Terveystieteiden väitöskirjatutkijoiden kokemukset vertaistuesta tohtoriopintojen aikana

Eeva Harju, TtT, sh, tutkijatohtori, yliopisto-opettaja, yhteiskuntatieteiden tiedekunta, terveystieteet, Tampereen yliopisto, eeva.harju@tuni.fi
Kirsi Lumme-Sandt, FT, dosentti, yliopistonlehtori, yhteiskuntatieteiden tiedekunta, terveystieteet, Tampereen yliopisto, kirsi.lumme-sandt@tuni.fi

PL 100, 33014 Tampereen yliopisto

 

Tampereen yliopiston terveystieteissä haluttiin selvittää väitöskirjatutkijoiden kokemuksia vertaistuesta osana tohtoriopintojen kehittämistä. Yksilöhaastattelujen perusteella vertaiset koettiin tärkeiksi emotionaalisen ja käytännön tuen antajiksi. Vertaistuki nähtiin myös ongelmalliseksi, mikäli ei mieltänyt itseänsä osaksi tiedeyhteisöä.

Terveystieteiden tohtoriopintojen kehittämisen tavoitteet

Tampereen yliopiston terveystieteissä haluttiin kerätä palautetta tohtoriopintoja edistävistä asioista. Koska kyselylomakkeella kerätty palaute on jäänyt aikaisemmin kovin laihaksi ja hajanaiseksi, haluttiin palautteen keruu kohdentaa tarkemmin. Siksi haastatteluihin pyydettiin erityisesti tohtoriopintojensa keskivaiheilla olevia, väitöstutkimustaan työnohella tekeviä väitöskirjatutkijoita. Sivutoimisilta väitöskirjatutkijoilta on ollut erityisen haastavaa saada palautetta. Kurssipalautteen lisäksi haluttiin erityisesti tietää väitöskirjatutkijoiden ajatuksia ja kokemuksia vertaistuen merkityksestä opintojen etenemiseksi.  

Tampereen yliopiston terveystieteiden tohtoriohjelmassa voi suorittaa terveystieteiden tai filosofian tohtorin tutkinnon. Oppialoja on yhteensä 13: biostatistiikka, epidemiologia, gerontologia, global health and development, hoitotiede, kansanterveystiede, sosiaalipsykiatria, sosiaali- ja terveyspolitiikka, terveydenhuollon johtaminen, terveydenhuoltotutkimus, terveystaloustiede, terveyssosiologia ja työterveys. (Terveystieteiden tohtoriohjelma, 2020.) Väitöskirjan (180 opintopistettä) lisäksi tohtoriopintoihin kuuluvat 60 opintopisteen laajuiset tohtorikoulutustasoiset opinnot. Terveystieteillä on Tampereen yliopistossa suhteellisen laaja kurssitarjonta, erityisesti menetelmäkursseja. Tämän lisäksi osallistutaan runsaasti Tampereen yliopiston Tutkijakoulun järjestämille kursseille, jotka ovat kaikille yliopiston väitöskirjatutkijoille yhteisiä. Oman oppialan kurssit ja seminaarit täydentävät myös 60 opintopisteen kokonaisuutta. Koska suuri osa näistä kursseista toteutetaan lähi- tai verkko-opetuksena, vertaistuki on nivottu osaksi yksittäisen kurssin oppimistavoitteita, vaikka kurssin tavoitteena sitä ei olisi aukikirjoitettu. Vertaistukeen selkeämmin keskittyviä terveystieteen tohtoriopintoja ovat 1–2 kertaa vuodessa järjestettävät yhteisölliset tapahtumat (orientoivat opinnot, Annual Meeting), joihin on laadittu sisällöltään kaikkia väitöskirjatutkijoita palvelevat aiheet. 

Tampereen yliopiston terveystieteissä haluttiin kehittää tohtoriopintoja ja niiden toteutusta väitöskirjatutkijoita paremmin palveleviksi. Tämä kehittämisprojekti haluttiin kytkeä osaksi opetussuunnitelmatyötä, jossa saatua palautetta voitaisiin suoraan hyödyntää. Uusi opetussuunnitelma astuu voimaan syksyllä 2020 ja tämä kehittämisprojekti käynnistyi syksyllä 2018.

Väitöskirjaprosessia merkittävällä tavalla kannatteleva toimintamuoto ja akateemisen ohjauksen foorumi on vertaisryhmien kokoontuminen (Korhonen & Nummenmaa, 2012). Tämä yhteisöllisyyden muoto on voimavara, jota voitaisiin tietoisesti hyödyntää yliopisto-opetuksen kehittämisessä (Repo, 2010). Tässä tohtoriopintojen kehittämisprojektissa haluttiin tarkastella, millaiseksi väitöskirjatutkijat kokevat vertaistuen merkityksen opintojen suunnittelussa ja toteutuksessa?

Väitöskirjatutkijoiden haastattelut

Tampereen yliopiston terveystieteiden alan väitöskirjatutkijoiden kokemuksia nykyisistä tohtoriopinnoista, niiden sisällöstä ja toteutuksesta sekä vertaistuen merkityksestä opintojen aikana kartoitettiin yksilöhaastatteluiden avulla. Opintorekisteristä poimittiin lukukaudelle 2018−2019 läsnäoleviksi ilmoittautuneet väitöskirjatutkijat (N = 154). Heistä valittiin haastateltaviksi eri oppialoja edustavia opintojen suorittamisessa keskivaiheilla olevia väitöskirjatutkijoita (n = 21), joille lähetettiin sähköpostitse haastattelupyyntö. Viestissä kerrottiin lyhyesti haastattelun tarkoituksesta ja pyydettiin heitä ottamaan yhteyttä tutkijaan haastatteluajan varaamiseksi. Vain yksi väitöskirjatutkija otti yhteyttä viestin perusteella. Muistutusviestin jälkeen tutkija tavoitti puhelimitse 16 väitöskirjatutkijaa, jotka suostuivat haastateltaviksi. Puhelinhaastattelut olivat kestoltaan 20-40 minuuttia pitkiä ja ne tallennettiin haastateltavien suostumuksella ja haastattelun pääkohdat litteroitiin haastattelun jälkeen tekstiksi. Litteroidun aineiston käsittely tapahtui anonyymisti. Tässä artikkelissa esittelemme väitöskirjatutkijoiden kokemuksia tohtoriopintojen aikaisesta vertaistuesta.

Väitöskirjatutkijoiden vertaistukea koskevat kokemukset

Väitöskirjatutkijoiden kokemukset vertaistuesta ja sen hyödyntämisestä vaihtelivat paljon. Innokkaimmat heistä olivat perustaneet keskenään lukupiirejä, joissa he kommentoivat toistensa artikkelikäsikirjoituksia. Toisessa ääripäässä vertaistukea ei koettu millään tavalla tarpeelliseksi tai opintoja edistäväksi asiaksi. Haastattelevat kokivat, että parhaiten vertaistukea voisi saada samassa vaiheessa väitöstutkimusta olevilta opiskelijoilta. Toisaalta joku esitti, ettei vertaistukea ole mahdollista saada toisilta, jos väitöskirjan aihepiiri ei ole samanlainen.

Vertaistuen hyödyt

Vertaiset koettiin emotionaalisen ja käytännön tuen antajiksi. Omista kokemuksista oli helppo kertoa vertaiselle, joka ymmärsi tilannetta. Vertaisilta saatiin myös parhaat vinkit ja neuvot opintojen käytännön suorittamiseen. Niitä tarjosi käytännössä esimerkiksi väitöskirjatutkijoiden perustamat Facebook-ryhmät. Ne koettiin jopa kasvokkain tapaamista helpommaksi, kuten seuraavassa aineisto-otteessa todetaan:

”Facebook-ryhmä todella hieno, helppo olla mukana voi olla passiivinen, mutta saa silti tietoa.”

Mikäli väitöskirjatutkija ei kokenut kuuluvansa tiiviisti yliopiston työyhteisöön, väitöskirjan tekemisen vertaisryhmän saattoi muodostaa yhtä hyvin työtoverit tai ystävät vapaa-ajalla, varsinkin jos hekin tekivät väitöskirjaa. Erilaisia oppialoja ei nähty vertaistuen esteenä, vaan yhdistävänä tekijänä oli tekeillä oleva väitöskirja.

Vertaistuen esteet

Esteenä vertaistuen toteutumiselle koettiin pitkät välimatkat kodin ja yliopiston välillä sekä tunne siitä, ettei kuulu akateemiseen tiedeyhteisöön. Kiinnostava havainto oli, että vertaistuki saatettiin joissain tilanteissa nähdä myös ongelmalliseksi. Mikäli väitöstutkimus oli jostakin syystä pitkittynyt, vertaistuki koettiin jopa hankalaksi asiaksi, koska samaan aikaan tohtoriopintonsa aloittaneet olivat jo edenneet pidemmälle opinnoissaan.

”Tämä on hengissäselviämistaistelua, kaikki ylimääräinen pois, ei ole intoa enää, vertaistuki vois olla voimavara, mutta kun on pudonnut porukasta, on vaikea lähteä uudelleen hakemaan vertaisiaan.”

Näissä tapauksissa ohjaajan merkitys tukijana olikin erittäin suuri ja haastateltavat kertoivat tukeutuvansa ohjaajan neuvoihin ja ohjaukseen.

Myös kurssien toteutus vaikutti vertaistuen toteutumiseen. Verkkokurssit toteutuksena saivat kehuja, koska opiskelu ei ollut tällöin sidottu aikaan tai paikkaan. Mutta jos verkkokurssi ei sisältänyt yhtään lähiopetuspäivää, osallistujat eivät kokeneet saaneensa vertaistukea. Tutkijaseminaarit ovat usein tärkeitä väyliä vertaistuelle. Terveystieteiden sisällä seminaarikäytännöt vaihtelivat paljon oppialasta ja tämän hetkisistä opiskelijamäärästä riippuen. Haastateltavat kokivat hyödylliseksi, mikäli seminaarien käytännön järjestelyjä, kuten esitysvuoroja ja koollekutsumisia, koordinoi joku muu kuin oman oppialan professori. Usein tämä henkilö oli joku seminaariryhmän väitöskirjatutkijoista. Sovituista pelisäännöistä kiinnipitämistä pidettiin tärkeänä samoin kuin mahdollisuutta osallistua seminaareihin etänä sähköisten sovellusten avulla. Varsinkin seminaarit ovat paikkoja, joissa voi saada ja antaa vertaistukea. Ja ne ovat myös tyypillisiä tiedeyhteisöön kiinnittymisen paikkoja etenkin sivutoimisille väitöskirjatutkijoille. Etäosallistuminen mahdollistaa osallistumisen, mutta heikentää vuorovaikutusta ja yhteenkuuluvaisuuden tunnetta.

Formaali vertaistuki

Terveystieteiden tohtoriopintojen kurssivalikoimaan kuuluu vuosittainen kaksipäiväinen internaattityyppinen tapahtuma, jossa yleisten tutkijan taitojen ja terveystieteiden sisältöalueiden lisäksi yhtenä tavoitteena on ryhmäyttää opiskelijoita ja mahdollistaa epäviralliset tapaamiset ja vertaistuki.  Tapahtumat on koettu tärkeinä, sillä ne kokoavat yhteen eri oppialojen väitöskirjatutkijoita. Mutta vertaistuen kannalta näitä tapahtumia ei kuitenkaan koettu kovin merkityksellisiksi. Vaikka niistä oli mahdollisuus saada opintopiste tai kaksi, ne karsittiin suunnitelmista ensimmäiseksi. Haastateltavat eivät nähneet tapahtumia niin tärkeinä, että he olisivat käyttäneet työaikaansa niihin tai matkustaneet pidemmän välimatkan päästä tapaamiseen. Tämä tuokin esiin sen ongelman, että vertaistuen mahdollisuuksia ja merkityksiä ei ole aina helppo sanallistaa kurssien oppimistavoitteissa. Silloinkin, kun se on kirjoitettu auki osaamistavoitteisiin (Osallistuttuaan HESDOC Annual Meetingiin terveystieteiden tohtoriopiskelija: saa vertaistukea muilta terveystieteiden tohtoriopiskelijoilta, osaa toimia terveystieteiden monitieteisissä ryhmissä ja arvostaa myös toisenlaisia tutkimusotteita), sen tarvetta ja merkitystä ei ymmärretä.

Pohdinta

Haastattelujen perusteella vertaistuki koettiin myönteiseksi, opiskelua ja tutkimusta edistäväksi voimavaraksi. Vain vertainen, joka on samassa tilanteessa väitöstutkimuksensa kanssa, voi ymmärtää siihen liittyvät tuntemukset. Tulos tukee aikaisempaa tietoa vertaistuen hyödyistä (Korhonen & Nummenmaa, 2012; Repo, 2010). Vertaistuki edellytti kuitenkin väitöskirjatutkijan omaa aktiivisuutta ja ymmärrystä sen merkityksestä. Kirjallisuuden mukaan vertaisohjauksessa ja -oppisessa korostuukin oppijan oma vastuu, aktiivisuus ja halu auttaa. Oppijalla itsellään on paljon sellaista tietoa, joka edistää ongelman jäsentämistä ja ratkaisemista. Ryhmä ja vertaistuki edesauttavat juuri tässä, sillä samojen ongelmien kanssa painiskelevat hyötyvät vastavuoroisesta kokemusten vaihdosta ja vuorovaikutteisesta kommunikoinnista. (Soini, 2008.) Vertausohjaus on yhdessä tekemistä, ajatusten vaihtamista sekä vaihtoehtojen esilletuomista ja parantamista, kuten Soini (2008) toteaa. Vertaistuesta voisivat hyötyä erityisesti yliopiston ulkopuolella tai sivutoimisesti väitöskirjaa tekevät. Myös niin sanotut porukasta pudonneet kaipaisivat omaa vertaistukiryhmää. Heitä on suhteellisen paljon ja juuri he ajattelevat usein olevansa ainoita, joiden tohtoriopinnot viivästyvät. Näiden haastattelujen perusteella osa väitöskirjatutkijoista ei edes mieltänyt itseään tiedeyhteisön jäseneksi, vaan asemoi itsensä yliopistokuplan ulkopuolelle.

Tieteellisen asiantuntijuuden merkittävä osaamisalue on nykyisin kommunikaatio- ja vuorovaikutustaitojen hallinta (Korhonen & Nummenmaa, 2012), johon myös vertaistuki valmentaa. Pyhältö ja Soini (2008) toteavatkin, että tiedeyhteisön asiantuntijuus- ja oppimiskulttuurissa ymmärretään oppiminen usein varsin perinteisesti yksilöllisenä mallioppimisena, vaikka asiantuntijuuskulttuurissa painottuvat juuri luovat ongelmanratkaisuprosessit ja innovaatiot. Vertaistuen merkitystä ja monia ulottuvuuksia ei tuoda riittävästi esille tohtoriopinnoissa. Ehkä tarvitsemme vielä lisää tutkimusnäyttöä, että vertaistuki kannattaa ja sen avulla saa vauhtia hyytyneisiinkin tohtoriopintoihin.

Tämä kehittämisprojektin perusteella Tampereen yliopiston terveystieteiden tohtoriopintojen suunnittelussa kiinnitetään jatkossa nykyistä enemmän huomiota vertaistukeen. Tavoitteena on pyrkiä siihen, että kaikille väitöskirjatutkijoille muodostuu selkeä käsitys siitä, että he ovat osa tiedeyhteisöä, vaikka he eivät konkreettisesti työskentelisi yliopiston tiloissa väitöstutkimusta tehden. Tätä voisi parhaiten tuoda esille seminaareissa ja yleisten tutkijantaitojen kursseilla. Myös ymmärrystä vertaistuen merkityksestä pitää tuoda selkeämmin esille. Varmastikin hyödyllisimmät vertaistukiryhmät ovat opiskelijalähtöisiä, mutta niiden muodostamista voidaan edistää osana tohtoriopintoja. Yhtenä konkreettisena vertaistuen kehittämismuotona on viime syksynä aloitettu seminaari väitöskirjan yhteenvetoa kirjoittaville. Seminaarin jälkeen ryhmä jatkoi itseohjautuvana Facebook-ryhmänä.

Lähteet

Korhonen, V. & Nummenmaa, A. (2012). Ryhmä ohjauksen voimavarana. Teoksessa T. Soini & K. Pyhältö (toim.), Akateeminen ohjaus tohtorikoulutuksessa (s. 184−204). Tampere: Tampere University Press.

Pyhältö, K. & Soini, T. (2008). Tohtoriopiskelijasta tieteelliseksi asiantuntijaksi. Teoksessa A. Nummenmaa, K. Pyhältö & T. Soini (toim.). Hyvä tohtori! Tohtorikoulutuksen rakenteita ja prosesseja (s. 137−161). Tampere: Tampere University Press.

Repo, S. (2010). Yhteisöllisyys voimavarana yliopisto-opetuksen ja -opiskelun kehittämisessä (väitöskirja). Helsinki: Helsingin yliopisto.

Soini, H. (2008). Vertaisohjaus akateemisen ohjauksen työtapana. Teoksessa A. Nummenmaa, K. Pyhältö & T. Soini (toim.). Hyvä tohtori! Tohtorikoulutuksen rakenteita ja prosesseja (s. 127−136). Tampere: Tampere University Press.

Terveystieteiden tohtoriohjelma. (2020). Tampereen yliopisto, tutkinto-ohjelma. Saatavilla https://www.tuni.fi/fi/tule-opiskelemaan/terveystieteiden-tohtoriohjelma#switcher-trigger–overview

 

 

Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä.