Skip to content

Tarkastuslausunnot apuna väitöskirjojen laadun seurannassa ja jatko-opiskelijoiden ohjauksessa

8.4.2013

Kuva

Juha Himanka

Keskustelua

 

Suomen yliopistojen jatkokoulutuksen tilaa arvioinut David Dillin työryhmä julkaisi raporttinsa 2006 (Dill ym., 2006). Julkaisutilaisuudessa Dill piti puheen, joka sai minut pohtimaan väitöskirjan tarkastuskäytäntöjä Suomessa. Puhujan ääni ja eleet välittivät aitoa ihmetystä siitä, ettei Suomessa monitoroida väitöskirjojen tarkastuslausuntoja. Hän ei käyttänyt tähän montakaan virkettä, ja minulta kestikin hetken ymmärtää, miksi suomalainen käytäntö tuntui hänestä niin omituiselta. Harkinnan jälkeen aloin ymmärtää: Väitöskirjojen tarkastuslausuntoihin käytetään melkoinen määrä korkeinta akateemista asiantuntemusta. Eikö tätä arvokasta työmäärää voitaisi hyödyntää paremmin?

 

Laadunarvioinnista laadun seurantaan

Vuonna 2006 laatu oli monen yliopiston uudistuksen avainsana. Laatua pyrittiin tarkkailemaan uusilla keinoilla ja laadunarviointia pyrittiin systematisoimaan. Uudistuksissa ei aina muistettu, että akateemisessa maailmassa oli jo käytössä laadunarviointijärjestelmä, joka oli maailmanhistoriallinen menestystarina: vertaisarviointi.

 

Toimin vuonna 2006 Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa pedagogisena yliopistonlehtorina, ja erityisalanani oli jatko-opintojen ohjaus. Ryhdyin siis seuraamaan väitöskirjojen tarkastuslausuntoja systemaattisesti. Arvioinnit osoittautuivat todella laadukkaiksi, mikä miettiessäni akateemisen laadunarvioinnin lähtökohtia olikin ymmärrettävää. Lausuntojen kirjoittajat olivat kokeneita vertaisarvioijia. Lausunnoista myös opin monenlaista kiinnostavaa.

 

Laadin tuolloin väitöskirjojen tarkastuslausunnoista raportin tiedekuntaan, ja samalla alkoi selkiintyä, mihin niissä on hyvä kiinnittää huomiota. Lausunnoissa arvioitiin usein taitavasti väitöstutkimuksen rajausta, omaperäisyyttä ja käsitteiden käyttöä. Lausunnot havainnollistivat hyvin sitä, kuinka rajata tutkimusta väitöskirjan mittoihin sopivaksi eri tavoin – ajallisesti, aineiston suhteen ja maantieteellisesti. Eräässä lausunnossa pohdittiin esimerkiksi sitä, onko historiaa käsittelevä väitöstyö riittävän omaperäinen, kun vastaavasta aiheesta Ruotsin historiassa oli jo väitelty. Lausunnoissa nostettiin esiin myös toimivia käsitteiden esittelyjä.

 

Väitöskirjojen lausunnoista hyötyä jatko-opiskelijoille

Pari vuotta myöhemmin pilotoimme yhdessä professori Harri Veivon kanssa taiteiden tutkimuksen laitoksella yleisen tutkijaseminaarin. Ajatuksena oli pitää jatko-opiskelijoille seminaari, jossa ei käsiteltäisi varsinaista aihealuetta, vaan keskityttäisiin yleisempiin tutkijan taitoihin. Pidimme seminaarin ensin englanniksi keväällä 2008 ja sitten suomeksi keväällä 2009. Seminaarissa väitöskirjojen tarkastuslausunnoista kerätty materiaali osoittautui toimivaksi. Sen avulla pystyimme konkretisoimaan opiskelijoille sitä, millaiset ratkaisut johtavat hyvään lopputulokseen. Esimerkkeinä käytimme muun muassa sitä, millainen rajaus osoittautui lopulta liian laajaksi ja millainen riittäväksi. Materiaali antoi hyviä esimerkkejä myös käsitteiden havainnollistamisesta ja taustoituksesta. Osallistujille jäsentyi päämäärä, johon he olivat matkalla.

 

Taiteiden tutkimuksen laitos keräsi seminaarista palautteen, jossa opiskelijat arvioivat asteikolla 1–5 kuutta seminaarin osa-aluetta: vuorovaikutteisuutta, jäsennystä, oheismateriaalia, ilmapiiriä, työmäärää ja vaikeustasoa. Ensimmäisellä kerralla saimme palautteen keskiarvoksi 4.3. Tällöin ongelmallisimmaksi koettiin seminaarin vaikeus, josta osallistujat antoivat keskiarvoksi 3.6. Laskimme kurssin vaativuutta, ja seuraavalla kerralla saimmekin keskiarvoksi 4.7. Palautteen perusteella seminaari oli tarpeellinen. Seminaarin kuluessa opiskelijat kokivat lukuisia ahaa-elämyksiä siitä, kuinka tutkimustehtävää voi lähestyä toimivasti. Tärkeitä olivat myös tarkastuslausunnoista löytyneet havainnollistukset, jotka olivat peräisin todellisista arvioinneista taiteiden tutkijoiden omassa tiedekunnassa.

 

Lausunnot tehokkaampaan käyttöön

Väitöskirjojen tarkastuksessa tehdään arvokasta akateemista työtä. Työn hedelmät saadaan paremmin käyttöön sekä ohjauksessa että laadunhallinnassa, kun lausuntoja seurataan systemaattisesti. Lausuntojen laatimiseen verrattuna niiden seuranta ei toisi paljon lisätyötä, mutta kiireisessä nyky-yliopistossa aikaa seurantaan ei löydy helposti. Ongelman saattaisi ratkaista uusi seminaarikäytäntö. Jos jatko-opiskelijat kävisivät lausunnot ohjatusti itse läpi ja laatisivat tästä raportin, niin opiskelijoille konkretisoituisi se, kuinka heidän työtään tullaan arvioimaan ja mitä heiltä edellytetään. Näin ohjauksen linjakkuuskin kehittyisi. Tiedekunta tai laitos puolestaan saisi akateemisista arvioinneista materiaalia, jolla seurata väitöskirjojen laatua systemaattisesti. Tämä materiaali olisi hyvä saattaa kaikkien ohjaajien ja jatko-opiskelijoiden käyttöön.

 

Kirjoittaja toimii pedagogisena yliopistonlehtorina Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa.

 

LÄHDE

Dill, D.D., Mitra, S.K., Jensen, H.S., Lehtinen, E., Mäkelä, T., Parpala, A., Pohjola, H., Ritter, M.A. & Saari, S. (2006). PhD training and the knowledge-based society: An evaluation of doctoral education in Finland. Korkeakoulujen arviointineuvoston julkaisuja 106.

 

PDF

No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s