Poikkitieteellistä synergiaa – kollegiaalinen ja opiskelijalähtöinen latinan tekstityöpaja

Timo Korkiakangas & Tuija Ainonen

timo.korkiakangas[at]helsinki.fi, tuija.ainonen[at]helsinki.fi

Helsingin yliopistossa järjestettiin kevätlukukaudella 2014 kolmen tiedekunnan yhteinen latinan tekstityöpaja. Tarkoituksena oli kehittää niiden latinaa opinnoissaan tai tutkimuksessaan tarvitsevien perustutkinto- ja jatko-opiskelijoiden kielitaitoa, jotka eivät voi käyttää aikaansa latinan arvosanaopintoihin. Työskentelytapana oli osallistujien itsensä valitsemien tekstien kielen ja sisällön analyysi pienryhmissä. Opettajien havaintojen ja opiskelijoiden palautteen perusteella opiskelumuodolle oli selvää tilausta. Työpaja oli samalla yliopistopedagoginen kokeilu, joka pyrki osaltaan kartoittamaan etenkin teologisen tiedekunnan latinan opetuksen mahdollisuuksia.

Oppimista omista lähtökohdista

Helsingin yliopiston keskustakampuksen tiedekunnissa on verrattain paljon yksittäisiä opiskelijoita ja tutkijoita, jotka käyttävät latinankielisiä aineistoja. Erityisesti heitä on teologeissa, mutta myös historian, kieliaineiden sekä oikeustieteen perus- ja jatkotutkinto-opiskelijoissa. Nämä ihmiset ovat jossain vaiheessa hankkineet latinan taitonsa joko latinan kielen ja Rooman kirjallisuuden oppiaineen tai teologisen tiedekunnan järjestämillä perus- ja jatkokursseilla, mutta heille ei ole toistaiseksi ollut tarjota kielitaidon syventämiseen soveltuvaa oppimismuotoa, joka olisi koettu riittävän kannustavaksi. Latinan kielen arvosanaopinnot mielletään ilmeisesti liian kuormittaviksi ja niiden tuottama hyöty liian yleiseksi suhteessa oman kiinnostuksen kohteena oleviin hyvinkin spesifeihin aineistoihin.

Tämän ongelman tiedostamisesta syntyi ajatus tarjota kolmen tiedekunnan perustutkinto- ja jatko-opiskelijoille mahdollisuus kehittää latinan osaamista sellaisten latinankielisten lähteiden parissa, jotka ovat tärkeitä omalle tutkimukselle. Johtoajatuksena oli tukea osallistujia kehittämään itseohjautuvasti omaa kielitaitoa soveltamalla jo opittuja tietoja sisällöllisesti kiinnostavaan aineistoon. Osallistujat valitsivat käsiteltävän tekstimateriaalin oman kiinnostuksensa perusteella, mikä oli omiaan ylläpitämään motivaatiota ja siten suosimaan syväsuuntautunutta oppimista. Samalla osallistujille tarjottiin uudenlainen foorumi, jolla he voivat esitellä omia opintojaan tai tutkimustaan sekä keskustella niistä ja perustella niiden merkitystä.

Lukupiiri yliopistopedagogisena kokeiluna

Lähtökohdiltaan lukupiirimuotoinen tekstityöpaja niveltyi tämän artikkelin kirjoittajien – kahden yliopistopedagogiikkaakin opiskelevan jatko-opiskelijan, latinistin ja keskiajantutkijan – omiin kokeiluintresseihin. Toimimme tekstityöpajassa tasavertaisina ohjaajina. Näin pääsimme kehittämään työryhmän toimintaa, joka puolestaan hyötyi meidän kummankin oman alan asiantuntemuksesta. Olimme tutustuneet lukupiirimuotoiseen tekstityöpajaan omissa opinnoissamme Jyväskylän ja Toronton yliopistoissa. Helsingin yliopiston latinan kielen opppiaineessa menetelmää ei ollut aikaisemmin kokeiltu. Teologian puolella kokeilu nivoutui osaksi tiedekunnassa käynnissä olevaa latinan opetuksen kehittämistä.

Teologisessa tiedekunnassa on jo vuosia käyty keskustelua latinan roolista ja sen opetuksen kehittämisestä nimenomaan teologian opiskelijoiden tarpeita silmällä pitäen (ks. Hirsto, Alanne, & Huttunen, 2012). Tiedekunnassa ei ollut aikaisemmin edes omaa latinan opetushenkilökuntaa: latinan yliopisto-opettajan toimi perustettiin vasta 2011. Teologisen tiedekunnan tutkintovaatimuksiin kuuluu vähintään yhden, mutta tietyissä tapauksissa kolmen klassisen kielen (heprea, kreikka, latina) peruskurssin suorittaminen. Latinaa opetetaan säännöllisesti vain vuoden mittaisen peruskurssin verran.

Tiedekunnassa tehdään kuitenkin jatkuvasti niin perus- kuin jatko-opintotasollakin tutkimusta, joka edellyttää edistyneempää kielitaitoa. Kreikassa ja hepreassa on tarjolla peruskurssien jälkeisiä tekstikursseja, mutta toistaiseksi latinan opettajan ainoa vaihtoehto on ollut ohjata lisäopinnoista kiinnostuneet opiskelijat latinan kielen oppiaineeseen. Teologisen tiedekunnan latinanopetusta on viime vuosina ryhdytty kehittämään yliopistopedagogisen tutkimuksen valossa uuteen ja osallistavampaan suuntaan. Latinan peruskurssin materiaaleja kehitetään systemaattisesti vastaamaan teologisen tiedekunnan tarpeita, opettajat päivittävät omaa pedagogista osaamistaan, ja onpa ensimmäiset askeleet otettu interaktiivisen oppimisympäristönkin luomisessa. (Sellainen on jo heprealla ja kreikalla.) Samalla on havahduttu siihen, että pelkkä peruskurssien kehittäminen ei riitä, vaan tarvitaan myös jatkotason opetusta.

Klassisten kielten opiskelu on ensisijaisesti tekstien lukemista. Tekstien lukeminen puolestaan edellyttää tarkkaa kieliopillista analyysia, sillä ymmärtäminen lähtee merkityksen oikeasta tulkinnasta. Ongelmalähtöinen lähestymistapa motivoi kieliopin haltuunottoon: ensin on mielekäs teksti, jota halutaan ymmärtää, ja ymmärrykseen päästään soveltamalla oikeita työkaluja, kuten kielioppianalyysia. Tästä on saatu hyvä kokemuksia muun muassa heprean kohdalla. Harding (2001) operoi ajatuksella, ettei klassisten kielten opetus voi perustua samoille menetelmille kuin nykykielten, vaan opetuksen on vastattava klassisten kielten opiskelun erityisiä päämääriä: tavoitteena on kyky ymmärtää ja toissijaisesti kääntää klassista kieltä äidinkielelle, ei kääntää nykykieltä kuolleelle kielelle. Opettajan rooli on olla mahdollistamassa oppimistilanteita, jotka kumpuavat merkityksellisten tekstien omaehtoisesta analyysista – heprean ja kreikan kohdalla siis kiinnostavien raamatunkohtien lukemisesta.

Sama pätee myös latinaan. Teologisen tiedekunnan latinan kurssien ongelma ja samalla ratkaisu on luettavien tekstien valinta. Perinteisillä tekstikursseilla opettaja valitsee luettavan tekstimateriaalin itse ja pahimmassa tapauksessa myös tarjoaa valmiina sen kieliopillisen analyysin. Latinan kielen oppiaineessa luettavat tekstit muodostavat oman kaanoninsa, ja näin on myös teologisen tiedekunnan heprean ja kreikan opetuksessa. Yksittäinen kurssi ei kuitenkaan voi tuoda esiin latinankielisten tekstien laajaa kirjoa, ja lisäksi käsiteltävän aineiston kokoaminen on opettajalle erittäin haastavaa. Tekstityöpajassamme pyrimme luomaan mallin, joka sovittaa yhteen itseohjautuvuuden ja ongelmalähtöisyyden ihanteet sekä ratkaisee samalla kiinnostavien tekstien valinnan ongelman.

Klassisten kielten opiskelussa ei ole virkistäviä kommunikointiharjoituksia, ja toisinaan teologian kieliopinnot koetaan tutkinnon kannalta vähemmän tärkeiksi. Niinpä klassisten kielten opetuksen erityinen haaste on tehdä opiskelusta sekä motivoivaa että soveltavaa. Motivoinnissa on kiinnitettävä erityistä huomiota syväsuuntautuneisuutta, sitoutuneisuutta ja kompetenssia kehittävään opiskeluun, joka heijastelee yliopistopedagogiikassa laajasti tutkittua sisäistä motivaatiota (Deci & Ryan, 2002, 65–68). Latinan tekstityöpaja pyrki soveltamaan näitä autonomiaa luovia ja tukevia menetelmiä käytännössä. Jokaisen osallistujan oli otettava vastuu oppimisestaan osallistumalla aktiivisesti opetustilanteisiin ja mitoittamalla kurssin vaikeusastetta omalta osaltaan. Ohjaajat tarjosivat jäsenneltyä ohjausta sekä mahdollisuuden valita luettava teksti. He pyrkivät antamaan rohkaisevaa ja rakentavaa palauttetta ja luomaan kannustavan ilmapiirin sekä kuuntelemaan ja huomioimaan esiin nousseen kritiikin (Kusurkar, Croiset, & Ten Cate, 2011, 979–981).

Työskentelytavat

Tekstityöpaja kokoontui kahden viikon välein. Osallistujat olivat itse vastuussa koko opiskeluprosessista; kukin toi käsittelyyn itselleen tärkeän latinankielisen tekstikatkelman. Korkeasta itseohjautuvuuden tasosta kertoo, että kukaan ei käyttänyt vaihtoehdoksi jättämäämme mahdollisuutta pyytää ohjaajia suosittelemaan sopivaa tekstiä. Tekstin vastuuhenkilö laati tekstilleen taustoitusluvun sekä kommentaarin tai suomennoksen, jotka hän jakoi työpajan blogiin (http://luetaanlatinaa.blogspot.fi/) kirjautuneille osallistujille viikkoa ennen tapaamiskertaa. Kukin teksti käsiteltiin ryhmässä. Opponentti ja ohjaajat pitivät huolen siitä, että käsittely eteni ja että kaikki osallistujat saivat tilaisuuden esittää huomioitaan. Menettelytapa pakotti osallistujat tunnistamaan omat tarpeensa ja ottamaan aktiivisen roolin omassa oppimisessaan.

Osallistujia ilmaantui sekä humanistisesta että oikeustieteellisestä ja teologisesta tiedekunnasta. Suurimman yksittäisen ryhmän muodostivat teologit (10/17). Suurimmalla osalla ryhmään osallistuneista oli hyvä lähtökohta syväsuuntautuneeseen opiskeluun: heillä oli joko tutkimuskohteenaan aihe, jonka jokin lähde on latinankielinen, tai he halusivat ymmärtää tutkimuksensa taustaa tutustumalla alansa klassikoihin.

Opetuskokeilun kahden ohjaajan menetelmä osoittautui korvaamattomaksi. Tämä mahdollisti alkuperäissuunnitelmassa pysymisen odotettua suuremmankin osallistujamäärän kanssa. Jakaannuimme jokaisessa tapaamisessa kahteen pienryhmään, joissa käsiteltiin samanaikaisesti eri tekstikokonaisuus. Näin vältyttiin menettämästä pienryhmätyöskentelyn kiistattomia etuja.

Saavutettuja tavoitteita ja edelleen kehitettävää

Seuraavat tulokset perustuvat sekä omaan jatkuvaan havainnointiimme että kahteen sähköiseen palautekyselyyn (yksi kurssin puolivälissä ja toinen kurssin päätyttyä). Puolivälipalautteesta päättelimme, että saatoimme jonkin verran nostaa tekstinluvun etenemisnopeutta, joskin päätös piti tehdä aina tapaus- ja tilannekohtaisesti kulloisenkin esittelijän ja ryhmän kielitaidon mukaan.

Huomasimme, että vajanaisellakin kielitaidolla menestyy, kunhan aihe on kiinnostava ja motivaatio kohdallaan. Lisäksi ennakkovalmistautuminen ja apuneuvot tasoittavat eroja. Latinankieliset historialliset tekstit ovat monikerroksisia ja kulttuurillisesti latautuneita, joten kullekin riittää oivallettavaa omalla taitotasollaan. On kuitenkin välttämätöntä, että mukana on yksi tai useampi riittävän asiantunteva ohjaaja, joka pystyy auttamaan silloin, kun osallistujien osaaminen loppuu. Loppupalautteesta tuli esiin kannustavan ja positiivisen ilmapiirin ratkaiseva merkitys. Myönteisen ilmapiirin seurauksena pidettiin sitä, että keskustelua syntyi laajasti myös tekstien historiallisesta ja kulttuurikontekstista: näin tekstisisällöstä liikkeelle lähtenyt keskustelu avasi joskus epäkiinnostavaksi koetun kielioppianalyysin merkityksen.

Opetuskokeilu oli mielestämme kokonaisuudessaan onnistunut. Se osoitti käytännössä todeksi itseohjautuvuuteen ja motivaatioon liitettyjä näkemyksiä ja teki selväksi, että tekstityöpajaa voidaan hyvin kehittää eteenpäin erityisesti latinan jatkotason opetusmuotona paitsi teologeille, myös laajemmin kaikille latinaa tarvitseville. Näin hyödynnettäisiin latinan kielen oppiaineen ja teologisen tiedekunnan latinan opetuksen yhteistä kosketuspintaa ja toisaalta vältyttäisiin päällekkäisten rakenteiden luomiselta. Sekä oma tuntumamme että opiskelijapalaute korostavat, että vapaasta tekstien valinnasta on jatkossakin syytä pitää kiinni: osallistujien omat tutkimusintressit tuovat merkityksellisiä tekstejä analysoitaviksi ja takaavat korkean motivaation.

Selvin yksittäinen kehitystä kaipaava elementti on opponointi. Luotimme liikaa menetelmän itseohjautuvuuteen, vaikka osallistujat olisivat näköjään toivoneet opponentin roolin ja tehtävien tarkkaa määrittelyä. Pienryhmätyöskentelyssä olisi toki mahdollista hyödyntää myös muita ryhmärooleja, mutta niiden toteuttaminen on vaikeaa taitotasoltaan heterogeenisessa ryhmässä.

Palautteen perusteella työpaja näyttää onnistuneen tieteidenvälisessä dialogissa. Uusia yliopistolaisia on tavattu ja ensimmäisiä kontakteja solmittu – mielestämme jo akateemisen maailmankuvan avartuminen on arvo sinänsä. Jopa yksi latinankielisen runouden suomennoshanke näyttää saaneen alkunsa kevään aikana… Uskomme vahvasti, että tekstityöpajassa on tapahtunut vilpitöntä, pyyteetöntä oppimista ja kulttuurillisen tiedon lisääntymistä – sitä aitoa henkistä pääomaa, jota yliopisto, universitas, aidoimmillaan voi tuottaa.

Timo Korkiakangas on latinan kielen ja Rooman kirjallisuuden tohtorikoulutettava Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa. Tuija Ainonen on tohtorikoulutettava (Centre for Medieval Studies, Toronton yliopisto) sekä tuntiopettaja Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa. Molemmat kirjoittajat ovat osallistuneet kirjoittamiseen yhtäläisellä panoksella.

LÄHTEET

Deci, E. L., & Ryan, R. M. (2002). The paradox of achievement: The harder you push, the worse it gets. Teoksessa J. Aronson (toim.), Improving academic achievement: Impact of psychological factors on education (s. 61–87). London: Academic Press.

Harding, J. E. (2001). Problem-based learning in biblical studies: Reflections from classroom experience. Teaching Theology & Religion, 4 (2), 89–97.

Hirsto, L., Alanne, M., & Huttunen, N. (2012). Klassiset kielet teologian opiskelijan haasteena yliopisto-opinnoissa. Yliopistopedagogiikka, 19 (1), 2–8. Luettu 24.4.2014, https://lehti.yliopistopedagogiikka.fi/2012/05/03/klassiset-kielet-teologian-opiskelijan-haasteena-yliopisto-opinnoissa/

Kusurkar, R. A., Croiset, G., & Ten Cate, Th. J. (2011). Twelve tips to stimulate intrinsic motivation in students through autonomy-supportive classroom teaching derived from Self-Determination Theory. Medical Teacher, 33 (12), 978–982.

Luetaan latinaa ‑tekstityöpajan blogi. Luettu 24.4.2014, http://luetaanlatinaa.blogspot.fi/

PDF