Yliopisto-opetus – turhaa ja hyödytöntäkö?

Tommi Haapaniemi & Asko Karjalainen

Peda-forum-lehden vuoden 2010 toisen numeron pääkirjoituksessa päätoimittaja Sari Lindblom-Ylänne kehotti lähettämään lehteen keskustelunavauksia ajankohtaisista yliopistopedagogiikan teemoista. Sellaiseksi tämän kirjoitimme, hieman pilke silmäkulmassa. Reflektoimme tässä artikkelissa erästä kahvin ääressä käymäämme keskustelua. Keskustelusta on jo vuosia, joten meillä on ollut aikaa ajatella mutta ei kirjoittaa. Kävimme keskustelun vakavasti, eivätkä sen teemoja vuosien varrella kokemukset tai kirjoitukset ole kumonneet. Tarjoamme ajatuksemme nyt kritisoitaviksi ja jopa jatkoanalysoitaviksi. Keskustelumme alkoi kysymyksestä: ”Voiko olla niin, että opetus yliopistossa on lähtökohtaisesti hyödytöntä ja turhaa?”

Opiskelijoiden oppiminen hyödyllisyyden mittarina

Edes opetuksen kehittäjät eivät pohtine kysymystä joka päivä kahvipöydässä, mutta keskustelu käytiinkin Peda-forum-päivien kahvitauolla, joten ajankohta ja tilanne todennäköisesti vaikuttivat aiheeseen. Tuntui myös virkistävältä ottaa lähtökohdaksi negatiivinen väite, kun yleensä olemme vakaumuksellisia arjen optimisteja. Olimme kuulleet opetuksen turhuudesta opiskelijoilta usein. Myös yliopiston opettajat olivat välittäneet meille tätä kokemustaan. Keskustelussa analysoimme yliopisto-opetusta flow-tyyppisesti ja pohdimme, mitä opetuksen hyödyttömyydellä tarkoitetaan ja mitä tulokulmia se esimerkiksi opetuksen laadun määrittelyyn ja kehittämiseen antaisi.

Lähtötilanteemme oli siis kuitenkin käänteisesti optimistinen, ja työhypoteesimme oli, että myös muunlaista opetusta on olemassa – sellaista, joka ei ole tyystin hyödytöntä eikä täysin turhaa. Ensimmäinen tehtävämme oli määritellä käsitteet hyödytön ja turha. Päädyimme siihen, että käsitteet ovat suhteellisia – opetuksen voi kokea myös osin hyödyttömäksi ja turhaksi ja kokemuksen voisi mitata esimerkiksi asteikolla 0–5. Päädyimme myös siihen, että kumpaakin käsitettä määritellessämme opetusta katsotaan opiskelijan näkökulmasta. Tämä oli selvää, sillä opetuksen tehtävä on eri muodoissaan tukea opiskelijan oppimistuloksien syntymistä ja oppimisen kumuloitumista. Jos opiskelijat eivät opi, voidaan väittää, että opetus on ollut hyödytöntä tai turhaa.

Tarkastelimme pelkästään tutkintoon johtavaa koulutusta yliopistossa. Silloin opetetaan tutkintoon sisältyviä asioita, ja opetusta ohjaa akateeminen opetussuunnitelma, jonka mukaan opiskelija opiskelee, tekee päätöksiä ja oppii.

Ihanteellista vai
vieraannuttavaa opetusta?

Väitämme, että opetus on opiskelijalle hyödytöntä silloin, kun hän oppii eri asioita kuin tutkinnossa pitäisi oppia. Hyödyttömässä opetuksessa opiskelija kyllä oppii, mutta opittu ei kytkeydy tavoitteena olevaan tutkintoon. Opittu voi muodostua hyödylliseksi toki myöhemmin, vaikkapa opiskelijan vaihtaessa koulutusohjelmaa tai työuran varrella. Tämä on kuitenkin tarkoituksetonta ja sattumanvaraista eikä kunniaksi opetussuunnitelman laatijalle.

Opetus on puolestaan turhaa silloin, kun opiskelija ei opi mitään. Se, että opintojaksolla toiset oppivat, ei vähennä sitä, että opintojakso on turha opiskelijalle, joka ei opi. Kyseessä voi toki olla niin luokaton opetus, että kukaan ei opi, mutta yleisempää on, että toiset oppivat ja toiset eivät.

Miten hyödytöntä ja turhaa opetusta voisi tarkemmin luonnehtia? Piirsimme avuksi nelikentän. Nelikenttä auttaa määrittelemään käsitteiden välistä suhdetta ja luonnehtimaan opetuksen hyödyttömyyttä ja turhuutta. Taulukossa 1 esitämme luonnostelemamme nelikentän.

Taulukko 1. Opetuksen hyödyttömyys ja turhuus

Optimiopetuksella kuvasimme sitä, että opetus, jossa opitaan, kytkeytyy olennaisesti tutkinnon opetussuunnitelmaan ja opiskelijoiden opintosuunnitelmiin ja niiden tavoitteisiin. Optimiopetuksessa myös opiskelijan käsitykset oppimisen oleellisuudesta ja laadusta ovat todennäköisesti suotuisia. Opiskelijan käsitys opetuksen tarpeellisuudesta linkittyy esimerkiksi opiskelijan motivaatioon ja ohjaukseen. Ihanteellisessa opetuksessa opiskelijan oppimistulokset ovat tutkinnon kannalta hyödyllisiä ja oppiminen on syvällistä.

Sumeassa opetuksessa opiskelija oppii mutta ei tutkinnossa tavoiteltavaa osaamista. Oppimistulokset voivat osoittautua hyödyllisiksi myöhemmin, mutta tutkinnon oppimistavoitteita ei saavuteta. Tällöin opiskelijan saattaa olla vaikea nähdä opetuksen tai kurssin hyötyä. Tavallista on, että opiskelijoilla ei ole motivaatiota osallistua tämänkaltaiseen opetukseen.

Hukkaopetus ei tue opiskelijan oppimista, vaikka sisällöltään opetus vastaisikin tutkinnon tavoitteita. Siihen, ettei opiskelija opi, voivat vaikuttaa monet syyt. Lopulta opetus menee aina hukkaan siltä opiskelijalta, joka ei opi. Tyypillisesti opetus menee hukkaan, kun opiskelijoiden lähtötiedot ovat heikot, esimerkiksi yliopisto-opintojen alussa. Hukkaopetusta on myös, kun opetetaan jo opittuja asioita toistamiseen eli ei opita uutta. Resurssien näkökulmasta olisi mielenkiintoista eritellä ja analysoida hukkatyötä. Opetusprosessin aikana hukkaopetusta voi välttää keräämällä riittävän usein opiskelijoilta palautetta ja seuraamalla opiskelijoiden oppimistuloksia. Kannattaa myös kuunnella opiskelijoiden näkemyksiä mielekkäästä ja merkityksellisestä opetuksesta.

Vieraannuttava opetus tulisi välittömästi voida kitkeä pois. Eräs opiskelija kiteytti vieraannuttavan opetuksen palautelomakkeeseen ytimekkäästi: ”Tää on ihan turhaa, tästä ei ole mitään hyötyä.” Tällaisessa opetuksessa opettaja ei ole perillä siitä, mitä ja miten tulisi opettaa tai hän ei välitä opiskelijoiden oppimisesta. Sekä opiskelija että opettaja ovat vailla motivaatiota ja ahdistuneita. Opinnot eivät tunnu muodostavan mielekästä kokonaisuutta, ja opiskelijat tuntevat itsensä ulkopuolisiksi ja suhtautuvat opintoihin pessimistisesti.

Vieraannuttava opetus ei motivoi, vaan aiheuttaa ahdistusta, hidastaa opintoja tai johtaa jopa keskeyttämiseen. Opettajan ja opetussuunnitelman näkökulmasta vieraannuttava opetus tekee tyhjäksi koko opetussuunnitelmaprosessin. Ilmiö on kuitenkin tärkeä tunnistaa ja huomioida, sillä jos yksikin opiskelija kokee opetuksen vieraannuttavaksi, se voi olla haitallista. Vieraannuttavasta opetuksesta voi kertoa esimerkiksi se, jos opintojen aloitus masentaa, ei motivoi tai jos opiskelija ei näe opetuksen merkitystä tutkinnon kannalta. Mahdollista on myös, että kokemus siirtyy ”perintönä” seuraaville kursseille tai seuraavalle opiskelijasukupolvelle.

Turhasta ihanteelliseksi

Hukkaopetus korjaantuu, kun opettaja esimerkiksi onnistuu herättämään opiskelijan kiinnostuksen aiheeseen tai varmistaa opetuksen kytkeytymisen aiemmin opittuun. Vieraannuttava opetus muuttuu tästä vain sumeaksi. Sumea opetus alkaa muuttua optimaaliseksi, kun opettaja varmistaa, että opetuksen sisältö on tutkinnon osaamistavoitteiden mukainen.

Miten mallia voi hyödyntää yliopiston kahvipöydän ulkopuolella? Helposti. Optimoidaan opetus. Riittää, että opetuksesta poistetaan hyödytön ja turha toiminta ja korvataan se mahdollisuuksien mukaan hyödyllisellä ja tarpeellisella oppimistuloksia tuottavalla toiminnalla. Opetusta tulee tarkastella opiskelijan näkökulmasta ja hyväksyä se, että tuskin koskaan jokainen opiskelija oppii ihanteellisesti jokaisella kurssilla. Siksi tavoite ei ole vaatimaton. Olisi pohdittava jatkuvassa vuorovaikutuksessa opiskelijoiden, opettajien ja opetuksen johtajien kesken, mikä edistää opiskelijan oppimisprosessia ja oppimistuloksia parhaiten.

Tommi Haapaniemi työskentelee erikoissuunnittelijana Itä-Suomen yliopiston opinto- ja opetuspalveluissa. Asko Karjalainen toimii Oulun ammatillisen opettajakorkeakoulun johtajana.

PDF