Tukea tohtoriopintojen tielle

Sanni Salonen, yliopisto-opettaja ja väitöskirjatutkija, sosiaalityön oppiaine, Turun yliopisto
saaksaz@utu.fi

Doyle, R. & Robertson, F. (2024). The PhD handbook: How to take care of yourself, your research project and your future. Maidenhead: Open University Press. 340 s.

Opetus- ja kulttuuriministeriö osoitti alkuvuodesta 2024 yliopistoille yhteensä 255 miljoonaa euroa tohtorikoulutuksen uusien käytänteiden pilotointiin vuosina 2024–2027. Lisärahoitus suunnataan uusiin määräaikaisiin väitöskirjatutkijan työsuhteisiin. Pilotin tavoitteina on lisätä tohtorikoulutuksen tuottamaa asiantuntijuutta yhteiskunnan eri sektoreilla, vahvistaa tohtoreiksi valmistuneiden työllistymistä sekä kehittää tohtorikoulutuksen ohjausta. (Valtioneuvosto, 2024.) Viimeaikaiset suomalaiset tutkimustulokset (Aarnikoivu ym. 2023; Piironen, Matikainen & Maunula, 2022) heijastelevat huolta väitöskirjatutkijoiden puutteellisen ohjauksen kokemuksista, eikä tilanne ole valoisa pohjoismaisella tasollakaan tarkasteltuna(Bégin-Caouette, Jansson & Beaupré-Lavallée, 2020).Tähän akateemiseen ongelmakohtaan onkin siis jo korkea aika lähteä tarttumaan.

Tuore brittiläisteos, The PhD handbook: How to take care of yourself, your research project and your future, tarjoaa konkreettista materiaalia väitöskirjaohjauksen kehittämisen tueksi. Kirjoittajien, Rosie Doylen ja Fraser Robertsonin, mukaan kirjan tavoitteena on toimia vaiheittaisena oppaana, joka tarjoaa tukea sekä projektinhallintaan että henkilökohtaiseen kehitykseen väitöskirjataipaleen aikana. Itseäni houkuttelivat kirjaan tarttumisessa erityisesti jo teoksen nimessä esiin nousevat hyvinvoinnin ja tulevaisuussuuntautuneisuuden näkökulmat. Kirja on englanninkielinen, mutta rakenteeltaan ja kieleltään hyvin selkeä, joten koin sen helposti lähestyttäväksi, vaikkei akateeminen englanti olekaan vahvuuteni. Opinnäytteiden ohjausta varten on tuotettu monipuolinen valikoima oppaita myös suomeksi (ks. Kivimäki, 2023), mutta sujuva englannin kielitaito on tänä päivänä välttämätön akateemisella uralla. Tämä teos toimiikin ohjauksellisen näkökulman ohella erinomaisena väitöskirjatutkijoiden lisätukena akateemisen terminologian harjoittelussa.

Kirja jakautuu neljään osa-alueeseen: How to make a good start, How to get going, How to keep going ja How to get finished. Kirja on rakenteeltaan työkirjamainen, ja se sisältää lukuisia konkreettisia pieniä tehtäviä, jotka on visualisoitu hyvin selkeiksi. Kirjan on tarkoitus kulkea väitöskirjatutkijan matkassa aina tohtoriopintojen alusta väitökseen saakka. Myönnänkin selailleeni kirjan viimeistelyvaiheeseen suuntautuvan loppuosan vasta kevyemmin läpi, sillä se tehtävineen ei oman väitöstutkimukseni kannalta ole vielä ajankohtainen. Kirja on rakenteeltaan laadukas, ja lukijana minulle muodostui kuva, että kokonaisuuden rakentamiseen on todella panostettu.

Teos tarjoaa heti alkusivuillaan ohjeistuksen siihen, miten lukija saa siitä parhaan hyödyn irti. Väitöstyön konkreettisen edistämisen ohella kirja pyrkii tukemaan lukijaansa erilaisten haastavien tunnetilojen äärellä, joita väitöskirjaprosessi voi tuottaa. Niin sanottu huijarisyndrooma (imposter syndrome) on myös suomalaisille väitöskirjatutkijoille tuttu ilmiö (Nori, Peura & Jauhiainen, 2020; Piironen ym., 2022). Tämä teema nostetaan teoksessa käsittelyyn heti alkumetreillä, mikä luo lukijaan uskoa omiin kykyihinsä, ja myöhemmin kokonainen luku (luku 19) on omistettu keinoille huijarisyndrooman selättämiseksi. Toisaalta kirja paneutuu myös niihin hetkiin, jolloin väitöskirjatutkija kohtaa takapakkeja ja asiat eivät etene suunnitelman mukaan. Erityisesti arvokkaiksi koin lisäksi konkreettiset harjoitteet, jotka on suunniteltu tilanteisiin, joissa prokrastinaatio uhkaa ottaa vallan (luku 15). Vaikka prokrastinaatio eli akateeminen vitkastelu saattaa vahvistaa luovuutta, on se myös merkittävä stressin lähde (Shin & Grant, 2021). Uskonkin palaavani tämän kirjan äärelle erityisesti hetkinä, jolloin väitöskirjaprojektini herättää minussa sellaisia tunteita, joiden äärelle on hyvä pysähtyä.

Voin lämpimästi suositella sekä tohtoriopiskelijoita että heidän ohjaajiaan perehtymään tarkemmin tähän teokseen. Soisin väitöskirjaopintoihin sidottavan vahvemmin substanssiosaamisen ohella muita akateemisen maailman edellyttämiä valmiuksia, joita tämä kirja tarjoaa. Uskoisin, että kaltaisilleni työkirjojen ystäville tämä teos on omiaan, mutta tehtävien varaan rakennettu kirja saattaa myös ahdistaa, jos se luo kokemuksen, että kirja on ”yksi lisäprojekti väitöstutkimuksen oheen”. Itse luin teosta hyvin paineettomasti läpi, mitä varmasti helpotti tietous siitä, ettei minun ole pakko tehdä yhtäkään sen tehtävistä, mikäli en halua. Koen, että kirja toimii struktuurina, johon voi tarttua silloin, kun prosessi tuntuu pysähtyneen paikoilleen.

Vaikka itseohjautuvuus on väitöskirjatutkijoilta edellytettävä ominaisuus, erityisen tärkeänä pidän sitä, ettei tohtoriopiskelijoiden ohjaus jää vain kirjojen ja itsenäisten harjoitteiden varaan. Laadukas väitöskirjaohjaus on jokaisen tohtorikoulutettavan oikeus ja myös osaltaan tuotettavan uuden tutkimustiedon korkealaatuisuuden tae. Lisääntyvien tohtoriopiskelijapaikkojen tulisi näkyä myös yhä vahvempina resursseina ja väitöskirjatutkijoiden ohjauksen osaamisena. Toivoisinkin, että tähän teokseen tarttuvat myös mahdollisimman monet väitöskirjaohjaajat. Kirjoittajat vinkkaavat jo johdannossa laatineensa erillisen sähköisesti saatavilla olevan ohjeistuksen väitöskirjaohjaajille siitä, miten teosta voi hyödyntää ohjaussuhteen tukena. Yksikään kirja ei voi korvata aitoa ohjaussuhdetta, mutta se voi tarjota erinomaisia lisäelementtejä työskentelyn tueksi.

Kokonaisuudessaan kirja näyttäytyy hyödyllisenä perusteoksena jokaiselle tutkijalle, sillä kirjan vinkit ovat sovellettavissa moniin muihinkin tilanteisiin kuin väitöskirjatutkimukseen. Mikäpä projekti ei hyötyisi suunnitelmallisuudesta, riskien kartoituksesta, priorisoinnista tai oman resilienssin vahvistamisesta? Koen, että voin ammentaa kirjasta paljon ajatuksia sekä yhä työn alla olevaan väitöskirjaani että myös tulevalle työuralleni, suuntautui se sitten yliopistoon tai sen ulkopuolelle.

Lähteet

Aarnikoivu, M., Mertala, P., Paldanius, H. & Tuhkala, A. (2023). Väitöskirjatutkijoiden tieteellisen kirjoittamisen osaaminen ja tuki suomalaisissa yliopistoissa. Yliopistopedagogiikka, 30(2). https://lehti.yliopistopedagogiikka.fi/2023/12/22/vaitoskirjatutkijoiden-tieteellisen-kirjoittamisen-osaaminen-ja-tuki-suomalaisissa-yliopistoissa/

Bégin-Caouette, O., Jansson, J. & Beaupré-Lavallée, A. (2020). The perceived contribution of early-career researchers to research production in Nordic higher education systems. High Education Policy, 33(4), 777–798.
https://doi.org/10.1057/s41307-018-0125-5

Kivimäki, S. (2023). Opinnäytetyön opit: Ohjauksen oppaat tarkastelussa. Aikuiskasvatus, 43(4), 306–313.
https://doi.org/10.33336/aik.140954

Nori, H., Peura, M. & Jauhiainen, A. (2020). From imposter syndrome to heroic tales: Doctoral students’ backgrounds, study aims, and experiences. International Journal of Doctoral Studies, 15, 517–539.
https://doi.org/10.28945/4637

Piironen, A., Matikainen, M. & Maunula, M. (2022). Väitöskirjatutkijat akateemisessa maailmassa: Kultapoikia, ”huijareita”, haamututkijoita ja lannistuneita. Aikuiskasvatus, 42(3), 198–212.
https://doi.org/10.33336/aik.122022

Shin, J. & Grant, A. M. (2021). When putting work off pays off: The Curvilinear Relationship Between Procrastination and Creativity. Academy of Management Journal, 64(3), 772–798
https://doi.org/10.5465/amj.2018.1471

Valtioneuvosto (7.2.2024). Yliopistoille lisärahoitus tuhannen uuden tohtorin kouluttamiseen [tiedote].
https://valtioneuvosto.fi/-/1410845/yliopistoille-lisarahoitus-tuhannen-uuden-tohtorin-kouluttamiseen