua ja syyllisyyttä – Aalto-yliopisto tarjoaa opiskelijoille tukea ilmastonmuutoksen käsittelyyn ja muistuttaa toivosta. Yle uutiset. Saatavilla https://yle.fi/uutiset/3-10140284

Pihkala, P. (2017). Päin helvettiä? Ympäristöahdistus ja toivo. Helsinki: Kirjapaja.

Salonen, A.O. & Konkka, J. (2017). Kun tyytyväisyys ratkaisee. Nuorten suhtautuminen globaaleihin haasteisiin, käsitykset ihanneyhteiskunnasta ja toiveet omasta tulevaisuudesta. Teoksessa S. Myllyniemi (toim.), Katse tulevaisuudessa: nuorisobarometri 2016 (s. 137–154). Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö, Valtion nuorisoneuvosto & Nuorisotutkimusverkosto.

Salovuori, S. (2017). YTHS:n mielenterveyspalveluilla yhä suurempi kysyntä – opiskelijoiden stressin määrä kasvanut erityisen paljon. Mielenterveys, 56(2), 18–21. Saatavilla https://mieli.fi/fi/ythsn-mielenterveyspalveluilla-yh%C3%A4-suurempi-kysynt%C3%A4-%E2%80%93-opiskelijoiden-stressin-m%C3%A4%C3%A4r%C3%A4-kasvanut

Saukkonen, S. & Parkkinen, J. (2011). Should climate change impact the ethics of lifelong guidance? The Canadian Journal of Career Development, 10(1), 13–16. Saatavilla http://cjcdonline.ca/wp-content/uploads/2014/11/Should-Climate-Change-Impact-the.pdf

Tukiainen, A. (2000). Filosofia terapiana? Alustavia huomioita filosofian ja psykoterapian suhteesta. Teoksessa H. Gylling (toim.), Ajatus 57: Suomen filosofisen yhdistyksen vuosikirja 2000. Helsinki: Suomen filosofinen yhdistys. Saatavilla:  http://www.artotukiainen.net/terapia.html

Värri, V-M. (2018). Kasvatus ekokriisin aikakaudella. Tampere: Vastapaino.

YTHS. (2016). Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus 2016: yhteenveto. Helsinki: Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö. Saatavilla http://www.yths.fi/filebank/4189-Yhteenveto_KOTT2016.pdf