Turvallisempia tiloja yliopisto-opetukseen?

Veera Niemi, projektitutkija, sosiaalitieteiden laitos, Turun yliopisto
veeevi@utu.fi

Kaisu Hynnä-Granberg, tutkijatohtori, Mediatutkimus, TIAS, Turun yliopisto
klhynn@utu.fi

Laura Seesmeri, yliopistonlehtori – kulttuuriperinnön tutkimus, Digitaalisen kulttuurin, maiseman ja kulttuuriperinnön tutkinto-ohjelma, Turun yliopisto
laura.seesmeri@utu.fi

Tässä artikkelissa kolme yliopistopedagogiikkaa opiskelevaa, yliopistolla eri aloja opettavaa tutkijaa ehdottavat päivitettyjen turvallisemman tilan periaatteiden käytön lisäämistä yliopisto-opetuksessa. Ensimmäinen päivitys korvaa ”älä oleta” -ohjeen kehotuksella olettaa, että opetustilanteessa on moninaisuutta. Toinen ehdotus ohjaa reflektoimaan, millaisia opiskelija- ja asiantuntijakuvia opetustilanteiden arkisessa vuorovaikutuksessa normalisoidaan, vahvistetaan ja vaiennetaan. Kolmas, kokonaan uusi periaate muistuttaa, että sisä- ja ulkokehädynamiikat ovat ryhmissä yleisiä ja että niitä muodostuu myös turvallisemman tilan vuorovaikutuksessa, ellei asiaan kiinnitetä aktiivisesti huomiota.

Johdanto

Kirjoituksemme pohjautuu kolmea eri alaa yliopistolla opettavan tutkijan kohtaamiseen Turun yliopiston yliopistopedagogiikan opinnoissa syksyllä 2024. Meistä mediatutkimuksen tutkijatohtori Kaisu Hynnä-Granberg tutkii kehoihanteita ja sosiaalista mediaa, sosiaalityön väitöskirjatutkija Veera Niemi asunnottomuutta ja kulttuuriperinnön tutkimuksen yliopistonlehtori Laura Seesmeri kulttuuriympäristöjä ja niiden perinnön demokraattisuutta. Keskustelimme opinnoissa paljon moninaisuuden huomioimisesta yliopisto-opetuksessa, ja kaipasimme omista näkökulmistamme moninaisuuden (jo hyvään ja monipuoliseen) käsittelyyn vielä hieman syvempää tarkastelua. Tässä tekstissä ehdotamme päivitystä viime vuosina yleisötapahtumissa yleistyneisiin turvallisemman tilan periaatteisiin. Päivitysten avulla pyrimme tekemään periaatteista paremmin yliopisto-opetustilanteisiin sopivia.

Turvallisemman tilan periaatteet kehitettiin alun perin LHBTQIA+-yhteisöjen keskuudessa, mutta ne ovat viimeisten reilun kymmenen vuoden aikana levinneet laajasti koskemaan myös muun muassa kulttuureihin, uskontoihin, vammaisuuteen ja ikään liittyvää moninaisuutta. Eri tahot ovat kehittäneet periaatteista hieman eri tavoin muotoiltuja versioita. Perusajatukset ovat kuitenkin samat. Keskeisimmät periaatteet liittyvät oletusten tekemisen välttämiseen, häirintään ja epäasialliseen kohteluun puuttumiseen sekä tasavertaisuuteen vuorovaikutuksessa ja tilassa olemisessa. Viime vuosina periaatteisiin on laajasti lisätty viittaus erehtymisen ja inhimillisyyden sallimiseen. Nykyään periaatteet myös otsikoidaan tietoisesti turvallisemman tilan periaatteiksi aiemman turvallisen tilan sijaan. Tällä viestitään, että periaatteet itsessään eivät tuota turvallisuutta vaan toimivat kunkin kohtaamisen alussa yhdessä käsiteltynä näkökulmana, jota kukin voi osaltaan hyödyntää tehdäkseen tilasta turvallisemman.

Valitsimme päivittämistyömme pohjaksi Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssin muotoilun (Allianssi, 2024a). Valintamme perustuu paitsi Allianssin sääntöjen selkeyteen ja ytimekkyyteen, myös siihen, että allekirjoitamme Allianssin toiminnan tavoitteet nuorten oikeuksien toteutumisesta ja nuorten osallisuuden tukemisesta (Allianssi, 2024b). Vaikka kaikki yliopisto-opiskelijat eivät ole nuoria, näemme, että yliopisto-opetuksen tulisi tähdätä samojen periaatteiden edistämiseen eri ryhmille.

Kuvio 1 esittelee periaatteet ja ehdottamamme päivitykset. Ensimmäiset kaksi lyhyempää päivitystä kohdentavat sisältöä tavalla, jonka tulkitsemme yliopisto-opetuksen kontekstissa tärkeäksi. Viimeinen ehdottamamme periaate on kokonaan uusi, ja sitä esitämme lisättäväksi myös muihin kuin opetustilanteisiin liittyviin turvallisemman tilan periaatteisiin. Avaamme tarkemmin kutakin lisäysehdotusta seuraavissa luvuissa.

Kuvio 1. Allianssin muotoilu turvallisemman tilan periaatteista (Allianssi, 2024a) täydennettynä päivitysehdotuksillamme (täydennykset merkitty punaisella värillä)

Olettamisen välttämisestä moninaisuuden olettamiseen

Tuija Saresma avaa Feministisen pedagogiikan ABC -kirjassa (2023), miten huomioida paremmin eroja, moninaisuutta ja valtasuhteita opetuksessa. Saresman teksti (2023, 26) nostaa pohdittavaksi tilanteen, jossa opettaja luokkahuoneeseen astuessaan katsoo ympärilleen ja toteaa: ”Hei, meillähän on täällä yksi poikakin mukana!” Esimerkki paljastaa, miten erilaisuus kuvitellaan usein asiaksi, joka näkyy henkilöstä ulospäin. Samalla se kutsuu arvioimaan tilannetta opiskelijan näkökulmasta: Miltä “pojasta” tuntuu tulla nostetuksi oppimistilanteessa esimerkiksi erilaisuudesta? Mitä jos opettajan poikana puhuttelema opiskelija ei identifioidukaan pojaksi? Entä jos opiskelijoiden joukossa istuu muita(kin) pojiksi – tai muunsukupuolisiksi – identifioituvia, mutta opettaja ei tunnista heitä sukupuoleen kuuluviksi?

Saresma esittää (2023), että esimerkkitilanteen kaltaiset lipsahdukset loukkaavat, mutta tässä tekstissä haluamme korostaa, että tilanteet voivat tehdä paljon muutakin. Väärinsukupuolittaminen voi synnyttää turvattomuutta ja vakavia mielenterveyden haasteita. Yliopistonäkökulmasta tarkasteltuna turvattomuuden kokemukset voivat lisäksi johtaa opiskeluvaikeuksiin, kurssin keskeyttämiseen tai jopa opintojen hylkäämiseen.

Suomalaisista yliopisto-opettajista suurin osa varmasti tietää, ettei sukupuolta tai esimerkiksi kansallisuutta, seksuaalisuutta, luokkaa tai vammaisuutta voi välttämättä lukea ulkomuodosta. Silti lipsahdukset ovat yleisiä. Samalla kun turvallisemman tilan periaatteet muistuttavat erehtymisen inhimillisyydestä ja siitä, että on parempi kysyä kuin ottaa asiat annettuina, ne kehottavat välttämään oletuksia. Näin siksi, että luokassa istuva ulkonäöltään erilainen opiskelija voi olla yhtä hyvin syntynyt ja kasvanut Suomessa kuin vieressä istuva valkoinenkin opiskelija. Turvallisemman tilan periaatteisiin tekemämme päivityksen avulla haluamme kuitenkin kiinnittää huomiota siihen, että myös luokkahuoneessa, jossa opiskelijat näyttävät silmämääräisesti hyvinkin samanlaisilta, voi olla läsnä paljon moninaisuutta.

Lipsahduksilta välttymiseksi ja turvallisemman oppimisympäristön luomiseksi ehdotamme “älä oleta” -periaatteen muuttamista muotoon “oleta, että opetustilanteessa on moninaisuutta”. Siinä missä oletuksia välttävä yliopisto-opettaja voi opiskelijoiden itsemäärittelyn ilmi käydessä siirtyä käyttämään binaarista kieltä sukupuolesta, koska “eihän sen käyttäminen loukkaa ketään läsnäolijaa”, moninaisuutta olettava opettaja ohjaa sanavalinnoillaan moninaisuuden oppimistilannetta laajempaan kunnioittamiseen. Tällainen opettaja myös tiedostaa itsemäärittelyiden muuttuvuuden. Vaikka oppimistilanteessa olisi läsnä vain (sillä hetkellä) naisiksi tai miehiksi identifioituvia opiskelijoita, ei sukupuolen moninaisuutta korostava puhetapa ole osallisille haitaksi. Päinvastoin moninaisuuden olettaminen voi ohjata opiskelijoita vivahteikkaampaan itseilmaisuun ja ilmapiiriin, jossa oman olemistavan sopivuuden arveleminen ei vie liikaa happea oppimiselta.

Esiin kutsuttavien toivottujen ihmiskuvien tiedostaminen

Aktiivinen tilan ottaminen kullekin sopivalla tavalla, mutta yhtä lailla tilan antaminen ja kaikille tilan tekeminen ovat tärkeitä turvallisemman tilan rakentamisen elementtejä. Yliopistopedagogiikassa on keskusteltu erilaisten sosiaalisuuden muotojen huomioimisen jännitteistä (esim. Lawrence, 2015). Yhtäältä on argumentoitu, että opetustilanteissa on tärkeää antaa tilaa myös hiljaisemmille, tarkkailijan asemaan hakeutuville ja kirjallisesti mieluummin kommunikoiville osallistumisen tavoille. Toisaalta on painotettu, että tulevissa asiantuntijapositioissa suullinen osallistuminen erilaisissa ryhmädynamiikoissa on tärkeää ja että opinnot ovat tärkeä tilaisuus harjoitella verbaalista ilmaisua. Kaksi tavoitetta ovat herkästi ristiriidassa keskenään opetustilanteen ilmapiiriä rakennettaessa.

Yksiä oikeita vastauksia edellä mainittuun jännitteeseen ei ole, mutta ehdotamme, että turvallisemman tilan periaatteet yliopisto-opetuksessa ohjaisivat kaikkia osallistujia, erityisesti opettajia, tiedostamaan, millaisia ihmiskuvia he omalla arkisellakin vuorovaikutuksellaan tuottavat toivottaviksi, normalisoitaviksi tai vaietuiksi. Olemme listanneet taulukkoon 1 neljä esimerkinomaista lausahdusta, joita opetustilanteissa käytetään melko yleisesti. Jälkimmäiseen sarakkeeseen olemme muotoilleet neljä vastaavaa lausahdusta, joita tuskin opetustilanteissa juuri kuulee. Haluamme herättää keskustelua siitä, miksi ensimmäiset lausahdukset ovat niin tavallisia ja jälkimmäiset niin harvinaisia.

Kumpaankin sarakkeeseen voisi helposti keksiä kymmeniä vastaavia esimerkkejä lisää.

Toivomme taulukon herättävän lukijan pohtimaan, millä tavalla erilaisia ihmiskuvia sarakkeiden lausahdukset kutsuvat opetustilanteissa esiin. Ovatko kaikki ihmiskuvat tai opiskelijan tai tulevan asiantuntijan toimintatavat toivottavia? Onko kuva toivottavasta opiskelijasta moninaisempi kuin kuva tulevasta asiantuntijasta? Osa taulukon lausahduksista kannustaa tietynlaiseen toimintaan ja osa normalisoi vähemmän toivotuiksi oletettuja asioita. Myös normalisointi on aina aktiivinen valinta. Kysymme, miksi opettajina valitsemme tiettyjen asioiden normalisoimisen, mutta vaikenemme samaan aikaan monista muista. Ehdotamme, että turvallisemman tilan periaatteiden osana opettajat ja myös opiskelijat (esimerkiksi opponointitilanteissa) pyrkisivät lisäämään tietoisuutta omasta toiminnastaan edellä mainittujen kysymysten suhteen.

Taulukko 1. Esimerkkejä yliopisto-opetustilanteissa arkisista ja harvinaisista opettajien lausahduksista

Ulkopuolisuuden tuottaminen ja yhteisöllisyyden rakentaminen

Nykyiset turvallisemman tilan periaatteet ohjaavat ryhmätilanteissa toimimista mutta kohdistuvat painotetusti siihen, että turvallisemmassa tilassa esiintyisi vähemmän niitä haitallisia toimintatapoja, jotka ovat yleisiä muualla yhteiskunnassa. Periaatteet jättävät huomiotta, että jokainen lyhytkin ihmisten kohtaaminen on itsessään ryhmädynaaminen prosessi ja että myös prosessit sinänsä voivat lisätä turvattomuutta. Tiedämme esimerkiksi yksinäisyyden, osattomuuden ja ulkopuolisuuden tunteiden olevan tänä päivänä hyvin yleisiä (esim. Saari, 2016).

Viimeisen ehdottamamme kokonaan uuden periaatteen yleistyminen tukisi kehitystä, jossa opetus- ja muissa tilanteissa kiinnitettäisiin aktiivisemmin huomiota ulkopuolisuutta korostaviin vuorovaikutustapoihin. Ulkopuolisuuden tunteita tuotetaan helposti huomaamatta, ellei asiaan kiinnitetä tietoista huomiota. Ulkopuolisuuksia voivat vahvistaa esimerkiksi heti tilaisuuksien aluksi korostetut erot siinä, miten tilaan tulevia tutumpia ja vieraampia tervehditään. Ulkopuolisuuksia tuotetaan herkästi myös esimerkiksi jakauduttaessa pienryhmiin innostuneemmin tutuimpien kanssa tai kommentoimalla yleisessä keskustelussa aktiivisemmin tutuimpien argumentteja sisällöstä riippumatta.

Kaikkien kuullen tehdyt viittaukset tapahtumiin, joihin vain osa läsnäolijoista oli kutsuttu, ovat usein hyväntahtoisia, eikä kaikkien kutsuminen kaikkialle ole realistinen tavoite. Ehdotamme kuitenkin, että turvallisemmissa opetustilanteissa kiinnitettäisiin huomiota opiskelijoiden keskinäisiin vapaa-ajan ulossulkeviin dynamiikkoihin. Siten turvallisemman tilan periaatteet loisivat edes opetustilanteista itsestään tiloja, joissa ei konkreettisesti muistuteta vapaa-ajan riennoista ulkopuolelle jäämisestä. Samalla periaate ohjaisi osallistujia havahtumaan siihen, että opetustilanteet ovat mahdollisuuksia aktiivisesti vahvistaa osallistujajoukon tasavertaista yhteisöllisyyttä, edes opetustilanteen keston ajan.

Lopuksi

Olemme edellä hahmotelleet tarkennuksia turvallisemman tilan saavuttamiseksi yliopisto-opetuksessa. Edellä keskustellun ohella on muistettava, että jokainen opetustilanne muotoutuu opetettavan sisällön ympärille. Näin jokainen opetustilanne on oma kokonaisuutensa, jota täytyy pohtia tapauskohtaisesti. Kun opettaja opetusta suunnitellessaan ja opiskelijat kohdatessaan on avoin moninaisuuksille, jotka liittyvät edellä esittämiemme tilanteiden lisäksi opetettavan sisällön moninaisuuden huomioimiseen esimerkiksi erilaisten ennakko-oletusten ja taustatietojen suhteen, opetus voi kehkeytyä opetustilanteen raameissa entistä tasavertaisemmaksi.

Esittämämme turvallisemman tilan periaatteet sallivat myös erehtymisen ja inhimillisyyden. Näin ne korostavat tilanteisuutta, joka vaatii opettajalta avoimuutta ja valppautta huomioida opetustilanteessa kokonaisuutta, joka muodostuu opetettavasta sisällöstä, sisällön välittämisestä ja vastaanottamisesta ja opetustilanteen ryhmän välisestä vuorovaikutteisuudesta.

Toivomme, että tällä kirjoituksella voimme avata yleistä keskustelua ja yksilöllistä pohdintaa siitä, miten turvallinen tila ja moninaisuus voidaan huomioida opetuksessa; sekä sen suunnittelussa että toteutuksessa. Moninaisuus ei ole vain tila. Pohdittavaksi jää, miten moninaisuudesta voidaan tehdä opetuksen työkalu.

Lähteet

Allianssi. (2024a). Turvallisemman tilan periaatteet ja vihapuheesta vapaan keskustelun säännöt. 5.12.2024.
https://nuorisoala.fi/palvelut/yhdenvertaisuus/turvallisemman-tilan-periaatteet-ja-vihapuheesta-vapaan-keskustelun-saannot/

Allianssi. (5.12.2024b). Allianssin säännöt. 5.12.2024. https://nuorisoala.fi/meista/nuorisoala_ry/asiakirjat/allianssin-saannot/

Lawrence, W. K. (2015). Learning and personality: The experience of introverted reflective learners in a world of extroverts. Newcastle-upon-Tyne: Cambridge Scholars Publishing.

Saari, J. (2016). Yksinäisten Suomi. Helsinki: Gaudeamus.

Saresma, T. (2023). Intersektionaalisuus – erot ja hierarkiat opettamisessa. Teoksessa A. Laukkanen, S. Miettinen, A.-M. Elonheimo, H. Ojala & T. Saresma (toim.), Feministisen pedagogiikan ABC ‒ Opas ohjaajille ja opettajille (2. painos, s. 26‒34). Tampere: Vastapaino.