Yliopisto-oppiminen ja -opetus on haastavaa

Yliopistoon valikoidutaan vaativien pääsykokeiden kautta. Opiskelemaan päässeet ovat suoriutuneet lukion oppimäärästä poikkeuksellisen hyvin. Silti yliopiston opettajat havaitsevat usein, että lukiossa opiskeltuja asioita ei ole opittu riittävän syvällisesti. Sama jatkuu yliopistossa, eli opintojaksot käytyään kaikkien opiskelijoiden tietämys ei ole toivottavalla tasolla. Usein ilmiötä selittävät opittavien asioiden abstraktisuus ja kompleksisuus. Opittava sisältö on toisin sanoen niin vaikeaa, että sitä ei ole helppo oppia rajallisessa ajassa ja käytettävissä olevilla materiaaleilla. Esimerkkinä tällaisesta vaikeasta käsitteestä on biologiassa meioosi. Christina Nokkala ja minä kirjoitamme tämän numeron tieteellisessä artikkelissa tuloksia kokeilusta, jossa meioosin käsitteen oppimista yritettiin edistää aktivoivalla tehtävällä. Tulokset osoittavat, että tehtävä auttaa opiskelijoita kiinnittämään huomion keskeisiin asioihin ja oppimaan käsitteen syvällisemmin kuin perinteisessä opetuksessa.

Samaa problematiikkaa jatkaa Kehittäminen ja kokeilut -osiossa Tiina Salomäki, joka on kokeillut muovailuvahamallinnusta eläinlääketieteen opinnoissa. Tämä yksinkertainen ja nerokas idea on varmasti ollut opiskelijoiden mieleen, ja se täyttää monia hyvän opetusmenetelmän merkkejä: se on konkreettinen, se mallintaa todellisuutta, kuvaa moniulotteisesti asiaa ja antaa opiskelijoille mahdollisuuden tehdä itse. Uusien opetusmenetelmien ei siis tarvitse olla kalliita tai vaikeasti toteutettavia – hyvällä mielikuvituksella saa ihmeitä aikaan! Ja tietysti lukemalla ideoita täältä Yliopistopedagogiikka-lehdestä. 🙂

Vaativa opiskelu myös stressaa opiskelijoita. Kaisa Poutanen ja Sanna Selinummi kertovat kokemuksistaan opiskelijoille järjestetystä stressinhallintakurssista. Kokemukset olivat hyviä, ja kirjoittajat ehdottavat, että stressinhallintaa tulisi opettaa myös pääaineopinnoissa. Se voisi olla myös yksi keino nopeuttaa valmistumisaikoja. Juha Jaako kysyykin tekstissään, olemmeko keskittyneet vääriin asioihin, kun syitä korkeakouluopintojen pitkittymiseen ja keskeyttämiseen on etsitty. Minna Kaartinen-Koutaniemi ja Erkki Härkönen sen sijaan tarjoavat opintojen sujumiseen lääkkeeksi ensimmäisen opiskeluvuoden aikaista kiinnittymistä opintoihin ja opiskeluyhteisöön.

Lisäksi tässä numerossa Maarit Valo pohtii artikkeliväitöskirjan ja monografian eroja koko jatko-opintojen kannalta. Juha Himanka esittää, että vastaväittäjien lausuntoja tulisi käyttää hyödyksi jatko-opiskelijoiden ohjauksessa, jolloin jatko-opiskelijoille olisi selkeämpää, mikä väitöskirjassa on keskeistä ja miten työ arvioidaan. Barbro Schauman, Cecilia Lundberg ja Karolina Söderlund kertovat punaisen langan pedagogiikastaan, kun taas Markku Ihonen ja Matti Lappalainen lähettävät terveisiä ”Higher education – higher learning?” -konferenssista Tallinnasta.

Toivotan aurinkoista kevättä lukijoillemme!

Mari Murtonen

Yliopistotutkija, yliopistopedagogiikan dosentti

Päätoimittaja

PDF