Keskustelua plagioinnista yliopisto-opetuksessa

Kaijus Ervasti, Laura Karppinen & Elina Manninen

Kirjoituksessa käsitellään Helsingin yliopiston Oppimisseikkailu 2011 -tapahtumassa järjestettyä työpajaa plagioinnista. Suomessa ongelmaan on havahduttu vasta viime aikoina. Helsingin yliopiston rehtori hyväksyi marraskuussa 2011 uudet ohjeet vilpistä ja plagioinnista. Työpajassa aiheesta keskusteltiin kolmen teeman avulla: 1) Mitä plagiointi on, ja mistä se johtuu? 2) Miten plagioinnin voi tunnistaa? 3) Miten plagiointiin voi puuttua? Työpajassa ideoitiin myös indikaattoreita plagioinnin tunnistamiseksi. Niitä on kehitetty sittemmin edelleen.

Työpaja plagioinnista

Lokakuussa 2011 Helsingin yliopistossa pidettiin Oppimisseikkailu 2011 -tapahtuma. Järjestimme tapahtumassa työpajan aiheesta plagiointi ja yliopisto-opetus. Työpajaan osallistui joukko yliopistolaisia, jotka tavalla tai toisella ovat joutuneet tekemisiin plagioinnin kanssa. Mukana oli niin tutkijoita, hallintohenkilökuntaa kuin opiskelijoitakin.

Aluksi osallistujille pidettiin lyhyt alustus plagioinnista ja työpajan ideasta. Työpajaa varten osallistujat jaettiin kolmeen ryhmään, joissa pohdittiin eri teemoja: Mitä on plagiointi, ja mistä se johtuu? Miten plagioinnin voi tunnistaa? Miten plagiointiin voi puuttua? Kullakin teemalla oli vetäjä, joka ohjasi keskustelua. Jokainen ryhmä keskusteli 10–15 minuuttia kustakin teemasta. Ajatukset kirjattiin ylös fläppitaululle. Uusi ryhmä jatkoi keskustelua siitä, mihin edellinen oli jäänyt, ja ryhmät täydensivät fläppitaululle kirjattuja ideoita. Lopuksi teemoista keskusteltiin yhdessä.

Plagiointiin havahduttu viime aikoina

Yhdysvalloissa plagiointi on koettu ongelmalliseksi jo pitkään. Erityisesti lääketieteessä ja hoitotieteessä ongelmaan on kiinnitetty huomiota (esim. DiBartolo, 2010; Rabi, Patton, Fjortoft & Zgarrick, 2006).  Suomessa aiheesta on kuitenkin vain vähän tutkimuksia ja kirjoituksia, eikä ilmiön laajuudesta ole tarkkoja tietoja. Syksyllä 2010 kävi kuitenkin ilmi, että opiskelijat olivat plagioineet toisiltaan oppimispäiväkirjoja Helsingin yliopiston oikeussosiologian luennoilla, kun eivät olleet itse osallistuneet luennoille (Ervasti, 2011).

Puusniekka (2005, 2006) teki Kuopion yliopiston ja Pohjois-Savon ammattikorkeakoulun opiskelijoille kyselyn vilpin käytöstä opiskelussa. Kyselyssä kävi ilmi, että 12 prosenttia opiskelijoista oli palauttanut omissa nimissään opiskelukaverinsa tekemän harjoitustyön ja 51 prosenttia tiesi jonkun tehneen niin. Internetistä otettua tekstiä oli omissa nimissään käyttänyt 29 prosenttia opiskelijoista, ja 62 prosenttia tunsi jonkun toimineen samoin. Yli kolmannes opiskelijoista oli käyttänyt samaa harjoitustyötä usealla eri kurssilla. Yli puolet opiskelijoista katsoi, että edellä mainitut toimintatavat ovat oikeutettuja seuraavista syistä: sairastelu ja perheongelmat (73 %), kohtuuttoman työläs opintojakso suhteutettuna opintoviikkomäärään (69 %), muiden opintojen aiheuttama kiire (64 %), kiire saada tutkinto valmiiksi tiedossa olevan työpaikan vuoksi (53 %), mielenkiinnoton tai hyödytön opintojakso (51 %). Korkeakouluopiskelijat toimivat vilpillisesti siis melko yleisesti. Tuloksista kerrottiin työpajan osallistujille keskustelun pohjustukseksi.

Helsingin yliopiston rehtori hyväksyi 11.11.2011 ohjeet menettelystä opiskelijoiden vilppi- ja plagiointitapauksissa (Rehtorin päätös 172:2011). Ohjeen ajatuksena on, että vilppiin ja plagiointiin pitää puuttua, koska kaikenlainen vilppi on yliopiston tietoa ja totuutta tavoittelevaa olemusta vastaan. Samanaikaisesti on huolehdittava vilpistä epäillyn opiskelijan oikeusturvasta. Plagiointiin puuttuminen on myös osa kaikkien opiskelijoiden oikeusturvaa: kukaan ei saa menestyä opinnoissaan epärehellisin keinoin, eikä yliopiston ja siellä suoritettavien tutkintojen maineen pidä antaa kärsiä. Ohjeiden myötä opettajalle tarjotaan valmiita työkaluja ja selkeää prosessia plagiointiepäilyn käsittelyyn.

Mitä on plagiointi ja mistä se johtuu?

Työpajassa plagiointia määriteltiin pohtimalla, missä menevät plagioinnin rajat. Miten esimerkiksi yhdessä oppiminen suhteutuu plagiointiin? Osallistujia haastettiin pohtimaan, voidaanko sosiaalisissa ja epävirallisissa tilanteissa tapahtuvaa oppimista väheksyä korostamalla liikaa plagioinnin ennaltaehkäisyä. Työpajaan osallistuneiden mukaan plagioija käyttää toisen tekstiä tai ajatuksia ominaan viittaamatta alkuperäiseen tekstiin tai ryhmään, jossa idea on muodostettu. Plagioitu teksti voi olla painettua tai toisen opiskelijan kirjoittamaa, esimerkiksi oppimispäiväkirjatekstiä tai muistiinpanoja. Plagiointi nähtiin oppimisessa ongelmallisena, sillä plagioinnin seurauksena opiskelijan oma ajattelu ei kehity.

Plagiointia määriteltäessä ero haluttiin tehdä heikkolaatuisen tekstin ja plagioinnin välillä: huonoa viittaustekniikkaa ja referoivaa kirjoitustyyliä ei vielä pidetty plagiointina. Lisäksi haluttiin korostaa, että oppimistehtävän luonne määrittää sitä, mitä opiskelijan tuottamalta tekstiltä vaaditaan. Esimerkiksi referaatissa, oppimispäiväkirjassa ja opinnäytetyössä on tarkoituksenmukaistakin kirjoittaa omista ajatuksista eri tavoin. Tärkeänä pidettiin sitä, että tehdään niin kuin on sovittu. Tämä puolestaan tarkoittaa sitä, että opettajan on tuotava selkeästi tehtävänannossa esille, mitä opiskelijalta odotetaan. Plagiointitapauksia arvioitaessa tehtävänanto ja tehtävän luonne tulisi ottaa huomioon. Työpajaan osallistuneet olivat sitä mieltä, että pelkkä tietokoneohjelma ei voi määrittää sitä, mikä on plagiointia ja mikä ei.

Plagioinnille esitettiin monenlaisia syitä. Myös työpajaan osallistuneet pitivät alustuksessa esitettyjä syitä (ks. Puusniekka, 2005, 2006), kuten kiirettä, tyypillisinä perusteluina plagioinnille. Plagioinnin syynä pidettiin myös joidenkin opiskelijoiden röyhkeyttä ja epärehellisyyttä. Toisaalta nähtiin, että jotkin opetusmenetelmät tai opettajan huolimattomuus tehtävien tarkistamisessa mahdollistivat plagioinnin. Tämän lisäksi nähtiin, että plagioijan tietämättömyys akateemisista viittauskäytännöistä tai epävarmuus omista taidoista johti plagiointiin. Keskustelussa tuotiinkin esiin, kuinka haasteellista akateemisen tekstin kirjoittaminen opiskelijalle on: ”Kun kaikki on jo sanottu, niin mikä tekstissä voi ylipäätään olla omaa ajattelua?” (esim. Kupila & Löfström, 2011).

Keskustelun kuluessa opettajan rooli nostettiin keskeiseen asemaan. Opettajan ohjaustapa, opetusmetodit ja tehtävänannot voivat joko estää tai mahdollistaa plagioinnin. Esimerkiksi suullisessa tentissä on mahdotonta plagioida, ja soveltavissa tehtävissä plagiointi on vähintään vaikeaa ilman kiinni jäämistä. Yliopiston ja sen opettajien tehtäväksi nähtiin akateemisten viittaustapojen ja kirjoitustyylien opettaminen. Opiskelijan tehtävänä puolestaan on opetella niitä. Vaikka opettajien vastuuta opiskelijoiden ohjaamisessa korostettiin, myös opiskelijoilla nähtiin olevan vastuu omasta toiminnastaan.

Miten plagioinnin voi tunnistaa?

Plagioinnin ehkäisyssä on haasteellista tunnistaa, milloin on kyse plagioinnista. Työpajassa pyrittiin keksimään erilaisia indikaattoreita, joiden avulla tapauksia voisi tunnistaa. Työpajassa pohdittiin myös ideaa, että indikaattoreista luotaisiin jonkinlainen lista, jonka avulla voisi tarkistaa, onko syytä epäillä plagiointia. Plagioinnin tunnistamista helpottaa muun muassa opettajan tai ohjaajan asiantuntemus, erilaisten hakukoneiden käyttö ja sattuma. Plagioinnin voi tunnistaa myös poikkeamista ja virheistä viittaustekniikassa tai vertaamalla opiskelijan tekstiä hänen aikaisempiin suorituksiinsa sekä toisten opiskelijoiden teksteihin. Erityisesti tuotiin esiin, että joissain kulttuureissa plagiointiin suhtaudutaan toisin kuin länsimaissa. Jos esimerkiksi henkilö puhuu hyvin huonoa englantia, mutta kirjoittaa samaan aikaan erittäin hyvää tekstiä, voi olla syytä epäillä plagiointia. Kuviossa 1 on kuvattu ryhmän löytämiä erilaisia tapoja tunnistaa plagiointi. Työpajan jälkeen ideaa erilaisista indikaattoreista on kehitelty edelleen (Kupila, 2011).

Kuvio 1. Plagioinnin tunnistaminen

Miten plagiointiin voi puuttua?

Parasta on ehkäistä plagiointia ennalta. Tutkinnot pitää suunnitella niin, että opiskelijoille opetetaan hyväksyttyjä opiskelukäytäntöjä ja opiskelun etiikkaa opintojen kuluessa. Ohjeistuksen lisäksi opiskelija tarvitsee riittävää akateemisen kirjoittamisen harjoittelua, ohjausta ja palautetta tuotoksistaan. Viime vuosikymmenien voimakas kansainvälistyminen velvoittaa yliopistoja erityisesti keskittymään siihen, että kansainvälisille opiskelijoille tarjotaan kattavaa tietoa ja ohjausta. Plagiointityöpajan osallistujat korostivat, että kaikissa kansainvälisissä tutkinto-ohjelmissa pitää tarjota tehokasta koulutusta ja ohjeistusta ohjelman osallistujille ja myös yliopiston tulee tätä ohjelmalta edellyttää. Kunnollisella opetuksella ja ohjauksella vähennetään myös opiskelijoiden pelkoa siitä, että he syyllistyisivät plagiointiin vahingossa.

Monet opetusmenetelmät ovat samalla sekä pedagogisesti perusteltuja että tehokkaita ehkäisemään plagiointia. Jos esimerkiksi kirjallisesta seminaarityöstä on toimitettava opettajalle paitsi valmis versio myös alustava työsuunnitelma, plagiointi on vaikeampaa ja toisaalta opiskelija saa enemmän ohjausta työhönsä (tällaisista menetelmistä tarkemmin Carroll, 2002).

On tärkeää käsitellä vähäisetkin tapaukset. Opiskelija saattaa kokeilla pientä vilppiä mukavuudenhalusta tai huolettomuuttaan mieltämättä toimivansa epärehellisesti ja yliopiston arvoja vastaan. Jos opiskelija kopioi toisen opiskelijan yhden sivun mittaisen kurssikirjoitelman ja esittää sen omanaan eikä opettaja puutu asiaan, opiskelija saattaa seuraavalla kerralla kokeilla, menisikö 15 sivun kopioitu harjoitustyö läpi.

Jottei opettajan työtaakka kasva kohtuuttomaksi eikä opiskelijan oikeusturva vaarannu, yliopistolla on oltava selkeät menettelyohjeet. Opettajille pitää tarjota tukea, jottei plagiointia katsota läpi sormien vaikkapa osaamattomuuden, ajanpuutteen tai selvitysprosessia koskevien pelkojen takia. Opettajat tarvitsevat tietoa ja koulutusta sekä osana yliopistopedagogisia opintoja että muuten: pedagogiset yliopistonlehtorit voivat tässä olla avainasemassa. Toisaalta opettaja on opiskelijoilleen myös esimerkki, jonka omat eettiset käytännöt rohkaisevat opiskelijoita toimimaan samoin.

Yliopistolain mukaan äärimmäisenä seurauksena plagioinnista tai muusta vilpistä voidaan opiskelija erottaa määräajaksi, enintään vuodeksi. Opiskelijan erottamista harkitaan niissä ikävimmissä tapauksissa, joissa opiskelija jatkaa vilppiä varoituksesta huolimatta tai kun kyseessä on erityisen vakava teko, esimerkiksi kokonaisen opinnäytetyön plagiointi.

Kaijus Ervasti toimii hallintopäällikkönä ja erikoistutkijana Oikeuspoliittisessa tutkimuslaitoksessa ja dosenttina Helsingin yliopistossa. Laura Karppinen toimii opintoasioiden lakimiehenä Helsingin yliopiston rehtorin kansliassa. Elina Manninen työskentelee suunnittelijana Valtakunnansyyttäjänvirastossa ja opiskelee yleistä ja aikuiskasvatustiedettä Helsingin yliopistossa.

LÄHTEET

Carroll, J. (2002). A handbook for deterring plagiarism in higher education.Oxford:Oxford Centre for Staff and Learning Development.

DiBartolo, M. C. (2010). Desperate times call for desperate measures: Where are we in addressing academic dishonesty. Journal of Nursing Education, 49 (1), 543–544.

Ervasti, K. (2011). Oikeustieteen opiskelijoiden etiikka ja vilppitapaukset. Oikeus, 40 (1), 66–70.

Kupila, P. (2011). Plagiaatintunnistamisjärjestelmän pilotointiprojektin tiedotusblogi. Luettu 9.11.2011, http://blogs.helsinki.fi/plagiaattipilotti/

Kupila, P. & Löfström, E. (2011). Plagiaatintunnistamisjärjestelmä oppimisen ohjaamisen välineenä? Peda-forum – yli­opistopedagoginen aikakausjulkaisu, 18 (2), 17–20.

Puusniekka, A. (2005). ”En koskaan tekisi niin, mutta jos hinnasta sovitaan…” Korkeakouluopiskelijoiden käsityksiä opiskelun ja tutkimuksen etiikasta. Kuopion yliopisto. Sosiaalipsykologian pro gradu -tutkielma.

Puusniekka, A. (2006). Korkeakouluopiskelijoiden käsityksiä opiskelun ja tutkimuksen etiikasta. Kokonaisuudesta A. Saaranen-Kauppinen & A. Puusniekka. KvaliMOTV – Menetelmäopetuksen tietovaranto (verkkojulkaisu). Tampere: Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto. Luettu 28.12.2010, http://www.fsd.uta.fi/menetelmaopetus/kvali/etiikka.html

Rabi, S. M., Patton, L. R., Fjortoft, N. & Zgarrick, D. P. (2006). Characteristics, prevalence, attitudes, and perceptions of academic dishonesty among pharmacy students.  American Journal of Pharmaceutical Education, 70 (4), 1–8.

Rehtorin päätös 172:2011. Rehtorin ohje menettelystä opiskelijoiden vilppi- ja plagiointitapauksissa. Luettu 7.12.2011, http://savotta.helsinki.fi/halvi/asianhallinta/dynasty/Rehtori.nsf?OpenDatabase

PDF