Lääkärikoulutus murroksessa

Terveydenhuolto, kliiniset toimintatavat ja myös lääkärikoulutus ovat olleet viimeisten vuosikymmenten aikana voimakkaan muutoksen alaisia. Kuluneina vuosina eri puolilla maailmaa, myös Suomessa, lääkäreiden, hammaslääkäreiden ja eläinlääkäreiden perus- ja jatkokoulutuksessa on otettu käyttöön uusia innovatiivisia pedagogisia toimintatapoja ja menetelmiä. Erityisesti koulutuksen tavoitteet ja niiden saavuttaminen ovat olleet voimakkaan tutkimus- ja kehitystyön kohteena. Osaamisperustaisuus, opetuksen opiskelijakeskeisyys ja kliinisen toiminnan potilaslähtöisyys ovat tämän päivän lääkärikoulutuksessa keskeistä. Koulutuksen tulee olla näyttöön perustuvaa, perustua siis tieteellisesti osoitettuihin seikkoihin. Toisaalta tietojen, taitojen ja asenteiden jaksoittain kumuloituva omaksuminen ja ymmärtäminen eivät enää yksinomaan riitä lääketieteellisen koulutuksen tavoitteeksi, vaan kohteeksi on otettava koko ammatillinen kehityskaari opintojaan aloittelevasta opiskelijasta päteväksi lääkäriksi. Lääkäriksi kasvaminen on paitsi itsenäisesti toimivan lääkärin ammattipätevyyden saavuttamista, myös ammatti-identiteetin kehittymistä ja elinikäisen oppimisen sisäistämistä.

Sosiaaliset, humanistiset ja kulttuuriset arvot ovat nousseet nykyisen lääkärikoulutuksen tavoitteina yhä keskeisemmiksi. Yhteiskunnan ja terveydenhuollon lääkärikoulutukseen kohdistamat jatkuvat muutospaineet eivät tee koulutuksen kehittämistä helpoksi. On ilmeistä, että tulevaisuudessa lääkärikoulutus ja sen opintotavoitteet kietoutuvat entistä tiiviimmin ympäröivään yhteiskuntaan. Sidosryhmien ja potilaiden edustajat tulevat nykyistä aktiivisemmin mukaan lääkärikoulutukseen, sen opinto-ohjelmien suunnitteluun ja toteutukseen ja siten myös osaksi koulutuksen laadunhallintaa. Jatkuva täydennyskouluttautuminen tullee Euroopan laajuisesti pakolliseksi. Suomessa on ryhdytty toimenpiteisiin jo ennakoivasti: lääkärijärjestöjen täydennyskoulutusportaali taitoni.fi on otettu käyttöön tänä vuonna, ja sen käyttäjäkunta on kasvamassa.

Lääkärikoulutus on jatkumo. Sen alkupää muodostuu perus- ja jatkokoulutusvaiheesta, ja työuran edetessä muodollinen koulutus jatkuu elinikäisen oppimisen polulla. Henkilökohtaisilla ja ammatillisilla toiveilla, tavoitteilla ja mahdollisuuksilla sekä useilla ulkoisilla tekijöillä – kuten koulutusohjelmalla ja oppimisympäristöllä – on vaikutusta polulla etenemiseen. Vaikka koulutus nykyisin onkin varsin tarkoin säädeltyä, kukin kasvava lääkäri on yksilö, joka etenee opintopolullaan omien henkilökohtaisten tavoitteidensa ohjaamana. Tulevia ammattilaisia olisi kannustettava tunnistamaan motivaationsa ja omat vahvuutensa. Tämä on yliopiston ja ammattiyhteisön koulutustoiminnan kehittämisen ja laadunhallinnan kannalta keskeistä. Yksilöllisten opintopolkujen mahdollistaminen antaa lisäksi uudenlaisen kilpailuvaltin lääkäreiden koulutusyksiköille.

Lääkärikoulutus on siis suuressa murrosvaiheessa. Koulutuksen haasteisiin on varsinkin viimeisen vuosikymmenen aikana tartuttu koko koulutuskentällä innokkaasti. Yliopistoissa järjestetään säännöllistä pedagogista koulutusta opettajille, ja opetuksen arvostusta pyritään nostamaan lukuisin eri tavoin. Hyvä esimerkki tästä on Lääkärikouluttajan erityispätevyys, jonka Suomen Lääkäriliitto ja Hammaslääkäriliitto myöntävät koulutuksen alalla ansioituneille jäsenilleen Lääketieteen koulutuksen yhdistyksen suosituksesta. Yhdistys on perustettu vuonna 1978 ja aktivoitiin vuonna 2005 edistämään perus-, jatko- ja täydennyskoulutusta, sen tutkimus-, opetus- ja tiedotustoimintaa sekä virkistämään alan koulutusyksiköiden keskinäistä koulutukseen liittyvää yhteistyötä. Koulutuksen tutkimustoiminnan edistämiseksi Lääketieteen koulutuksen yhdistys on alkanut järjestää vuosittaisia lääketieteen koulutuksen tutkimuskonferensseja yhteistyössä yliopistojen kanssa.

Yliopistopedagogiikka-lehden lääketieteen koulutuksen teemanumeron ilmestyminen osuu suomalaisen lääkärikoulutuksen aktiiviseen ja innovatiiviseen vaiheeseen. Olemme tämän teemanumeron toimittajina saaneet runsaasti yhteydenottoja ja kannustusta hankkeen toteuttamiseen. Yhteistyössä suomalaisen kollegakunnan kanssa olemmekin saaneet koottua tärkeän puheenvuoron nykyiseen aktiiviseen lääkärikoulutuksen kehitysvaiheeseen. Lehdessä on useita tärkeitä pohdintoja lääkärikoulutuksesta ja siinä esitellään laaja kirjo opetuksen kehittämisprojekteja ja esimerkkejä lääkärikoulutuksessa käytetyistä innovatiivisista ohjaus- ja  oppimismenetelmistä. Useat kehitysprojekteista ovat syntyneet kirjoittajan tai kirjoittajien oman pedagogisen kurssin opintoprojektina.

Olemme saaneet mukaan hollantilaisen professori Boshuizenin näkökulman lääkäriksi oppimisesta, jota täydentää laaja pitkittäisseurantaraportti lääketieteen opiskelijoiden oppimisen muutoksista peruskoulutuksen aikana. Teemanumeron kokonaisuutta täydentävät lisäksi kolme ajankohtaista kirjakatsausta ja kaksi äskettäistä lääkärikoulutukseen liittyvää väitöskirjatutkimuksen tiivistelmää sekä kuulumiset kansallisten opetuksen kehittämisverkostojen organisaation (International Consortium for Educational Development, ICED) konferenssista Tukholmasta.

Uskomme tämän teemanumeron kokonaisuuden omalta osaltaan edistävän lääkärikoulutusta ja innostavan kaikkia siihen osallistuvia tahoja arjen koulutustoiminnassa. Toivomme samalla, että teemanumero palvelee lääkärikoulutuksen arvostustuksen lisäämistä ja edistää kaiken menestyksekkään koulutuksen taustalla olevaa jatkuvaa tutkimustyötä.

Pekka Kääpä, professori emeritus

Outi Kortekangas-Savolainen, dosentti, johtaja

Turun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan koulutuksen tutkimus- ja kehittämisyksikkö

PDF