Uuden ajan lääkäri – näkökulmia lääkärikoulutukseen
Mirja Ruohoniemi
Koulu, Markku & Kääpä, Pekka (toim.) (2012). Uuden ajan lääkäri – näkökulmia lääkärikoulutukseen. Turun yliopisto, lääketieteellinen tiedekunta. Turku: Finepress. 223 s.
Lääkärikoulutuksen taustoja, nykytilaa ja tulevaisuuden suuntaviivoja käsittelevän kirjan ovat Turun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan tuella toimittaneet professorit Markku Koulu ja Pekka Kääpä. Kovakantinen kirja on kaikin tavoin huoliteltu ja silmiä hivelevän kaunis – värit ja valokuvat ovat upeat ja tukevat tekstiä. Eri osa-alueiden kirjoittajat on huolella valittu ja mukana on useita tunnettuja ja arvostettuja henkilöitä. Kirjoittajia on lääketieteen opiskelijoista emeritus-arkkipiispaan. Kirjassa on myös ulkomaisten kirjoittajien näkökulmia, vaikka kansainvälisyys sinänsä ei nouse sisällössä erityisesti esiin. Teksti on lähes kauttaaltaan näin opetuksen kehittäjän näkökulmasta ajatuksia herättävää, mikä tekee lukemisesta hidasta. Opiskelu, oppiminen ja opetus ovat kirjassa monipuolisesti mukana, opiskelijavalintaa sen sijaan ei käsitellä lainkaan. Itselleni kirjasta avautui kolme pääteemaa: muuttuva yhteiskunta ja tulevaisuuden lääkärin rooli siinä, opintopolut ja laatu.
Muuttuva yhteiskunta ja tulevaisuuden lääkäri
Lääketieteellisen koulutuksen on vastattava yhteiskunnan muutoksiin. Trendit ovat samat suomalaisessa ja eurooppalaisessa koulutuksessa. Kirjoituksissa nousevat vahvasti esiin tavoitteet, ammatilliset kompetenssit, digitaalisen teknologian kehitys, professionalismi (ammatillisuus), kollegiaalisuus, etiikka ja humanismi.
Professionalismin muuttumisen taustalla on paitsi lääkärikunnan voimakas kasvu myös tehtävien erilaistuminen, yhteiskunnan monet määräykset ja tiedon saatavuuden helpottuminen tietotekniikan kehittymisen myötä. Professionaalisuuden kehittymiseen panostaminen on tulevaisuudessa entistä keskeisempää. Lääkärin työssä yhdistyy tiede ja humanismi ja kuten arkkiatri kirjoituksessaan toteaa, humaanissa lääkärissä yhdistyvät opillinen ja sydämen sivistys. Humaanin lääkärin olemassaoloa uhkaavat myös terveydenhuollon muuttuvat arvot: liiketaloudellinen ja oikeudellinen merkitys ja yksilökeskeisyys ovat lisääntyneet yhteisöllisyyden kustannuksella. On tärkeää, että jo perustutkintovaiheessa on mukana etiikkaan ja professionalismiin liittyvää opetusta ja tuutoritoimintaa kehittämällä luotu lähitukiverkko. Etiikan opetus toteutetaankin jo kautta opintojen lääketieteellisen ajattelun kanssa yhteensopivalla tavalla, jossa korostuu luottamuksellinen ja erilaisuutta kunnioittava ilmapiiri.
Teoreettinen tieto on ammatillisuuden kulmakivi ja lähtökohta, mutta yksinään laajakaan tieto ei riitä. Päämääränä pitää olla ymmärrys, ja opetettava aineisto on valikoitava niin, että se palvelee koulutusohjelmakokonaisuuden läpikäyneeltä odotettavia valmiuksia. Tulevaisuudessa tarvittavien kompetenssien määrittely edellyttää vahvaa pedagogista osaamista. Lisäksi on tunnistettava väestön tarpeet ja olemassa olevien sairauksien kirjo sekä ennakoitava muutokset. Tieteen menettelytapojen hallinta ja lääketieteellisen tiedon argumentointi ovat kaikille tulevaisuuden lääkärille tärkeitä taitoja. Tulevaisuuden lääkärin on oltava aidosti elinikäinen oppija ja tulevaisuudessa painottuu nykyisen tutkintokeskeisyyden sijaan kouluttautuminen jatkumona; tavoitteena on elinikäinen oppiminen.
Opintopolut
Kirjassa tulevat hyvin esiin Turun lääketieteellisessä tiedekunnassa viimeisen kymmenen vuoden aikana toteutetut opetusinnovaatiot. Useat jaksot on palkittu vuoden opintojaksona. Innovaatioista esitellään esimerkiksi Liikunta ja ravitsemus -opintokokonaisuus, Skärgårdsmedicin och kultur, Asklepios-ohjelma, Learning and Healing with Phototherapy -hanke sekä Minisairaalaopetus, jossa mestarina on opettajalääkäri ja kisällinä valmistumisvaiheessa oleva opiskelija. Samoin esitellään opetuksen hajauttaminen aluesairaaloihin ja terveyskeskuksiin, mikä edistää työelämävastaavuutta. Myös opetuksen hajauttaminen on saanut hyvää palautetta. Kirja huokuu positiivisen kehittämisen henkeä: mikäli perinteinen tapa opetuksen järjestämisessä vaikeutuu tai muutokset ovat muusta syystä tarpeen, pohditaan ennakkoluulottomasti uusia ratkaisumalleja.
Tiedekunnan opintopolkuja voidaan luonnehtia monin ajankohtaisin termein: ne ovat osaamisperustaisia ja tavoitteellisia, opetus on opiskelijakeskeistä ja kliininen toiminta on potilaslähtöistä. Kompetenssien eli tiedon, taidon ja asenteiden kumuloituva oppiminen ei kuitenkaan enää riitä, vaan huomio kohdistuu lisääntyvässä määrin opiskelijan kokonaisvaltaiseen toimintaan koulutus- ja työyhteisössä. Soveltamiseen ja olennaisen oivaltamiseen tarvitaan ohjausta, samoin ammatti-identiteetin kehittymiseen. Arvioinnissa on mentävä kohti osaamisen arviointia, ja oppimistulosten tulee kuvata todellista ajattelun muutosta.
Laatu
Laatu on yksi kirjan keskeisistä teemoista, joka integroituu luontevasti eri kirjoittajien tekstiin kautta kirjan. Myös hajautetun lääkärikoulutuksen yhtenä keskeisenä tavoitteena on parantaa koulutuksen laatua. Hajautetulla lääkärikoulutuksella on oma laadunvarmistusjärjestelmänsä, jossa seurantakohteet ovat laadullisia. Tiedekunnan laadukkuudesta on myös näyttöä: Korkeakoulujen arviointineuvosto valitsi Turun lääketieteellisen tiedekunnan valtakunnalliseksi yliopistokoulutuksen laatuyksiköksi kaudelle 2010–2012.
Laadunhallinnassa tiedekunnan tukena on koulutuksen tutkimus- ja kehittämisyksikkö TUTKE, jonka tehtäviin kuuluu esimerkiksi laadun ja työelämävastaavuuden arviointi, opettajien pedagogisten valmiuksien kehittäminen, opettajatuutorijärjestelmän organisointi ja koulutustutkimus. Kirja päättyykin tutkimusartikkeliin ”Learning Medical Excellence, LeMEx Project”, jossa esitellään monitahoinen pitkittäistutkimus. Siinä seurataan esimerkiksi opiskelijoiden opiskeluorientaatiota, ammatillisten kompetenssien kehittymistä ja tiedon soveltamista opintojen aikana ja vielä valmistumisen jälkeenkin. Kun pääsin lukemisessa tähän vaiheeseen, tuntui siltä, että kirja loppui kesken; tutkimusartikkelin jälkeen jäin kaipaamaan vielä loppusanoja tai katsausta tulevaisuuteen. Mutta tavallaan koko kirja on jatkumo, jossa hienolla tavalla edetään menneisyydestä nykytilan arvioinnin kautta tulevaisuuteen.
Mirja Ruohoniemi on pedagoginen yliopistonlehtori ja opetusasioista vastaava varadekaani Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa.
Julkaisu kokonaisuudessaan verkossa:
Yliopistopedagogiikka 