Tapauspohjainen oppiminen: Kognitiivinen ergonomia -verkkokoulutus työterveyshuoltoon erikoistuville lääkäreille
Pilvi Karjalainen, yliopisto-opettaja, Itä-Suomen yliopisto
pilvi.karjalainen@uef.fi
Nina Nevala, johtava asiantuntija, Työterveyslaitos
nina.nevala@ttl.fi
Marjukka Poutiainen, opetusavustaja, Itä-Suomen yliopisto
marjukka.poutiainen@uef.fi
Kristian Kivelä, psykologi, Sentimentis
info@sentimentis.com
Työterveyshuollon erikoislääkärikoulutus on työssäoppimista, jota tuetaan teoriakoulutuksella, ohjauksella ja työpaikkakoulutuksella. Viisi yliopistoa vastaa erikoisalan kansallisesta opetussuunnitelmasta. Yhteistyöverkostona yliopistoille ja verkko-oppimisympäristönä erikoistujille toimii Työterveyshuollon virtuaaliyliopisto. Itä-Suomen yliopiston työterveyden ryhmä kehitti ja pilotoi uuden tapauspohjaiseen oppimiseen perustuvan kognitiivisen ergonomian koulutuksen vuonna 2023. Se toteutettiin viiden viikon ohjattuna verkkokurssina, jonka suoritti 12 työterveyshuoltoon erikoistuvaa lääkäriä. Koulutuksen kehittäminen toteutettiin moniammatillisena ja monialaisena yhteistyönä. Tässä artikkelissa kuvataan yhden verkkokoulutuksen kehittämisprosessia ja koulutuksen pilotointia.
Johdanto
Työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksessa työssäoppimista tuetaan henkilökohtaisella ohjauksella ja toimipaikkakoulutuksella. Lisäksi koulutusohjelmaan kuuluu vähintään 200 tuntia teoriakoulutusta, jota tarjoaa muun muassa koulutusohjelmaa koordinoivien yliopistojen verkosto ja sen ylläpitämä Työterveyshuollon virtuaaliyliopisto (2024) DigiCampuksen Moodle-alustalla. Virtuaaliyliopiston tarjonnassa on sekä itsenäisesti opiskeltavia että ohjattuja verkkokoulutuksia (ks. Furu ym., 2019). Erikoislääkärikoulutuksen opinto-oppaan (Lääketieteellinen ammatillinen jatkokoulutus, 2023) mukaisesti työterveyshuollon erikoislääkärin tulee muun osaamisen ohella tuntea ergonomian perusteet ja osata soveltaa niitä työssään. Tässä artikkelissa kuvataan virtuaaliyliopistoon rakennetun kognitiivisen ergonomian verkkokoulutuksen kehittämisprosessi ja toteutus sekä koulutuksen osallistujien tuottamia lääkärin työn hyviä käytäntöjä.
Ergonomia on tieteenala, joka auttaa ymmärtämään ihmistä eri ympäristöissä. Se voidaan jakaa fyysiseen, kognitiiviseen ja organisatoriseen ergonomiaan. Ammattialana ergonomialla tarkoitetaan käytännön ratkaisuja, joilla työ saadaan vastaamaan työntekijöiden tarpeita. (Suomen Ergonomiayhdistys, 2019.) Kognitiivisella ergonomialla pyritään vaikuttamaan työhön siten, että aivotyökuorma on hallittavissa. Lääkärin työ on kognitiivisesti kuormittavaa, sillä työhön liittyy vaativia kognitiivisia eli tiedonkäsittelyn toimintoja, kuten yksityiskohtaisen tiedon omaksumista, tietojärjestelmien hallintaa ja jatkuvaa uuden oppimista (Kalakoski, Lahti & Paajanen, 2023). Kognitiivista kuormitusta lisäävät esimerkiksi keskeytykset, toimimattomat tietojärjestelmät ja taukojen puute. Jos aivotyökuorma on liian suuri, voi tulla tarkkaavaisuuden ongelmia, mikä voi vaikuttaa potilasturvallisuuteen (Blocker ym., 2017; Kalakoski ym., 2023).
Työterveyslääkärin tulee kiinnittää huomiota sekä omaan että asiakkaan kognitiiviseen ergonomiaan. Edellytyksenä on, että lääkäri oppii tunnistamaan asiakkaan kognitiivista kuormitusta ja ottaa asian esille tämän kanssa. Työterveyshuollon moniammatillisessa yhteistyössä asiakkaan kognitiivisesti kuormittavaan tilanteeseen voi löytyä useita erilaisia ratkaisuja (Henriksson, Unkila, Hirvonen & Nevala, 2024).
Kognitiivinen ergonomia -koulutuksen kehittäminen
Työryhmän tavoitteena oli kehittää kognitiivisen ergonomian verkkokoulutus ja kerätä osallistujilta lääkärin työn hyviä käytäntöjä. Suunnittelun lähtökohtana oli vuorovaikutteinen ohjattu koulutus, johon olisi mahdollista sisällyttää vertaisoppimista ja osallistujien omia kokemuksia. Koulutuksen tavoitteena oli, että sen suoritettuaan osallistuja osaa soveltaa kognitiivisen ergonomian perusteita työssään, esimerkiksi tunnistaa haitallisen kuormituksen ja esittää kehittämisehdotuksia sen vähentämiseksi.
Koulutuksen kehittämisen taustalla oli konstruktivistinen oppimisteoria, jonka mukaan ihminen on aktiivinen tiedonkäsittelijä, ja uusi tieto yhdistyy yksilön jo olemassa olevaan osaamiseen (esim. Lindblom-Ylänne & Nevgi, 2009). Lähtökohtana pidettiin erityisesti sen sosiokonstruktivistista ulottuvuutta, joka korostaa yksilön ja yhteisön välistä vuorovaikutusta sekä ympäristön roolia tiedon rakentamisessa (ks. Lindblom-Ylänne & Nevgi, 2009; Tynjälä, 1999).
Koulutuksessa hyödynnettiin lääketieteen opetuksessa tyypillistä tapauspohjaista oppimista (case-based learning) (esim. Kaur ym., 2020; Pyörälä, 2014). Tapauspohjainen oppiminen on reaalimaailman potilastilanteen arvioimista ja työstämistä eri näkökulmista. Oppiminen on sosiaalista yhdessä oppimista ja se pohjautuu osallistujien väliseen dialogiin (Donkin, Yule & Fyfe, 2023). Kognitiivisen ergonomian koulutuksessa tapaus laajennettiin tarkoittamaan joko asiakasta, asiakasorganisaatiota tai lääkärin omaa työtä.
Työterveyshuolto on luonteeltaan moniammatillista, mitä hyödynnettiin myös koulutuksen kehittämisessä. Suunnitteluryhmään kuului ergonomia-asiantuntija, psykologi, työterveyshuoltoon erikoistuva lääkäri sekä verkko-opetuksen asiantuntijoita. Monialaisen työryhmän jäsenet olivat tietoisia toistensa osaamisesta ja vastuista sekä tunnistivat toistensa työn, minkä tiedetään helpottavan ammattilaisten yhteistyötä (Henriksson ym., 2024). Koulutuksen kehittämisessä hyödynnettiin aiemmin käytettyä kehittämisen prosessia (Nevala, Unkila, Rivinoja, Henriksson & Vastamäki, 2022) ja kokemuksia työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksen kouluttajalääkäreille tehdyistä pilotoinneista (Ruoranen, Malinen, Laulumaa, Meriranta & Mäntyselkä, 2014; Rytkönen, Heikkinen & Räsänen, 2014).
Työterveyshuoltoon erikoistuville lääkäreille suunniteltiin viiden viikon tutoroitu verkkokoulutus. Aluksi koulutukselle laadittiin tavoitteet, sisältöalueet, pedagoginen käsikirjoitus ja verkkokurssipohja. Seuraavaksi tuotettiin koulutuksen sisällöt ja tehtiin verkkopedagoginen ja tekninen viimeistely (kuvio 1). Koulutuksen suoritti 12 erikoistuvaa lääkäriä. Koulutusta arvioitiin sähköisellä palautelomakkeella koulutuksen lopussa.
Kuvio 1. Kognitiivinen ergonomia -koulutuksen kehittämisen vaiheet
Tuloksena verkkokoulutus ja lääkärin työn hyviä käytäntöjä
Kehittämisprosessin tuloksena tuotettiin kognitiivisen ergonomian verkkokoulutus, joka sisälsi neljä osiota (kuvio 2).
Kuvio 2. Kognitiivinen ergonomia -koulutuksen rakenne
Ensimmäinen osio sisälsi osallistujien esittäytymisen ja osaamistavoitteet. Toinen osio käsitteli kognitiivisen ergonomian pääpiirteitä ja merkitystä työn sujuvuudelle. Osioissa kolme ja neljä hyödynnettiin tapausoppimista. Osiossa kolme osallistujat tarkastelivat esimerkkitapauksena omaa lääkärin työtään ja sen kognitiivisesti kuormittavia työolosuhteita ja työtilanteita. Osallistujien kuvaukset ratkaisuehdotuksista luokiteltiin sisällönanalyysillä lääkärin työn yksilö- ja organisaatiotason hyviksi käytännöiksi (kuvio 3).
Osiossa neljä osallistujat tarkastelivat kognitiivisen ergonomian ratkaisuja muulla alalla toimivan asiakkaan näkökulmasta. Osallistujat kartoittivat asiantuntijatehtävissä toimivan Kaisan työhön ja elämäntilanteeseen liittyviä kognitiivisia kuormitustekijöitä ja niiden mahdollisia seurauksia. Lisäksi tapausta pohdittiin ennaltaehkäisyn, ratkaisujen ja koko työyhteisön näkökulmasta.
Koulutuksen tutorointi
Tutorointi tarkoitti opiskeluprosessin ohjaamista viesteillä, tehtävien arvioimista ja osallistujien motivoimista. Tutorina toimi suunnitteluryhmän psykologi tukenaan verkkopedagogi. Tutor viesti osallistujille säännöllisesti, jotta he hallitsisivat ajankäyttöään ja edistyisivät samanaikaisesti. Osallistujat saivat tehtävistä joko henkilö- tai ryhmäkohtaisen palautteen. Tutor keskittyi palautteissa positiivisiin asioihin, minkä jälkeen hän antoi kehitysehdotuksia. Ryhmäpalautteessa tutor toi esille korostuneita ja vähälle huomiolle jääneitä asioita. Yhteisöllisen oppimisen tukemiseksi tutor kokosi yhteen erilaisia näkemyksiä ja tiivisti opittuja sisältöjä sekä rohkaisi vertaisoppimiseen ja vertaispalautteen antamiseen.
Kuvio 3. Kognitiivinen ergonomia -koulutukseen osallistuneiden erikoistuvien lääkäreiden (n = 12) tuottamia hyviä käytäntöjä lääkärin työn kognitiivisen työkuormituksen vähentämiseksi
Koulutuksen arviointipalaute
Koulutuksen palautelomakkeessa pyydettiin määrällistä arviota (asteikko: 1 = täysin eri mieltä – 5 = täysin samaa mieltä) kolmeen väittämään: kurssista oli minulle hyötyä, kurssin toteutus sopi aiheeseen hyvin ja tutorointia oli riittävästi saatavilla. Lisäksi kysyttiin avointa palautetta oppimista edistävistä tekijöistä, kehitettävistä asioista ja siitä, mitä oppia osallistujat kokivat saaneensa käytäntöön.
Osallistujat kokivat koulutuksen itselleen hyödylliseksi (ka. 4,4). He kokivat saaneensa työkaluja kognitiivisen kuormituksen arvioimiseen ja ratkaisujen kehittämiseen:
Otan omassa työssäni varsinkin kognitiivisen ergonomian tarkistuslistan käyttöön.
Työpaikkakäynneillä ja kuormittuneiden yksilöasiakkaiden kanssa otan herkemmin kognitiivisen ergonomian puheeksi. Aion jatkossa pohtia omaa työtäni sekä työyhteisöäni kognitiivisen ergonomian kautta ja hyödyntää oppimaani mahdollisten ongelmien ratkaisussa.
Toteutustapaa pidettiin sopivana (ka. 4,3), mutta osan mielestä aihe olisi sopinut paremmin lähitoteutukseksi. Näin olisi voinut syntyä enemmän vuorovaikutusta. Tutorointia osallistujat kokivat saaneensa riittävästi etätoteutuksesta huolimatta (ka. 4,3):
Uskon, että näistä asioista olisi helpompi päästä keskustelemaan kasvotusten.
Koulutuksen jokaiseen osioon kuluva aika oli arvioitu ja tehtäviin annettu aikaraja, mitä osallistujat arvostivat. Osallistujat pitivät koulutuksen sisältöä ja oppimateriaaleja monipuolisina ja tehtäviä oppimista edistävinä. Koulutuksen vaatiman työmäärän osallistujat kokivat kurssin laajuutta pienemmäksi:
…koin erityisen hyödyllisenä, että kognitiivista ergonomiaa piti tehtävissä pohtia monista eri näkökulmista ja myös omaa työtä piti tarkastella kriittisesti. Erityiskiitos siitä, että osioihin oli merkittynä niihin suurin piirtein tarvittava aika, jolloin kurssin aikataulutus omaan kalenteriin helpottui merkittävästi.
Koulutusta korjattiin ja täydennettiin palautteen ja työryhmän arvioinnin pohjalta. Laajuutta pienennettiin vastaamaan koettua työmäärää, ja tehtäväpalautuksiin liittyviä yksityiskohtia muokattiin. Rakenteeseen tai sisältöön liittyviä muutoksia ei ollut tarvetta tehdä.
Pohdinta
Osallistujat pohtivat koulutuksessa lääkärin työn hyviä käytäntöjä sekä yksilö- että organisaatiotasolla. Työterveyslääkärit voivat soveltaa niitä sekä omassa että yksilö- ja organisaatioasiakkaiden työssä. Osallistujilta kerätyn palautteen perusteella koulutuksessa opitut tiedot ja taidot auttoivat ymmärtämään paremmin työympäristön kognitiivisia haasteita, mikä mahdollisti sekä oman että asiakkaan henkilökohtaisten ja työpaikan toimintatapojen kehittämisen. Kuvauksia hyvistä käytännöistä tullaan jatkossa keräämään muissakin työterveyshuollon koulutuksissa.
Aiemmin lähiopetuksessa käytetty tapausoppiminen (Pyörälä, 2014) soveltui menetelmänä myös verkko-oppimiseen sekä työryhmän näkemyksen että osallistujilta saadun palautteen perusteella. Koulutus tarjotaan jatkossakin etätoteutuksena, koska se mahdollistaa valtakunnallisen osallistumisen. Osa osallistujista toivoi enemmän kasvokkaista vuorovaikutusta, mikä voi toteutua lisäämällä koulutukseen aloituswebinaarin tai muun verkkotapaamisen.
Koulutuksen tutorointia pidettiin tärkeänä. Tutor tuki aktiivista osallistumista ja pyrki inhimillistämään verkko-oppimisympäristöä. Näin varmistettiin, että jokainen osallistuja voi edetä oppimispolullaan tavoitteellisesti ja sitoutuu aikatauluun. Palaute ja yhteenvedot auttoivat korostamaan keskeisiä oppimiskohteita ja edistämään yhteisöllistä oppimista. Jatkossa osallistujien itsearvioinnin tueksi voidaan luoda osaamistavoitteisiin perustuva arviointikriteeristö.
Osallistujien palautteen perusteella koulutuksen koettiin tukevan hyvin oppimista. Uskomme, että kokemustamme moniammatillisesta verkkokoulutuksen kehittämisprosessista on mahdollista soveltaa muihin työterveyshuollon koulutuksiin ja hyödyntää laajemminkin opetuksen kehittämisessä.
Lähteet
Blocker, R. C., Heaton, H. A., Forsyth, K. L., Hawthorne, H. J., El-Sherif, N., Bellolio, M. F. … & Hallbeck, M. (2017). Physician, interrupted: Workflow interruptions and patient care in the emergency department. The Journal of Emergency Medicine, 53(6), 798–804.
https://doi.org/10.1016/j.jemermed.2017.08.067
Donkin, R., Yule, H. & Fyfe, T. (2023). Online case-based learning in medical education: A scoping review. BMC Medical Education, 23, 564.
https://doi.org/10.1186/s12909-023-04520-w
Furu, H., Koivisto, H., Parviainen, H., Rytkönen, M., Selänne, L., Seppänen, S. & Toivonen, A. (2019). Erikoislääkärikoulutus digitalisoituu ‒ työterveyshuolto edelläkävijä. Lääkärilehti, 74(47), 2742–2744.
https://helda.helsinki.fi/server/api/core/bitstreams/6ef7edfb-c0fe-44a0-a671-1f14ef149b91/content
Henriksson, M., Unkila, K., Hirvonen, M. & Nevala, N. (2024). Monialaisen yhteistyön kehittyminen työkyvyn tukemisessa. Kuntoutus, 47(1), 38–44.
https://doi.org/10.37451/kuntoutus.144681
Kalakoski, V., Lahti, H. & Paajanen, T. (2023). Kognitiivinen ergonomia lääkärin työssä. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim, 139(11), 905–911.
https://www.duodecimlehti.fi/duo17711
Kaur, G., Rehncy, J., Kahal, K. S., Singh, J., Sharma, V., Matreja, P. S. & Grewal, H. (2020). Case-based learning as an effective tool in teaching pharmacology to undergraduate medical students in a large group setting. Journal of Medical Education and Curricular Development, 7.
https://doi.org/10.1177/2382120520920640
Lindblom-Ylänne, S. & Nevgi, A. (toim.). (2009). Yliopisto-opettajan käsikirja. Helsinki: WSOYpro.
Lääketieteellinen ammatillinen jatkokoulutus. (2023.) Erikoislääkärikoulutus: Opinto-opas: Voimassa 1.8.2023 alkaen toistaiseksi.
https://www.laaketieteelliset.fi/site/files/ammatillinen-jatkokoulutus-dokumentit/Opinto-oppaat/Valtakunnalliset%20opinto-oppaat/OPS%202023-/EL_Opinto-opas%20p%C3%A4ivitykset%2026.3.2024.pdf
Nevala, N., Unkila, K., Rivinoja, T., Henriksson, M. & Vastamäki, J. (2022). Työkyvyn tuki -koulutus rakentaa yhteistä osaamista. Työterveyslääkäri, 40(3), 50–53. https://www.terveysportti.fi/apps/dtk/tyt/article/ttl02095?toc=1117366
Pyörälä, E. (2014). Paradigman muutos ja aktivoivat oppimismenetelmät lääketieteen koulutuksessa. Yliopistopedagogiikka, 21(2), 3‒15.
https://lehti.yliopistopedagogiikka.fi/2014/12/09/paradigman-muutos-ja-aktivoivat-oppimismenetelmat-laaketieteen-koulutuksessa/
Ruoranen, M., Malinen, A., Laulumaa, A.-M., Meriranta, P. & Mäntyselkä, P. (2014). ”Voiko näin hauska olla hyödyllistä?” Kokemuksia kouluttajalääkäreiden ohjaajakoulutuksen pilotoinnista. Yliopistopedagogiikka, 21(2), 84‒87.
https://lehti.yliopistopedagogiikka.fi/2014/12/09/voiko-nain-hauska-olla-hyodyllista-kokemuksia-kouluttajalaakareiden-ohjaajakoulutuksen-pilotoinnista/
Rytkönen, M., Heikkinen, J. & Räsänen, K. (2014). Työterveyshuollon kouluttajalääkärien kokemuksia monimuotoisesti toteutetusta pedagogispainotteisesta koulutuksesta. Yliopistopedagogiikka, 21(2), 79‒83.
https://lehti.yliopistopedagogiikka.fi/2014/12/09/tyoterveyshuollon-kouluttajalaakarien-kokemuksia-monimuotoisesti-toteutetusta-pedagogispainotteisesta-koulutuksesta/
Suomen Ergonomiayhdistys. (7.8.2019). Mitä on ergonomia? https://ergonomiayhdistys.fi/ergonomia/mita-ergonomia-on/
Tynjälä, P. (1999). Oppiminen tiedon rakentamisena: Konstruktivistisen oppimiskäsityksen perusteita. Helsinki: Kirjayhtymä.
Työterveyshuollon virtuaaliyliopisto. (10.5.2024).
tthvyo.fi
Yliopistopedagogiikka 