Siirry sisältöön

Työ ja korkeakoulu

1.2.2019

Kimmo Mäki, Liisa Vanhanen-Nuutinen & Susanna Niinistö-Sivuranta

Kimmo.Maki@haaga-helia.fi, Liisa.Vanhanen-Nuutinen@haaga-helia.fi, susanna.niinisto-sivuranta@helsinki.fi

 

 

YP-osastotunnus-kehittaminen-ja-kokeilut

 

(PDF)

 

Työssä oppimisen ja korkeakoulussa oppimisen yhteensovittaminen on muodostunut uudella tavalla ajankohtaiseksi, kun korkeakoulutusta pyritään tehostamaan, oppimisen keinoja monipuolistamaan ja laatua entisestään nostamaan. Tämä näkyy etenkin ammattikorkeakoulujen pedagogisessa kehittämisessä mutta myös yliopistojen pedagogiikassa. Yhteensovittaminen ei kuitenkaan ole ollut ongelmatonta, kun tarkastelee ammattikorkeakoulujen pedagogiikan kehittymistä. Jännitteitä on ilmennyt niin pedagogiikan teoreettisen perustan kuin käytännön toiminnankin näkökulmasta. Tämä artikkeli perustuu ammattikorkeakoulupedagogiikan 1990-luvun ja 2000-luvun kansalliseen kirjallisuuteen. Kirjallisuus nähdään puheenvuoroina, joissa pedagogiikan kehitystä tulkitaan työn ja korkeakoulun suhteessa.

 

Ammattikorkeakoulujen pedagogiikan perusta rakentuu

Ensimmäisiä puheenvuoroja, joissa pyrittiin hahmottamaan ammattikorkeakoulujen pedagogista toimintaa, oli teos Johdatus ammattikorkeakoulupedagogiikkaan (Ekola, 1992). Teoksessa linkitettiin ammattikorkeakouluissa harjoitettava pedagogiikka sosiokonstruktivismiin ja työelämälähtöisyyteen. Opettajat nostivat 1990-luvulla tutkintojaan uuden korkeakoulutyön ohessa maistereiksi, lisensiaateiksi ja tohtoreiksi pätevöityessään korkeakouluopettajiksi. Tämä laajamittainen kansallinen ponnistus tuotti raameja, rakenteita ja sisältöjä pedagogiikalle. Samalla luotiin pohja ammattikorkeakoulumaiselle tutkimuskulttuurille, joka oli sidoksissa käytännön kehittämiseen. Koko 1990-luku voidaankin nähdä ammattikorkeakoulupedagogiikan raamituksen vuosikymmeneksi.

Seuraavalla vuosikymmenellä Hannu Kotila (2003, 3) pohti Ammattikorkeakoulupedagogiikka: ajankohtaisia puheenvuoroja -kirjan saatesanoissa kehittyvän ammattikorkeakoulupedagogiikan teoreettisia lähtökohtia seuraavasti: ”Ammattikorkeakoulupedagogiikka etsii vielä paikkaansa kasvatustieteen kentässä. Sen historialliset juuret ovat ammattikasvatuksessa. Toinen traditio, jonka kohtaamme ammattikorkeakoulupedagogiikassa, on korkeakoulupedagogiikka.” Kirjassa esitettiin aikansa kuumat perunat ammattikorkeakoulupedagogiikan tilasta. Tiedon ja taidon käsitykset oppimisessa, tutkiva ja kehittävä oppiminen, ohjauksen kysymykset oppimisen eri ympäristöissä, kansainväliset yhteistoiminnalliset projektit verkko-oppimisen toimintaympäristönä sekä arviointi ja opettajuus olivat keskeisiä teemoja.

Yhdeksän vuotta myöhemmin ilmestyneessä Kotilan ja Mäen (2012) toimittamassa Ammattikorkeakoulupedagogiikka 2 teoksessa oppimiskäsitykset ja tutkiva ja kehittävä oppiminen olivat edelleen keskeisiä teemoja, mutta peruselementit olivat saaneet syvyyttä ja toimijat ja toimintaympäristöt niiden ympärillä olivat moninaistuneet. Osaaminen ja erityisesti osaamisen arviointi korostuivat. Useiden artikkeleiden kohteena olivat opettajayhteisöjen haasteet. Aihetta tarkasteltiin pedagogisen johtamisen, pedagogisen tuen, mosaiikkimaisen ammattikorkeakoulutyön ja opetussuunnitelmatyön näkökulmista. Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta integroituivat entistä enemmän tarkastelussa elinkeinoelämän tarpeisin ja odotuksiin. Yhdeksän vuoden aikana ammattikorkeakoulupedagogiikan peruselementit olivat muotoutuneet yhteisöllisiksi toimintatavoiksi monimuotoisissa ympäristöissä. Työelämälähtöisyyttä kuvattiin entistä konkreettisemmin niin pedagogisessa kuin tutkimus- ja kehittämisorientoituneessa toiminnassa.

Edellä mainituissa kirjoissa ammattikorkeakoulupedagogiikkaa jäsennettiin opettajien pedagogisten kokeilujen ja kehittämistoimien tulosten perustalta. Ammattikorkeakoulutus on kuitenkin ollut myös akateemisen tutkimuksen kohteena aina kokeiluvaiheesta, vuodesta 1991, alkaen. Pedagoginen tutkimus on vahvistunut, kun koulutus on kehittynyt täysimittaiseksi korkeakoulutukseksi. Muuten tutkimuskohteet ovat mukailleet kulloinkin ajankohtaista korkeakoulukeskustelua. Työelämäyhteistyön tutkimus ja työelämän näkökulma ammattikorkeakoulutukseen on kuitenkin tutkimuksissa jäänyt vähemmälle kuin olisi voinut olettaa. (Rauhala, Kantola, Friman & Huttula, 2016.)

 

Työelämäyhteistyö vahvistaa ammattikorkeakoulupedagogiikkaa

Ammattikorkeakoulupedagogiikan peruselementit selkiintyivät 2000-luvun alussa. Vuoden 2003 ammattikorkeakoululaki jäsensi ammattikorkeakoulun tehtävät ja sementoi samalla pedagogiikan ytimen. Ammattikorkeakoulun toiminnasta erottuivat selkeästi niin sanotut kolme tehtävää, jotka integroituivat keskenään. Nuo tehtävät, opetus- ja ohjaustyö, tutkimustyö ja kehittämistyö, muodostivat pedagogiikan ytimen. Vahva sidos työelämään korostui entisestään ja ammattikorkeakoulut kehittivät pedagogisessa toiminnassaan useita projektimaisia työtapoja ja oppimisen muotoja. Pedagogisen ajattelun taustalla korostuivat deweyläinen Learning by Doing -ajattelu sekä tutkiva ja kehittävä työote. Tutkimus- ja kehittämistoiminnasta (T&K) tuli tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa (TKI), jossa korostui tutkimustulosten jalostaminen tuotteiksi ja innovaatioiksi työelämän hyväksi. Tässä pedagogisessa ajattelussa integroituivat akateemiset tutkimustavat sekä ammatillinen perinne. Osa ammattikorkeakouluista pyrki profiloitumaan pedagogisesti. Niissä työstettiin omia painotuksia pedagogiikkaan ja kehitettiin aktiivista tutkimus- ja kehittämistoimintaa valitun pedagogisen profiilin ympärille (mm. Learning by Developing – LbD, Learning and Competence Creating Ecosystems – LCCE, Innovaatiopedagogiikka jne.). Vuosituhannen alkua voikin nimittää kolmen tehtävän pedagogiikaksi amk-pedagogisessa evoluutiossa.

 

Osaamisen kehittäminen haastaa työn ja oppimisen ammattikorkeakouluissa

Seuraava kehitysaskel vei ammattikorkeakoulupedagogiikkaa entistä kiinteämmin autenttisen työn ympäristöihin. Osaaminen korostui oppimisen tavoitteena ammattikorkeakoulussa 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopulla. Globaali taantuma johti myös Suomessa korkeakoulusektorin resurssien leikkaamiseen ja edessä olivat korkeakoulujen laihat vuodet. Korkeakoulujen tuloksia alettiin ohjata opintopistemääräkertymien ja läpimenojen näkökulmasta entistä enemmän. Tämä osaltaan johti ammattikorkeakoulut pohtimaan pullonkaulojen purkamisia opiskelijoiden opintopoluilla. Pedagogisen toiminnan pohjaksi muodostui osaamisperusteisuus. Se pyrki yhdistämään aiemmin hankitun osaamisen ja opintojen aikaisen osaamisen tunnistamista ja tunnustamista osaksi korkeakouluopiskelua, oppimista ja opintopisteitä. Käsitteet aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen (ahotointi) ja työn opinnollistaminen nousivat osaksi ammattikorkeakoulupedagogista toimintaa.

Osaamisperusteisuus lienee ensimmäinen todellinen muutostsunami, joka haastoi ammattikorkeakoulujen pedagogiikan. Tietoperustan olemus ja positio pedagogisessa toiminnassa oli mietittävä uudestaan. Miten käytäntö sekä teoria oikeasti ja toimivasti integroidaan opetus- ja ohjaustyössä? Miten tunnistetaan työssä hankittua osaamista?  Mitä on korkeakoulutasoinen osaaminen ja miten se tunnistetaan työssä? Kyseessä oli osaamisen esiinmarssi ammattikorkeakoulupedagogiikkaan. Prosessi käynnisti samalla uudenlaisen keskustelun työelämälähtöisyydestä ja työssä oppimisesta ammattikorkeakoulutuksessa.

Entä nyt, millaiselta ammattikorkeakoulupedagogiikka näyttää, kun olemme menossa 2020-luvulle? Elämmekö ammattikorkeakoulupedagogiikan jälkeistä, postamk-pedagogista aikaa? Korkeakoulukentän fuusiot, konsortiot sekä vahva ohjaus ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen väliseen yhteistyöhön sävyttävät viimeisimpiä vuosia.

Ammattikorkeakoulupedagogiikalle on ollut tyypillistä vahva sidos pedagogisen toiminnan sekä tutkimus- ja kehittämistoiminnan välillä. Koko lyhyen historiansa aikana nämä elementit eivät ole olleet toisiaan poissulkevia. Ammattikorkeakouluopettajalta on odotettu ja vaadittu korkeaa osaamista kummallakin alueella.

Opettajat ovat oppimista ohjaavalla otteella pyrkineet mahdollistamaan korkeakouluopiskelun ja oppimisen monenlaisissa toimintaympäristöissä. Myös työelämän odotukset koulutukselle ovat ohjanneet pedagogiikan kehittämistä. Koulutusalojen omat erityispiirteet, opiskeltavat sisällöt ja henkilöstön toimintatavat ovat tuoneet omat mausteensa pedagogiikkaan (Leinonen, 2012).  Lisäksi on odotettu vahvoja ja toimivia yhteyksiä työelämään.

Nopea kehitys amk-pedagogiikan lyhyen historian aikana on synnyttänyt jännitteitä ammattikorkeakoulujen opettajien työssä. Osa opettajista on kokenut työn fokukseksi substanssiosaamisen opettamisen ja edistämisen ammattikorkeakouluissa. Toinen ryhmittymä on muodostunut TKI- ja hankeorientoituneista pedagogeista, jotka ovat halunneet integroida autenttista työtä ja opetusta. Jakolinja näyttäytyy vieläkin ajoittain muutosten yhteydessä. (Mäki, 2012.)

Ammattikorkeakoulupedagogiikka-käsite on sisältänyt sekä ammatilliset, työelämän lähtökohdat, korkeakoulutasoiset vaatimukset että oppimisen ja opettamisen elementit. Tämä monenkeskisyys on aiheuttanut ristivetoa elementtien kesken. Painotukset ovat heilahdelleet akateemisesta orientaatiosta ammatillisuutta korostavaan substanssikeskeisyyteen ja sieltä osaamisperustaisuuteen sekä ilmiölähtöisyyteen. Voidaankin todeta, että yhtenäisen kehittämisen sijaan ammattikorkeakoulupedagogiikan kehityspolku on ollut moniääninen.

 

Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteiset pedagogiset haasteet

Opiskelijan laadukas oppiminen on pedagogisten valintojen ja opetuksen suunnittelun keskiössä sekä ammattikorkeakoulukontekstissa että yliopisto-opetuksessa. Opettaja nähdään oppimisen mahdollistajana. Yliopistossa opettaja on oman tieteenalansa tutkimustradition asiantuntija ja uusimman tutkimustiedon tuottaja, ammattikorkeakoulussa opettaja on työelämän kehittäjä ja tutkija – osaamisen ytimessä on ammatillinen asiantuntijuus. Opiskelija nähdään aktiivisena toimijana, joka ottaa vastuuta omasta oppimisestaan. Oppimisen tilanteet rakennetaan yhteistyössä, eikä opiskelija ole passiivinen tiedon vastaanottaja. (Auvinen, 2004; Kangasniemi & Murtonen, 2017; Onnismaa, 2007; Postareff, 2007; Rauste-von Wright & von Wright, 1997.)

Tutkintojen tuottaman osaamisen varmistaminen tulevaisuuden työelämän kannalta on yksi koulutuksen laatuun liittyvä keskeinen tekijä. Työelämäyhteistyön merkitys korkeakoulupedagogiikassa korostuu, kun tulevaisuuden työelämän osaamisperustaa pyritään yhdessä ennakoimaan ja rakentamaan. Tutkimus- ja kehittämisprojektit, joilla on työelämän tilaus ja joissa työskennellään monialaisissa tiimeissä, edistävät opiskelijan osaamisen kehittymistä tiimityössä, sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, ongelmanratkaisussa ja yhteistyössä. Nämä ovat myös taitoja, joihin opiskelijat yleensä kokevat saaneensa heikoiten tukea yliopisto-opinnoissa. Työelämälähtöiset projektit auttavat myös ymmärtämään eri tieteenalojen lähestymistapoja ja tukevat työllistymistä. (Dongho & Cheolil, 2018; Garnett, 2013; Tynjälä, Virtanen, Klemola, Kostiainen & Rasku-Puttonen 2016.)

Asiantuntijuuteen tarvittavat tiedon lajit yhdistävä integratiivinen pedagogiikka ja erilaiset strategisesti merkittävät korkeakoulujen toimintatavat, joilla edistetään työelämäyhteistyötä, ovat tarpeellisia työelämäyhteistyötä edelleen kehitettäessä. Integratiivinen pedagogiikka ohjaa luomaan koulutuksen ja työelämän välille tiiviitä yhteistyön malleja ja työelämätaitojen oppimista kytketään teoreettiseen opetukseen. (Nykänen & Tynjälä, 2012; Tynjälä ym., 2016.) Pedagogisesti voidaan tukea, hyödyntää ja ratkaista myös opiskelijoiden työssäkäynnin ja opintojen yhteensovittamiseen liittyviä haasteita ja mahdollisuuksia (Vanhanen-Nuutinen, Kotila & Mäki, 2016).

Yhteisiä pedagogisia haasteita korkeakoulukentällä ovat myös työelämän asiantuntijatoiminnassa vahvistuvat eettiset kysymykset, oppimisen digitalisaatio sekä muuttuvan, tuntemattoman tulevaisuuden osaamisen ennakointi.

 

Pohdintaa

Korkeakoulutuksen tulee jatkossakin muuttua ajassa, suhteessa yhteiskunnan ja työelämän kehitykseen. Tämä edellyttää opettajien pedagogisen asiantuntijuuden kehittämistä ja opiskelijakeskeisyyden lisäämistä. Siihen työhön tarvitaan pitkäjänteistä osaamisen kehittämistä ja pedagogista koulutusta sekä ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen yhteistyötä tutkimusperustaisen tiedon luomisessa. Pedagogisessa kehittämisessä tarvitaan tutkimukseen perustuvaa ymmärrystä erilaisista oppijoista sekä oppimisympäristön ja digitaalisten ratkaisujen vaikutuksista oppimistuloksiin. Tämä yhdistettynä autenttisen työn vaatimusten ja osaamisodotusten kanssa takaa korkeakoulupedagogiikan kehittymisen.

Ainoastaan osaamistarpeisiin reagointi ohjaa korkeakouluja toimimaan reaaliaikaisesti, jolloin suhde työn ja korkeakoulun välillä voi jäädä vain käytäntöjä uusintavaksi. Tutkimuksellisuus luo ennakoivaa, kehittävää otetta osaamisen rakentamiseen, jolloin myös korkeakoulut ovat määrittelemässä tulevaisuuden asiantuntijuutta. Työn ja korkeakoulun sidoksessa niin yliopistolla kuin ammattikorkeakoulullakin on paikkansa.

 

 

Kirjallisuus

Auvinen, P. (2004). Ammatillisen käytännön toistajasta monipuoliseksi aluekehittäjäksi? Ammattikorkeakoulu-uudistus ja opettajan työn muutos vuosina 1992–2010 (väitöskirja). Joensuu: Joensuun yliopisto.  Haettu osoitteesta http://urn.fi/URN:ISBN:952-458-536-7

Dongho, K & Cheolil, L. (2018). Promoting socially shared metacognitive regulation in collaborative project-based learning: a framework for the design of structured guidance. Teaching in Higher Education, 23(2), 194–211. Haettu osoitteesta https://doi.org/10.1080/13562517.2017.1379484

Ekola, J. (toim.). (1992). Johdatusta ammattikorkeakoulupedagogiikkaan. Juva: WSOY.

Garnett, J. (2013). Authentic work-integrated learning. Teoksessa L. Hunt & D. Chalmers (toim.), University teaching in focus (s. 164 – 179). New York: Routledge.

Kangasniemi, M. & Murtonen, M. (2017). Yliopiston toimijoiden näkemyksiä vastuullisen yliopisto-opiskelijan taidoista. Yliopistopedagogiikka, 24(1), 3–10. Haettu osoitteesta https://lehti.yliopistopedagogiikka.fi/2017/07/07/yliopiston-toimijoiden-nakemyksia-vastuullisen-yliopisto-opiskelijan-taidoista/

Kotila, H. (toim.) 2003. Ammattikorkeakoulupedagogiikka: ajankohtaisia puheenvuoroja. Helsinki. Edita Oy.

Kotila, H.  & Mäki, K. (toim.). (2012). Ammattikorkeakoulupedagogiikka 2. Helsinki: Edita.

Leinonen, R. (2012).  Ammattikorkeakoulupedagogiikan kehittäminen: Opiskeluorientaatiot ja opinnäytetyön vertaistilanteet opiskelijoiden asiantuntijuuden kehittymisen tukena (väitöskirja). Oulu: Oulun yliopisto.  Haettu osoitteesta http://urn.fi/urn:isbn:9789514298448

Mäki, K. (2012). Opetustyön ammattilaiset ja mosaiikin mestarit. Työkulttuurit ammattikorkeakoulun toiminnan kontekstina (väitöskirja). Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Haettu osoitteesta http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-4567-1

Nykänen, S. & Tynjälä, P. (2012). Työelämätaitojen kehittämisen mallit korkeakoulutuksessa. Aikuiskasvatus, 32(1), 17–28. Haettu osoitteesta http://urn.fi/URN:NBN:fi:ELE-1527485

Onnismaa, J. (2007). Ohjaus- ja neuvontatyö: aikaa, huomiota ja kunnioitusta. Helsinki: Gaudeamus.

Pirttilä-Backman, A-M., Portman, A., Lautaniemi, E., Gummerus, I. & Myyry, L. (2017). Opetuksen työelämärelevanssia kehittämässä – kun MOOCit, turvapaikanhakijat ja tutkinto-opiskelijat kohtaavat. Yliopistopedagogiikka, 24(2), 7–11. https://lehti.yliopistopedagogiikka.fi/2017/12/20/opetuksen-tyoelamarelevanssia-kehittamassa-kun-moocit-turvapaikanhakijat-ja-tutkinto-opiskelijat-kohtaavat/

Postareff, L. (2007). Teaching in Higher Education: From Content-focused to Learning-focused Approaches to Teaching (väitöskirja). Helsinki: Helsingin yliopisto. Haettu osoitteesta http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-10-3654-5

Rauhala, P., Kantola, M., Friman, M. & Huttula, T. (2016). Ammattikorkeakoulutus tutkimuksen kohteena. Tiedepolitiikka, 41(3), 57–68. Haettu osoitteesta http://urn.fi/URN:NBN:fi:ELE-1780293

Rauste-von Wright, M. & von Wright, J. (1997). Oppiminen ja koulutus (4. painos). Helsinki: WSOY.

Tynjälä, P., Virtanen, A., Klemola, U., Kostiainen, E. & Rasku-Puttonen, H. (2016). Developing social competence and other generic skills in teacher education: applying the model of integrative pedagogy. European Journal of Teacher Education, 39(3), 368-387. https://doi.org/10.1080/02619768.2016.1171314

Vanhanen-Nuutinen, L., Kotila, H. & Mäki, K. (2016). Työn ja opintojen yhdistäminen – opintojen aikainen työssäkäynti ammattikorkeakoulu-opiskelijoiden kokemana. Ammattikasvatuksen aikakauskirja, 18(2), 9–26. Haettu osoitteesta http://urn.fi/URN:NBN:fi:ELE-2489471

Vanhanen-Nuutinen, L., Mäki, K., Töytäri, A., Ilves, V. & Farin, V. (2013). Kiviä ja keitaita – Ammattikorkeakoulutyö muutoksessa. Helsinki: HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu. Haettu osoitteesta http://www.e-julkaisu.fi/haaga-helia/kivia_ja_keitaita/#pid=1

No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.