Learning Medical Expertise (LeMEx) – Lääketieteen peruskoulutuksen pitkän aikavälin seurantatutkimus

Anja Taanila, Juha Mönkkönen, Heini Kelloniemi, Miki Kallio, Virpi Parkkila, Erika Österholm-Matikainen, Pekka Kääpä & Olli Vainio sekä LeMEx-tutkimusryhmä

Lääketieteellisen koulutuksen kehittämisen haasteisiin vastaamiseksi käynnistettiin Oulun ja Turun yliopistojen lääketieteellisissä tiedekunnissa vuonna 2005 tutkimushanke ”Learning Medical Expertise” (LeMEx), jonka tavoitteena oli tuottaa monipuolista tietoa lääketieteen ja hammaslääketieteen opiskelijoiden lääketieteellisen ajattelun ja asiantuntijuuden kehittymisestä peruskoulutuksen aikana sekä tarjota välineitä lääkärikoulutuksen kehittämiseen ja seuraamiseen. Tutkimusjoukon muodostivat Oulun ja Turun yliopistojen lääketieteellisissä tiedekunnissa syksyllä 2006 opintonsa aloittaneet lääketieteen ja hammaslääketieteen opiskelijat (N=339). Opiskelijoiden yleisiä opiskeluorientaatioita koskeva tutkimus toteutettiin soveltaen aiempien tutkimusten yhteydessä kehitettyä IGSO (Inventory of General Study Orientations) -mittaria. Lääketieteellisen tiedon oppimisen, lääketieteellisen ajattelun ja potilastyöhön kohdistuvan ammatillisuuden kehittymisen seurannassa käytettiin potilastapaus-esimerkkejä, käsitekartta-analyysiä ja hyvän lääkärin ominaisuuksia kartoittavaa mittaria. Tuloksia analysoitiin sekä laadullisesti että määrällisesti. Tulosten mukaan ensimmäinen lukuvuosi selkeytti opiskelijoiden käsitystä terveydestä. Kliinisen vaiheen alettua opiskelijoiden käsitys terveydestä muuttui hieman yksipuolisempaan eli biolääketieteelliseen suuntaan. Opiskelijoiden käsitys terveydestä oli yksipuolisimmillaan koulutuksen viidennen vuoden jälkeen. Koulutuksen lopussa tapahtui positiivinen käänne ja viimeisen kesän työskentely lääkärin sijaisena sekä koulutuksen viimeinen syksy muuttivat opiskelijoiden käsitystä selvästi laaja-alaisempaan, biopsykososiaaliseen suuntaan. Alustavien tulosten mukaan kolmannen opiskeluvuoden lopulla enemmistö opiskelijoista oli edelleen orientoitunut opintoihinsa syväsuuntautuneesti, joskin pistemäärät olivat hieman laskeneet siitä, mitä ne olivat olleet opintojen alussa. Tutkimushankkeen tavoitteena oli myös kehittää oppimisen seurantaan perustuvia välineitä lääketieteellisen koulutuksen laadunarviointiin ja kehittämistyöhön.

Asiasanat: opiskeluorientaatio, opetuksen kehittäminen, opetuksen arviointi, lääketieteen opetuksen tutkimus

Johdanto

Lääketieteen koulutusohjelman tehtävänä on valmistaa osaavia ja vastuullisesti toimivia asiantuntijoita niin kliiniseen työhön kuin tutkimukseen ja terveydenhuollon hallintoon. Yltääkseen tähän tavoitteeseen yliopistojen on kyettävä takaamaan opiskelijoiden oppimisen korkea laatu koko perusopintojen ajan. Yksi lääkärikoulutuksen laadukkaan opetuksen haasteista on lääketieteellisen tiedon jatkuva lisääntyminen, jonka seurauksena tutkintoon vaadittava tietomäärä helposti paisuu uhaten ylittää opiskelijoiden omaksumiskyvyn. Laadukkaan koulutuksen
takaamiseksi ja edelleen kehittämiseksi on keskeistä seurata opiskelijoiden oppimisen laatua ja ymmärtävän oppimisen kumuloitumista opintojen aikana.

Lääkärikoulutuksen tavoitteena on, että opiskelijoiden osaaminen kehittyy koulutuksen aikana vastaamaan tutkinnolle asetettuja osaamistavoitteita. Näin ollen koulutuksen arvioimisessa ja kehittämisessä on oleellista keskittyä pitemmällä aikavälillä toteutuviin prosesseihin, erityisesti seuraamalla systemaattisesti opiskelijoiden oppimisen laatua ja ymmärtävän oppimisen kehittymistä opintojen aikana (Karjalainen & Alha, 2007). Pitkittäisseurannalle perustuvan tutkimuksen ja arvioinnin tarve nousee myös siitä, että koulutuksella tavoiteltava opiskelijoiden osaaminen ja asiantuntijuuden kehittyminen ilmenevät asteittain, pitemmällä aikavälillä tapahtuvien oppimisprosessien tuloksena (Arzi, 2004).

Lääketieteellisen koulutuksen kehittämisen haasteisiin vastaamiseksi käynnistettiin Oulun ja Turun yliopistojen lääketieteellisissä tiedekunnissa vuonna 2005 tutkimushanke ”Learning Medical Expertise” (LeMEx), jonka tavoitteena oli tuottaa monipuolista tietoa lääketieteen ja hammaslääketieteen opiskelijoiden lääketieteellisen ajattelun ja asiantuntijuuden kehittymisestä peruskoulutuksen aikana sekä tarjota välineitä lääkärikoulutuksen kehittämiseen ja seuraamiseen. Tutkimushanke pilotoitiin syksyllä 2005 poikkileikkaustutkimuksella, jossa ensimmäisen, kolmannen ja kuudennen vuosikurssin opiskelijoilla testattiin varsinaiseen tutkimukseen suunniteltujen mittareiden (opiskeluorientaatio, hyvän lääkärin ominaisuudet, potilastapaus) toimivuutta (Levy, 2011). Pilottivaiheen jälkeen tutkimuskokonaisuuteen lisättiin vielä lääketieteellisen tiedon hahmottumista kokonaisuuksiksi mittaava osio (käsitekartta).

Aineisto ja menetelmät

Pitkäaikaisseurannassa tutkimusjoukon muodostivat Oulun ja Turun yliopistojen lääketieteellisissä tiedekunnissa syksyllä 2006 opintonsa aloittaneet lääketieteen ja hammaslääketieteen opiskelijat (N=339).

Opiskelijoiden edistymistä ja lääketieteellisen ajattelun kehittymistä seurattiin kuusi vuotta kestävän koulutuksen ajan lukuvuosittain tehtävillä mittauksilla, jotka muodostivat asetettuihin tutkimuskysymyksiin pohjautuen neljä erillistä tutkimusosiota (Kuva 1).

Kuva 1. LeMEx-tutkimushankkeen tutkimuskysymykset ja niihin pohjautuvat neljä tutkimusosiota

Edellä kuvattuihin tutkimusosioihin pohjautuen lääketieteellisen asiantuntijuuden kehittymistä tarkasteltiin seurantatutkimuksessa opiskelijan opiskeluorientaation, lääketieteellisen tiedon oppimisen, lääketieteellisen ajattelun ja potilastyöhön kohdistuvan ammatillisuuden kehittymisen sekä lääkärin työhön ja lääketieteelliseen asiantuntijuuteen liitettäviä arvoja koskevan ammatillisen sosialisaation näkökulmasta. Jokainen tutkimuksen kokonaisuuteen sisältyvä tutkimusosio lähestyi lääketieteellisen asiantuntijuuden kehittymistä kuitenkin omista lähtökohdistaan tarjoten näin myös oman erityisen näkökulmansa lääketieteellisen koulutuksen kehittämiseen liittyviin kysymyksiin.

Tutkimushankkeen antia

Tutkimusaineistosta on tähän mennessä valmistunut kaksi väitöskirjaa (Levy, 2011; Kallio, 2014), kolme maisterivaiheen opinnäytetyötä (Vallivaara, 2008, Oulun yliopisto; Laitinen & Sundström, 2012, Turun yliopisto; Rantanen, 2010, Oulun yliopisto) ja yksi kandidaattitason opinnäytetyö (Partanen, 2010, Oulun yliopisto) sekä useita lääketieteen ja hammaslääketieteen syventävien opintojen opinnäytetöitä ja artikkeleita. Valmistumassa on kaksi väitöskirjatyötä ja tässä artikkelissa tarkastellaan näidenkin väitöskirjojen alustavia tuloksia.

Opiskeluorientaatio lääketieteellisen asiantuntijuuden kehittymisen perustana

Koska syvälliselle oppimiselle perustuva asiantuntijuuden kehittyminen edellyttää opiskelijoiden oman toiminnan ja asennoitumisen suuntautumista tarkoituksenmukaisella tavalla, on asiantuntijuuden kehittymistä tarpeellista seurata opiskelijoiden toiminnallisuutta ja sen perustaa tarkastelevasta näkökulmasta. Tähän laajempaan oppimisen ja asiantuntijuuden kehittymisen näkökulmaan liittyen LeMEx-tutkimuksessa keskityttiin opiskelijoiden yleisen opiskeluorientaation tutkimiseen. Samalla kartoitettiin sitä, missä määrin orientaatioiden kuvaamat erilaiset
tavat suhtautua opiskeluun ovat yhteydessä muihin lääketieteellisen asiantuntijuuden kehittymisen osa-alueisiin. Yleisten opiskeluorientaatioiden merkitys opiskelun ja sen tuloksena tapahtuvan oppimisen suhteen on nähty erityisesti siinä, että opiskelijoiden voidaan olettaa panostavan enemmän juuri niihin opiskelutilanteisiin tai kursseihin, jotka vastaavat heidän yleistä opiskeluorientaatiotaan (Mäkinen, Olkinuora & Lonka, 2004). Yleisten opiskeluorientaatioiden tutkimus lisää ymmärrystä opiskelijoiden opiskeluprosessista sekä siinä mahdollisesti ilmenevistä ongelmista tukien näin koulutuksen kehittämistä yhä enemmän lääketieteellisen asiantuntijuuden kehittymistä vahvistavaan suuntaan. Opiskelijoiden yleisiä opiskeluorientaatioita koskeva tutkimus toteutettiin soveltaen aiempien tutkimusten yhteydessä kehitettyä IGSO (Inventory of General Study Orientations) -mittaria (Mäkinen, 2003). Yleisten opiskeluorientaatioiden kuvaamisessa käytettiin IGSO- mittarin kahdeksan faktorin mallia ja näistä muodostuvia orientaatiopistemääriä. Faktorit nimettiin seuraavasti: suunnitelmallisuus, ahdistuneisuus, saavutusorientaatio, omistautuneisuus, syväorientaatio, käytännön orientaatio, työelämäorientaatio sekä sosiaalinen orientaatio.

Levyn (2011) poikittaistutkimus osoitti, että opiskeluorientaatiossa oli vuosikurssien välillä eroja opiskeluun omistautuneisuudessa ja käytännön orientaatiossa. Omistautuneisuus opintoihin väheni ja käytäntöön orientoituminen lisääntyi opintojen edetessä. Varsinaisessa pitkittäistutkimuksessa opiskelijoiden yleisiä opiskeluorientaatioita seurattiin koko opintojen ajan. IGSO-kysely toteutettiin heti opintojen alussa syksyllä 2006, siirryttäessä opintojen kliiniseen vaiheeseen (kevät 2009) sekä opintojen lopussa vuoden 2011 aikana. Tavoitteena oli selvittää, miten lääketieteen ja hammaslääketieteen opiskelijat orientoituivat opintoihinsa heti opintojen alussa ja miten tämä yleinen opiskeluorientaatio muuttuu opintojen edetessä. Lisäksi tutkittiin, onko opiskelupaikalla tai opinto-ohjelmalla sekä sosiodemografisilla tekijöillä yhteyttä yleiseen opiskeluorientaatioon.

Tutkittaessa Oulun ja Turun yliopiston ensimmäisenä vuonna opintonsa aloittaneiden lääketieteen ja hammaslääketieteen opiskelijoiden yleisiä opiskeluorientaatioita todettiin, että suurin osa oli orientoitunut opintoihinsa syväsuuntautuneesti. Opiskelijoiden keskuudessa ei ilmennyt juurikaan sosiaalista tai ahdistuneisuus-orientaatiota. Kolmannen opiskeluvuoden lopulla enemmistö opiskelijoista oli edelleen orientoitunut opintoihinsa syväsuuntautuneesti, joskin pistemäärät olivat hieman laskeneet siitä, mitä ne olivat olleet opintojen alusta. Lääketieteen ja hammaslääketieteen opiskelijoiden välillä ei havaittu merkitseviä eroja yleisten opiskeluorientaatioiden muutoksessa, kun katsottiin koulutusohjelmien välisiä eroja yleensä tai Oulun ja Turun välillä. Tutkimuksen seuraavassa vaiheessa selvitetään, miten opiskeluorientaatio on muuttunut koko opiskelun aikana.

Lääketieteellisen tiedon ymmärtäminen ja asiantuntijuuden kehittyminen

LeMEx-tutkimushankkeen tarkoituksena oli myös tarkastella tiedon syvällisenä ymmärtämisenä ja keskeisten kokonaisuuksien hallintana ilmenevää oppimista ja sille pohjautuvaa lääketieteellisen ajattelun kehittymistä. Oleellisena osana tätä oppimisen tarkastelua huomio kiinnittyi opiskelijoiden kykyyn hahmottaa lääketieteellisen tiedon kokonaisuuksia. Tutkimus kohdistui erityisesti opiskelijoiden kykyyn perustaa lääketieteellinen ajattelunsa biopsykososiaaliseen, lääketieteellisiä ilmiöitä monitahoisesti tarkastelevaan tietorakenteeseen (Engel, 1977). Biopsykososiaalisen ajattelu-/lähestymistavan vaatimus kehittää lääketieteellistä koulutusta sisällöltään integroidumpaan suuntaan niin biolääketieteellistä ja kliinistä koulutusta yhdistämällä kuin myös huomioimalla sosiaali- ja käyttäytymistieteellisten sekä humanististen sisältöjen asema osana lääketieteellistä koulutusta (Hakkarainen & Pasternack, 2005). Biopsykososiaalinen ajattelutapa, useille tiedonalueille perustuva tietoa integroiva lähestymistapa, onkin nähty yhtenä keskeisenä lääketieteellisen asiantuntijuuden osatekijänä. (Pasternack, 1998; Epstein & Hundert, 2002; Bolander, Josephson, Mann & Lonka, 2006.) Opiskelijoiden ajattelun kehittymistä ja oppimista koskevan tutkimustiedon tuottamiseen käytettiin nk. käsitekartta-analyysia, jonka on todettu soveltuvan hyvin kuvaamaan lääketieteellisen tiedon oppimista ja todentamaan opiskelijoiden ajattelussa ja käsityksissä tapahtuvia muutoksia (Pinto & Zeitz, 1997; West, Park, Pomeroy & Sandoval, 2002).

Pitkittäistutkimuksessa selvitettiin, miten lääketieteen opiskelijoiden käsitys terveydestä muuttui lääketieteen peruskoulutuksen aikana. Analyysissa käytettiin fenomenografista tutkimusmenetelmää ja laadullista käsitekartta-analyysia. Tutkimalla opiskelijoiden käsityksiä ja niiden muutoksia selvitettiin, omaksuivatko opiskelijat biopsykososiaalisen mallin terveydestä ja vahvistuiko tuo kokonaisvaltainen käsitys opintojen edetessä, vai muuttuiko opiskelijoiden käsitys mahdollisesti kohti yksipuolisempaa, biolääketieteellistä näkemystä. Tutkimuksen aineiston muodosti vuoden 2006 syksyllä opintonsa aloittaneiden lääkäriopiskelijoiden heti koulutuksen alussa sekä ensimmäisen, kolmannen ja viidennen lukuvuoden keväällä ja kuudennen lukuvuoden lopussa laatimat 720 käsitekarttaa.

Tutkimustulokset osoittivat, että koulutuksen ensimmäinen vuosi selkeytti hieman opiskelijoiden käsitystä terveydestä. Samalla käsitys muuttui kohden laaja-alaisempaa biopsykososiaalista näkemystä. Ensimmäinen kliininen opiskeluvuosi puolestaan muutti opiskelijoiden käsitystä terveydestä yksipuolisempaan eli biolääketieteelliseen suuntaan. Opiskelijoiden käsitys terveydestä oli yksipuolisimmillaan koulutuksen viidennen lukuvuoden jälkeen. Koulutuksen lopussa tapahtui positiivinen käänne ja viimeisen kesän työskentely lääkärin sijaisena sekä koulutuksen viimeinen syksy muuttivat opiskelijoiden käsitystä selvästi laaja-alaisempaan, biopsykososiaaliseen suuntaan.

Tulosten mukaan naisopiskelijoiden käsitys oli ennen koulutuksen alkua miehiä laaja-alaisempi, mutta koulutus tasasi eroa. Lisäksi näyttää siltä, että ylioppilaspohjalta lääketieteellisen koulutuksen aloittaneilla oli laaja-alaisempi käsitys terveydestä kuin aikaisempia yliopisto-opintoja tai hoitoalan koulutuksen omanneilla opiskelijoilla. Ero säilyi koulutuksen ajan. Tutkimuksen valossa näytti siltä, että koulutuksen loppupuolelle sijoitetut laaja-alaiset opintosisällöt ja monipuoliset opetusmenetelmät vaikuttivat tehokkaasti opiskelijoiden käsityksiin.

Käsitykset hyvän lääkärin ominaisuuksista osana lääkäriksi kasvamista

Osana lääketieteellisen asiantuntijuuden kehittymistä ovat myös ne prosessit, joiden myötä opiskelijat sosiaalistuvat lääkärin professioon omaksuen tiettyjä asenteita, arvoja, käyttäytymismalleja ja käsityksiä, jotka määrittävät sitä toimintaympäristöä, jonka osaksi opiskelijat ovat kasvamassa (Kouvalainen & Sarvilinna, 2000; Ryynänen, 2001; Holmberg-Marttila, Pasternack, Peura, Ryynänen & Turunen, 2005; Macpherson & Kenny, 2008). Tämän sosialisaatioprosessin yhtenä ulottuvuutena on opiskelijoiden sitoutuminen tiettyihin lääkärin ammattia koskeviin ideaaleihin, käsityksiin hyvästä lääkäristä. Tähän lähtökohtaan kiinnittyen LeMEx-tutkimuksessa kartoitettiin opiskelijoiden käsityksiä hyvästä lääkäristä sekä toisaalta näiden käsitysten kehittymistä opintojen aikana. Lääketieteellisen koulutuksen näkökulmasta hyvän lääkärin ominaisuuksia määrittelevien arvojen ja arvostusten voidaan käsittää itsessään määrittävän osaltaan koulutuksen tuloksena tavoiteltavaa osaamista ja sitä asiantuntijuutta, jonka välittäminen koulutuksen yhteydessä nähdään arvokkaana (Kouvalainen & Sarvilinna, 2000; Kenny, Mann & MacLeod, 2003; Patja, Louhimo & Kääpä, 2014). Tarkasteltaessa lääketieteellisen koulutuksen ja opiskelijoiden asiantuntijuuden kehittymisen suhdetta, oleellinen kysymys koskee näin myös sitä, missä suhteessa opiskelijoiden käsitykset hyvän lääkärin ominaisuuksista vastaavat tai kehittyvät vastaamaan lääketieteellisen koulutuksen tavoitteissa heijastuvaa kuvaa hyvästä lääkäristä. Levyn (2011) poikittaistutkimus osoitti, että kaikilla vuosikursseilla opiskelijat pitivät hyviä kommunikaatiotaitoja hyvän lääkärin tärkeimpänä ominaisuutena. Sen sijaan ammattietiikkaa pidettiin hyvän lääkärin tärkeimpänä ominaisuutena koulutuksen alussa, mutta sen tärkeys väheni opintojen edetessä; kolmannen vuosikurssin opiskelijat korostivat lääketieteellisen tiedon hallintaa.

Potilastyössä vaadittavan lääketieteellisen asiantuntijuuden kehittyminen

Keskeinen osa lääketieteellisellä koulutuksella tavoiteltavaa asiantuntijuutta on kyky soveltaa tietoa käytännön potilastyössä. Lääketieteellistä tietoa koskevan ymmärryksen tulisi siis kehittyä tasolle, joka mahdollistaa tiedon soveltamisen osana kliinistä päättelyä. (Epstein & Hundert, 2002; Holmberg-Marttila ym., 2005.) Tämän asiantuntijuuden osa-alueen kehittymistä tarkasteltiin LeMEx-tutkimuksessa opiskelijoilla teetettävien potilastapaustehtävien avulla. Koska potilastyössä myös sosiaalinen ja eettinen ulottuvuus ovat tärkeitä, on lääketieteellisen koulutuksen kannalta oleellista seurata lääkäriopiskelijoiden kehittymistä näiden kompetenssialueiden osalta. Tästä näkökulmasta lääketieteellisen asiantuntijuuden kehittyminen voidaan ymmärtää etenkin lääkärinä toimimisen hyvää ammatillista käytäntöä ja sen eettistä perustaa määrittävien periaatteiden sisäistämisenä (Kouvalainen & Sarvilinna, 2000; Epstein & Hundert, 2002; Macpherson & Kenny, 2008; Doukas ym., 2013). Tämän asiantuntijuuden alueen kohdalla tutkimuksen mielenkiinto kohdistui erityisesti opiskelijoiden asennoitumiseen ja suhtautumiseen omaan rooliinsa ja tehtäväänsä lääkärinä potilas-lääkärisuhteessa sekä lääkärin ammattieettisten periaatteiden ja ammatillista käytäntöä koskevien säädösten sisäistämiseen osaksi lääketieteellistä ajattelua ja lääkärinä toimimista.

LeMEx-hankkeen aloittaneessa poikittaistutkimuksessa Levy (2011) tarkasteli potilastapausten avulla, miten ensimmäisen, kolmannen ja kuudennen vuosikurssin opiskelijat hahmottivat potilastyötä vastaanottotilanteessa ja millaisia ajatuksia heidän työnsä taustalla oli. Opiskelijoille annettiin potilastapaustehtävä, jossa pyydettiin pohtimaan lyhyesti kuvattua ikääntyvän potilaan tapausta. Tulosten mukaan kliininen näkökulma tarkentui ja vahvistui opintojen edetessä. Koulutuksen alussa hyödynnettiin eniten moniammatillista osaamista sekä kiinnitettiin huomiota potilaan arjessa selviytymiseen ja potilaan eettiseen kohteluun. Koulutuksen edetessä eettiset pohdinnat vähenivät ja alkoi ilmetä enemmän epäammatillisia ajatuksia. Tutkimus osoitti, että potilaan hoitamiseen liittyviä ominaisuuksia pidettiin sitä tärkeämpänä, mitä pidemmälle opinnot etenivät. Opintojen edetessä ja kliinisen osaamisen kehittyessä ja korostuessa kokonaisvaltainen ihmiskuva kaventui.

LeMEx-hankkeen pitkittäistutkimuksessa pyrittiin selvittämään potilastapaustehtävien avulla, miten opiskelijat hahmottivat potilastyötä samaan tapaan kuin Levyn (2011) poikittaistutkimuksessa. Tarkoituksena oli selvittää opiskelijoiden suhtautumista potilaaseen ja hänen omaiseensa sekä kartoittaa, millaisiin asioihin he kiinnittivät huomiota potilastapauksen selvittelyssä. Opiskelijoille annettiin sama potilastapaus pohdittavaksi useina vuosina ja seurattiin, muuttuvatko suhtautuminen ja pohdinnat opintojen edetessä. Tulevassa väitöskirjassa peilataan potilastapausten analyysin tuloksia opiskelijoiden esittämiin hyvän lääkärin ominaisuuksiin, jolloin nähdään, ovatko heidän näkemyksensä hyvästä lääkäristä ja pohdinnoistaan heijastuvat toimintamallit samansuuntaisia. Aineistoa tarkastellaan sekä kokonaisuutena että yksityiskohtaisemmin pienemmän joukon (n. 40 opiskelijaa) osalta. Näin nähdään, miten asiantuntijuus kehittyy kahden eri yliopiston koko vuosikurssin ja yksittäisten opiskelijoiden kohdalla. Tämä tutkimus tuo esiin, miten lääketieteen opiskelijat kahdessa suomalaisessa yliopistossa hahmottavat potilastyötä ja mitä lääkärin ominaisuuksia he arvostavat. Seuraamalla ja arvioimalla lääketieteen opiskelijoiden ajattelun ja toimintamallien kehittymistä saadaan uutta tietoa lääketieteen koulutuksen kehittämiseksi.

Ydinasiat:

• Oppimistulosten seuranta ja oppimiseen pohjautuva koulutuksen kehittäminen on tämän päivän ja lähitulevaisuuden haaste yliopistoissa ja korkeakouluissa.
• LeMEx-tutkimushankkeen tavoitteena on tuottaa tutkimustietoa lääketieteellisen asiantuntijuuden kehittymisestä lääketieteellisen koulutuksen aikana.
• Lääketieteellisen asiantuntijuuden kehittymistä tarkastellaan tutkimuksessa yleisen opiskeluorientaation, lääketieteellisen tiedon oppimisen, lääketieteellisen ajattelun ja potilastyöhön kohdistuvan ammatillisuuden kehittymisen sekä lääkärin työhön ja lääketieteelliseen asiantuntijuuteen liitettäviä arvoja koskevan ammatillisen sosialisaation näkökulmasta.
• Tutkimushankkeen tavoitteena on myös kehittää oppimisen seurantaan perustuvia välineitä lääketieteellisen koulutuksen laadunarviointiin ja kehittämistyöhön.

Lopuksi

Lääketieteellisen koulutuksen kehittämisen keskeisenä lähtökohtana on kysymys siitä, tuottaako koulutus tavoiteltua osaamista. Lääkärikoulutuksen pitäminen korkeatasoisena ja myös tulevaisuuden muuttuviin tarpeisiin vastaavana edellyttää tietoa opiskelijoiden oppimisesta ja lääketieteellisen asiantuntijuuden kehittymisestä. Koska koulutuksella tavoiteltava lääketieteellinen asiantuntijuus rakentuu pitemmällä aikavälillä kumuloituvien oppimisprosessien tuloksena, on lääketieteellisen koulutuksen kehittämistä tukevaa tutkimustietoa tuotettava myös osaamisen ja asiantuntijuuden kehittymistä pitemmällä aikajänteellä tarkastelevasta asetelmasta. Oulun ja Turun yliopistojen lääketieteellisten tiedekuntien yhteistyönä toteutettavan LeMEx-tutkimushankkeen tavoitteena oli tuottaa lääkärikoulutuksen kehittämisessä sovellettavaa tutkimustietoa lääketieteellisen asiantuntijuuden kehittymisestä peruskoulutuksen aikana.  Monipuolisen tutkimustiedon tuottamiseksi opiskelijoiden edistymistä seurattiin tutkimuksessa useammasta, osin myös toisiinsa kiinnittyvästä näkökulmasta. Lääketieteellisen koulutuksen kehittämisen perustaksi tuotettavan tutkimustiedon ohella hankkeen tavoitteena oli myös kehittää oppimisen seurantaan perustuvia opetuksen laadunarviointimenetelmiä. Oppimistulosten seuranta ja oppimiseen pohjautuva koulutuksen kehittäminen on tämän päivän ja lähitulevaisuuden haaste yliopistoissa ja korkeakouluissa. Tästä kertoo OECD:n käynnistämä AHELO-hanke (Assessing Higher Education Learning Outcomes) (www.oecd.org/edu/ahelo), jossa valmistellaan oppimistuloksiin pohjautuvaa yliopistojen välistä kansainvälistä vertailua. LeMEx-hanke luo omalta osaltaan perusteita ja työkaluja oppimisperustaiseen kehittämiseen lääketieteellisen koulutuksen alueella.

Anja Taanila toimii professorina Oulun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan terveystieteiden laitoksella. Juha Mönkkönen toimii suunnittelijana Oulun yliopiston täydentävien opintojen keskuksessa  ja Heini Kelloniemi opintoasiainsuunnittelijana Oulun yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa. Miki Kallio toimii Oulun yliopiston tietohallinnossa, Virpi Parkkila toimii Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä. Erika Österholm-Matikainen toimii koulutussuunnittelijana ja Pekka Kääpä on Turun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan koulutuksen tutkimus- ja kehittämisyksikön emeritusprofessori. Olli Vainio toimii professorina Oulun yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa ja Oulun yliopistollisessa sairaalassa.

LÄHTEET

Arzi, H. J. (2004). On the time dimension in educational processes and educational research. Canadian Journal of Science, Mathematics and Technology Education, 4 (1), 15–21.

Bolander, K., Josephson, A., Mann, S. & Lonka, K.  (2006). Teachers promoting expertise in medical education: understanding the role of the core curriculum. Quality in Higher Education, 12, 41–55.

Doukas, D., McCullough, L., Wear, S., Lehmann, L., Nixon, L., Carrese, J., Shapiro, J., Green, M. & Kirch, D. (2013). The challenge of promoting professionalism through medical ethics and humanities education. Academic Medicine, 88 (11), 1624–1629.

Engel, G. L. (1977). The need for a new medical model: A challenge for biomedicine. Science, 196, 129–136.

Epstein, R. & Hundert, E. (2002). Defining and assessing professional competence. The Journal of the American Medical Association, 287, 226–235.

Hakkarainen, K. & Pasternack, A. (2005). Lääketieteen oppialojen integraatio edistää oppimista ja opinto-ohjelman ydinosan määrittämistä. Duodecim, 121, 633–639.

Holmberg-Marttila, D., Pasternack, A., Peura, A., Ryynänen, K. & Turunen J. P. (2005). Lääkäriksi oppiminen. Duodecim, 121, 547–555.

Kallio, M. (2014). Muuttuuko lääketieteen opiskelijoiden käsitys terveydestä peruskoulutuksen aikana. Kuusivuotinen seurantatutkimus. Oulu: Oulun yliopisto. Acta Universitatis Ouluensis. Sarja D, Medica.

Karjalainen, A. & Alha, K. (2007). Opetussuunnitelman arviointi ja kehittäminen. Teoksessa A. Karjalainen (toim.), Akateeminen opetussuunnitelmatyö (s. 92–110). Oulu: Oulun yliopisto.

Kenny, N., Mann, K. & MacLeod, H. (2003). Role modelling in physicians’ professional formation: Reconsidering an essential but untapped educational strategy. Academic Medicine, 78, 1203–1210.

Kouvalainen, K. & Sarvilinna, K. (2000). Tavoitteena hyvä lääkäriys. Suomen Lääkärilehti, 55, 2229–2236.

Levy, A. (2011). Lääketieteen asiantuntijuus koulutuksen eri vaiheissa. Lääketieteen opiskelijoiden yleisorientaatiot, käsitykset hyvän lääkärin ominaisuuksista ja potilastyön hahmottumisesta. Oulu: Oulun yliopisto. Acta Universitatis Ouluensis. Sarja D, Medica.

Macpherson, C. & Kenny, N. (2008). Professionalism and the basic sciences: An untapped resource. Medical Education, 42, 183–188.

Mäkinen, J. (2003). University students’ general study orientations. Theoretical background, measurements, and practical implications. Turku: Turun yliopisto.

Mäkinen, J., Olkinuora, E. & Lonka, K. (2004). Students at risk: students’ general study orientations and abandoning/prolonging the course of studies. Higher Education, 48, 173–188.

Patja, K., Louhimo, J. & Kääpä, P. (2014). Muuttuva ja muuttumaton professionalismi: lääkärin ammatillisuuden uudet haasteet. Duodecim, 130, 21–28.

Pasternack, A. (1998). Lääkäriksi oppimisen pohja: tiede, kliiniset taidot ja humanismi. Duodecim, 114, 2387–2392.

Pinto, A. J. & Zeitz, H. J. (1997). Concept mapping: a strategy for promoting meaningful learning in medical education. Medical Teacher, 19, 114–122.

Ryynänen, K. (2001). Constructing physician’s professional identity – explorations of students’ critical experiences in medical education. Oulu: Oulun yliopisto. Acta Universitatis Ouluensis. Sarja D, Medica.

West, D. C., Park, J. K., Pomeroy, J. R. & Sandoval, J. (2002). Concept mapping assessment in medical education: A comparison of two scoring systems. Medical Education, 36, 820–826.

PDF