Työelämätaidot osaksi erikoislääkärikoulutusta – Kokemuksia ohjauskoulutuksen pilotoinnista
Pilvi Karjalainen, yliopisto-opettaja, Itä-Suomen yliopisto ja Tampereen yliopisto
pilvi.karjalainen@uef.fi
Elina Ruotsalainen, työterveyshuollon erikoislääkäri, kliininen opettaja, Itä-Suomen yliopisto
elina.ruotsalainen@uef.fi
Virpi Liukkonen, kliininen opettaja, Tampereen yliopisto
virpi.liukkonen@tuni.fi
Liisa Vilén, koulutusasiantuntija, Turun yliopisto
liisa.k.vilen@utu.fi
Heli Koivisto-Rautio, suunnittelija, Oulun yliopisto
heli.koivisto@oulu.fi
Asta Antila, yliopisto-opettaja, Helsingin yliopisto
asta.antila@helsinki.fi
Tuula Oksanen, professori, Itä-Suomen yliopisto
tuula.oksanen@uef.fi
Viiden yliopiston yhteinen työryhmä kehitti Ohjaaminen työterveyshuollossa -koulutuksen, jonka tavoitteena oli vahvistaa ohjausosaamista erikoislääkärikoulutuksessa. Koulutus suunniteltiin tukemaan ohjaamista työterveyshuollon arjessa yhdistämällä käytännön tilanteet ja ohjauksen teoria. Verkkokoulutuksessa hyödynnettiin yhteisöllisiä menetelmiä. Ohjausosaamisen kehittäminen koettiin merkitykselliseksi, ja koulutus vastasi osallistujien tarpeisiin.
Johdanto
Yleisiä työelämätaitoja eli geneerisiä taitoja ei ole sidottu mihinkään tiettyyn työhön tai ammattiin, vaan ne ovat sovellettavissa monenlaisissa työtehtävissä ja tilanteissa. Näitä ovat esimerkiksi kriittinen ajattelu, yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot sekä ongelmanratkaisutaidot (Opetushallitus, 2019; Väisänen & Hirsto, 2020). Laaja-alaisten geneeristen taitojen kehittymistä korostetaan osana korkeatasoista asiantuntijaosaamista (Opetus- ja kulttuuriministeriö, 2012).
Lääkärinä toimiminen vaatii lääketieteellisen osaamisen lisäksi monia geneerisiä taitoja, kuten vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja (Patja, Absetz & Rautava, 2022). Erikoislääkärikoulutusta ohjaava asetus (Sosiaali- ja terveysministeriö, 2020) linjaa, että erikoistuvan lääkärin tulee koulutuksensa aikana hankkia valmiudet myös oppimisen ohjaamiseen ja osaamisen arviointiin työyhteisössään. Ohjaustaidot ovat tärkeä osa sekä asiakastyön vaikuttavaa viestintää (Absetz, 2022) että työyhteisötaitoja (Onnismaa, 2021). Ohjausosaaminen edellyttää kykyä havainnoida, arvioida ja kehittää vuorovaikutustilanteita yhteisten tavoitteiden suuntaan (Vehviläinen, 2020). Itä-Suomen yliopistossa vuosina 2022–2023 toteutetun ohjausosaamisen hankkeen tulosten mukaan lisätukea ohjaustaitojen kehittämiseen kaivataan (Vehviläinen ym., 2024).
Erikoislääkärikoulutus perustuu työssä oppimiseen, jossa ammatillinen kasvu tapahtuu kliinisen työn yhteydessä (Lääketieteellinen ammatillinen jatkokoulutus, 2023). Työssäoppimista tuetaan koulutuspaikoissa ohjauksella ja toimipaikkakoulutuksella sekä muun muassa Työterveyshuollon virtuaaliyliopiston tarjoamalla teoriakoulutuksella (Furu, Leino & Rytkönen, 2025). Tähän virtuaaliyliopiston verkkoympäristöön (Työterveyshuollon virtuaaliyliopisto, 2025) kehitimme viiden yliopiston yhteistyönä työterveyshuoltoon erikoistuville lääkäreille ja kouluttajalääkäreille suunnatun ohjausosaamisen verkkokoulutuksen, joka toteutettiin syksyllä 2024. Tässä artikkelissa kuvataan koulutuksen kehittämisprosessi ja toteutus.
Ohjaaminen työterveyshuollossa -koulutuksen kehittäminen
Koulutuksen suunnittelutyöryhmään osallistui asiantuntijoita kaikista lääketieteen koulutusta tarjoavista yliopistoista. Tavoitteena oli kehittää vuorovaikutteinen ja vertaisoppimista hyödyntävä ohjattu verkkokoulutus sekä kerätä osallistujien käsityksiä ohjausosaamisestaan.
Koulutus nojaa sosiokonstruktivistiseen oppimisnäkemykseen, jossa kehittyminen rakentuu oppijan aiemmalle osaamiselle sosiaalisen ympäristön merkitystä korostaen (esim. Lindblom-Ylänne & Nevgi, 2009). Käytännössä tämä näkyi kurssin rakenteen ja oppimismenetelmien suunnittelussa vertaisoppimisena ja erilaisina ryhmäkeskusteluina sekä yhdistämällä ohjausosaamisen oppiminen työterveyshuollon arjen työtilanteisiin ja ohjauksen teoriaan.
Moniammatillinen työryhmä laati koulutuksen tavoitteet, sisältöalueet ja pedagogisen käsikirjoituksen. Tapausesimerkkejä ja tehtäviä työstettiin pienemmissä työryhmissä, ja pilottikurssin työnjako toteutettiin yhdessä keskustellen (kuvio 1).
Kuvio 1. Koulutuksen kehittäminen
Koulutuksen rakenteen muodostamisessa hyödynnettiin työryhmän jäsenten kokemuksia eri rooleista työterveyshuollon työssä. Näin tunnistettiin työterveyshuollon erikoislääkärin ohjaustehtävän eri konteksteja, joista muodostui koulutuksen rakenne:ohjaus vastaanottotyössä, moniammatillisessa työyhteisössä, työterveysyhteistyössä ja verkostoyhteistyössä (kuvio 2).
Kuvio 2. Koulutuksen rakenne ja aikataulu
Koulutuksen tavoitteena oli, että osallistuja tuntee ohjauskäsitteen piirteitä, työssä ohjaamisen eri yhteyksiä ja näkökulmia sekä tunnistaa, missä tarvitsee ohjaustaitoja työterveyslääkärin työssään. Lisäksi koulutuksen suoritettuaan osallistuja ymmärtää ohjausosaamisen kehittämisen tärkeyden osana työtään sekä osaa soveltaa ohjauksellista työotetta.
Tuloksena vuorovaikutteinen ohjattu koulutus
Geneerisiä taitoja kehittävä opetus on vuorovaikutteista ja yhteisöllistä, ja siinä hyödynnetään aktiivisia ja monipuolisia opetusmenetelmiä (Kember, Leung & Ma, 2007). Kehittämisprosessin tuloksena toteutettiin kuuden viikon verkkokoulutus, johon sisällytettiin yhteisöllisen oppimisen tukemiseksi vertaisoppimista ja vertaispalautteen antamista, vuorovaikutteista työskentelyä sekä itsenäistä reflektointia opitusta.
Koulutus rakentui kuudesta osiosta (kuvio 2). Ensimmäinen osio sisälsi osallistujien esittäytymisen ja alkupohdintaa ohjaamisesta omassa työssä. Toinen osio käsitteli yksilötason kohtaamisia vastaanottotyössä. Kolmannessa osiossa tunnistettiin hyvän ohjauksen elementtejä moniammatillisessa yhteistyössä. Aiheen käsittelyä jatkettiin vuorovaikutteisessa etätyöpajassa. Osiossa neljä tarkasteltiin työterveysyhteistyön ohjaustilanteita. Itsenäisesti suoritettavassa viidennessä osiossa ohjaustilanteita tarkasteltiin verkostoyhteistyössä. Lopputehtävänä oli oman näkemyksen reflektoiminen ohjauksesta. Osallistujia pyydettiin kuvaamaan, miten ohjaus näkyy omassa työterveyslääkärin työssä ja miten he soveltavat oppimaansa käytännössä, sekä kertomaan oman ohjausosaamisensa vahvuuksia ja kehittymiskohteita.
Koulutuksen tehtävissä ja etätyöpajassa hyödynnettiin vertaisoppimista, mikä mahdollisti yhteisen pohdinnan sekä kokemusten, vertaistuen ja hyvien käytäntöjen jakamisen. Alaniska (2024) korostaa, kuinka vertaisoppiminen on reflektoivaa oppimista vahvistava rakenne, joka tukee vuorovaikutus- ja ryhmätyötaitojen sekä itsesäätelyn kehittymistä. Opitun jäsentäminen keskustelemalla syventää ymmärrystä ja tukee tiedon rakentumista. Näin reflektio ei tapahdu vain yksilötasolla, vaan se rakentuu vuorovaikutuksessa, jolloin oppimisesta tulee yhteisöllinen ja merkityksellinen prosessi. (Alaniska, 2024.)
Osallistujat reflektoivat opittua sekä omia esimerkkitilanteitaan Padlet-alustalla ja vuorovaikutteisilla keskustelualueilla. Ursinin, Hyytisen ja Silvennoisen (2021) mukaan geneeristen taitojen vahvistaminen edellyttää tavoitteellista ja ohjattua oppimista, jossa reflektiolla on keskeinen rooli. Reflektiivinen ajattelu ilmenee erityisesti kyvyssä perustella näkemyksiä ja arvioida vaihtoehtoisia näkökulmia. Oppimisen reflektointi mahdollistaa taitojen ja kehittämistarpeiden tunnistamisen (Peura, Kaila & Helin-Salmivaara, 2020; Ursin ym., 2021; Virtanen & Tynjälä, 2018). Ohjausteorioiden yhdistämistä omiin havaintoihin ja kokemuksiin tuettiin vuorovaikutteisessa etätyöpajassa, joka vahvisti välitöntä dialogia.
Verkkokoulutus oli ohjattu, eli opiskeluprosessia tuettiin viestein, vertaiskeskusteluihin osallistumalla sekä tehtävien kommentoinnilla. Ohjaajina toimivat suunnitteluryhmän jäsenet. Osallistujille annettiin palautetta sekä henkilökohtaisesti että ryhmätasolla. Koulutuksen puolivälissä koottiin yhteen siihen mennessä opittuja sisältöjä ohjausosaamisen professorin fasilitoimassa etätyöpajassa.
Osallistujien palaute
Koulutukseen osallistui yhteensä 12 lääkäriä kaikista viidestä yliopistosta. Palautetta antoi viisi erikoistujaa ja kuusi kouluttajalääkäriä. Koulutusta arvioitiin sähköisellä palautelomakkeella koulutuksen lopussa. Palautelomakkeessa oli väittämiä ja avoimia kysymyksiä (taulukot 1 ja 2).
Taulukko 1. Ohjaaminen työterveyshuollossa -koulutuksen palautelomakkeen väittämät
Osallistujat arvioivat koulutuksen itselleen hyödylliseksi sekä toteutustavan ja tutorointimäärän sopiviksi (ka. 4,7). He kokivat voivansa hyödyntää koulutuksen antia työssään jatkossa muun muassa soveltamalla ohjaustaitoja ja kehittämällä yhteistyötä. Koulutuksen sisältöä ja materiaalia pidettiin monipuolisena sekä oppimista edistävänä. Tehtävät koettiin toimiviksi, ja erityisen hyviksi koettiin pohdintatehtävät, yhteiset keskustelut ja kokemusten jakaminen sekä etätyöpaja. Tutoroinnin koettiin edistäneen oppimista. Opitun hyödyntämiseen toivottiin myös lisää tukea (taulukko 2).
Taulukko 2. Ohjaaminen työterveyshuollossa -koulutuksen avoimet palautteet
Kokonaisuutena koulutus avasi ohjaustaitojen merkitystä omassa työssä ja auttoi hahmottamaan ohjausta vaativia tilanteita sekä omia ohjauskäytänteitä. Kurssipalautteissa nousi myös halu kehittyä edelleen.
Palautteita ja työryhmän itsereflektiota käytetään koulutuksen jatkokehittämisessä. Oppimisen vahvistamiseksi kurssialueelle lisätään materiaalia hyödynnettäväksi itsenäisesti tai kouluttajan ja erikoistujan ohjauskeskusteluissa. Koulutuksen rakennetta pidettiin toimivana ja se pidetään ennallaan.
Pohdinta
Ohjausosaaminen kuuluu lääkärin geneerisiin työelämätaitoihin ja asiantuntijuuden kehittymiseen (Kiviranta, Kulmala, Merenmies & Niemi-Murola, 2025). Pilotoitu koulutus tuki käsitystämme siitä, että ohjausosaamista voidaan kehittää etätoteutuksena, kun koulutuksen pedagoginen rakenne mahdollistaa vuorovaikutuksen. Osallistujien palautteen mukaan sekä koulutuksen sisällöt että työskentelytavat tukivat oppimista. Reflektiivinen työskentely rakentui vuorovaikutuksessa, mikä vahvisti oppimisen merkityksellisyyttä ja käytäntöön soveltamista (Peura ym., 2020).
Pilotissamme vertaisoppiminen ja tutorointi olivat keskeisiä oppimista edistäviä tekijöitä. Ne tukivat reflektoivaa ajattelua, mahdollistivat kokemusten jakamisen ja ohjaustaitojen harjoittelun sekä loivat rakenteen, joka vahvisti työelämätaitoja. Lin, Wangin ja Wun (2025) meta-analyysi vahvistaa, että vertaisavusteinen oppiminen parantaa sekä teoreettista tietoa että käytännön taitoja. Toppingin (2023) mukaan verkkovälitteistä vertaisoppimista voidaan pitää jopa jonkin verran tehokkaampana kuin kasvokkain tapahtuvaa oppimista, koska se mahdollistaa vastausten pohtimisen rauhassa. Lisäksi verkossa oppijoiden käytössä on laaja yhteistyöverkosto (Topping, 2023).
Ohjauskoulutuksen vahvuutena nähtiin moniammatillisen työryhmän työterveyshuollon tuntemuksen ja pedagogisen asiantuntijuuden yhdistyminen. Toteutuksen haasteeksi tunnistettiin osallistujien huoli opitun viemisestä käytäntöön, mikä korostaa rakenteellisen tuen tarvetta ammatillisessa kehittymisessä (Al-Omary, Soltani, Stewart & Nazar, 2024). Geneeristen taitojen opettelua suositellaankin integroitavaksi läpi opintojen (Murdoch-Eaton & Whittle, 2012; Salokangas, Vehviläinen, Tusa, Malinen & Mäntyselkä, 2025). Ohjauskoulutus oli sidottu kontekstiin sekä linkitetty aitoihin työtehtäviin, mitä pidetään tärkeänä geneeristen taitojen oppimisessa ja mikä myös tuki verkkokurssin onnistumista (Murdoch-Eaton & Whittle, 2012).
Kehittämiskohteena tulee huomioida ohjausosaamisen vahvistaminen muiden koulutusten yhteydessä sekä toiveet lisämateriaalista ja ohjaustilanteiden harjoittelusta. Ohjausosaamisen vahvistuminen vaatii tukea, mahdollisuuksia soveltaa opittua sekä tilaa epävarmuuden käsittelylle.
Koulutusmalli on sovellettavissa myös muille aloille. Ohjausosaamisen kehittäminen ei ole substanssista irrallinen lisäosa, vaan se kytkeytyy tiiviisti asiantuntijuuden rakentumiseen ja muuttuvan työelämän vaatimuksiin. Jatkossa tarvitaan lisää tutkimusta siitä, miten ohjausosaaminen kehittyy erikoistumiskoulutuksen aikana ja millaiset pedagogiset ratkaisut tukevat tätä kehitystä parhaiten. Erityisesti on tärkeää tarkastella, miten vertaisoppimisen ja reflektiivisen työskentelyn rakenteet voidaan juurruttaa koulutuksen arkeen.Kiitokset professori Leena Ala-Mursulalle ja dosentti Sanna Vehviläiselle osallistumisesta koulutuksen kehittämiseen ja toteutukseen.
Lähteet
Absetz, P. (2022). Terveyden edistäminen terveydenhuollon asiakas- ja potilaskohtaamisissa. Teoksessa K. Patja, P. Absetz & P. Rautava (toim.), Terveyden edistäminen (s. 325–330). Helsinki: Duodecim.
Alaniska, H. (2024). Formaali vastavuoroinen vertaisoppiminen korkeakoulussa: Kasvatustieteellinen kehittämistutkimus (väitöskirja). Rovaniemi: Lapin yliopisto.
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-337-398-3
Al-Omary, H., Soltani, A., Stewart, D. & Nazar, Z. (2024). Implementing learning into practice from continuous professional development activities: A scoping review of health professionals’ views and experiences. BMC Medical Education, 24, 1031.
https://doi.org/10.1186/s12909-024-06016-7
Furu, H., Leino, T. & Rytkönen, M. (2025). Työterveyshuollon virtuaaliyliopisto 20 vuotta. Työterveyslääkäri, 43(1), 70–73.
https://www.terveysportti.fi/apps/dtk/tyt/article/ttl02363?toc=1136715
Kember, D., Leung, D. Y. P. & Ma, R. S. F. (2007). Characterizing learning environments capable of nurturing generic capabilities in higher education. Research in Higher Education, 48(5), 609–632.
https://doi.org/10.1007/s11162-006-9037-0
Kiviranta, P., Kulmala, P., Merenmies, J. & Niemi-Murola, L. (2025). Erikoislääkärien pedagogisten taitojen pohja tulee rakentaa jo erikoistumisaikana. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim, 141(20), 1637‒1639.
Li, Z., Wang, Q. & Wu, J. (2025). Effectiveness of Peer-assisted learning in medical education: A meta-analysis study. PLoS One, 20(9), e0329605.
https://doi.org/10.1371/journal.pone.0329605
Lindblom-Ylänne, S. & Nevgi, A. (toim.). (2009). Yliopisto-opettajan käsikirja. Helsinki: WSOYPro.
https://doi.org/10.31885/9789515150325
Lääketieteellinen ammatillinen jatkokoulutus. (2023). Erikoislääkärikoulutus: Opinto-opas. Voimassa 1.8.2023 alkaen toistaiseksi.
https://www.laaketieteelliset.fi/site/files/ammatillinen-jatkokoulutus-dokumentit/Opinto-oppaat/Valtakunnalliset%20opinto-oppaat/OPS%202023-/EL_Opinto-opas%20p%C3%A4ivitykset%2026.3.2024.pdf
Murdoch-Eaton, D. & Whittle, S. (2012). Generic skills in medical education: Developing the tools for successful lifelong learning. Medical Education, 46(1), 120–128.
https://doi.org/10.1111/j.1365-2923.2011.04065.x
Onnismaa, J. (2021). Ohjaus- ja neuvontatyö: Aikaa, huomiota ja kunnioitusta. (3., uudistettu laitos). Helsinki: Gaudeamus.
Opetushallitus. (2019). Osaaminen 2035: Osaamisen ennakointifoorumin ensimmäisiä ennakointituloksia. Raportit ja selvitykset 2019:3. Helsinki: Opetushallitus.
https://www.oph.fi/fi/tilastot-ja-julkaisut/julkaisut/osaaminen-2035
Opetus- ja kulttuuriministeriö. (2012). Koulutus ja tutkimus vuosina 2011–2016: Kehittämissuunnitelma. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2012:1.
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-263-094-0
Patja, K., Absetz, P. & Rautava, P. (toim.) (2022). Terveyden edistäminen. Helsinki: Duodecim.
Peura, M., Kaila, M. & Helin-Salmivaara, A. (2020). Ammatillinen reflektio kehittää lääkärin osaamista. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim, 136(5), 530–535.
https://www.duodecimlehti.fi/duo15425
Salokangas, K., Vehviläinen, S., Tusa, N., Malinen, A. & Mäntyselkä, P. (2025). The professional agency in supervision of general practitioners before their supervisor training module: A narrative positioning analysis. Journal of Continuing Education in the Health Professions, 45(4), 243‒249.
https://doi.org/10.1097/ceh.0000000000000596
Sosiaali- ja terveysministeriö. (2020). Sosiaali- ja terveysministeriön asetus erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutuksesta sekä yleislääketieteen erityiskoulutuksesta annetun sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen muuttamisesta (55/2020). Finlex. https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2020/20200055
Topping, K.J. (2023). Advantages and disadvantages of online and face-to-face peer learning in higher education: A review. Education Sciences, 13(4), 326.
https://doi.org/10.3390/educsci13040326
Työterveyshuollon virtuaaliyliopisto. (2.10.2025). tthvyo.fi
Ursin, J., Hyytinen, H. & Silvennoinen, K. (2021). Korkeakouluopiskelijoiden geneeristen taitojen arviointi – Kappas!-hankkeen tuloksia. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2021:6.
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-263-892-2
Vehviläinen, S. (2020). Ohjaustyön opas: Yhteistyössä kohti toimijuutta. (4. painos). Helsinki: Gaudeamus.
Vehviläinen, S., Enroos, R., Jokinen, A., Juvonen, T., Karjalainen, P., Nuutinen, U., Oksanen, T., Ruotsalainen, E. & Rytkönen, M. (2024). Ohjausosaaminen ja ammatillinen toimijuus: Miten työssä opitaan oppimisen ohjaajaksi: Loppuraportti. Publications of the University of Eastern Finland. Reports and Studies in Education, Humanities, and Theology 25. Joensuu: Itä-Suomen yliopisto.
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-61-5098-7
Virtanen, A. & Tynjälä, P. (2018). Factors explaining the learning of generic skills: A study of university students’ experiences. Teaching in Higher Education, 24(7), 880–894. https://doi.org/10.1080/13562517.218.1515195
Väisänen, S. & Hirsto, L. (2020). How can flipped classroom approach support the development of university students’ working life skills? ‒ University teachers’ viewpoint. Education Sciences, 10(12), 366.
https://doi.org/10.3390/educsci10120366
Yliopistopedagogiikka 