Opetuksen kehittämistä ja yhteisöllistä taidetta Peda-forum-päivillä Aalto-yliopistossa

Kaisa Kiuttu

Peda-forum-päivät järjestettiin 21.–22.8.2012 Aalto-yliopiston Otaniemen kampuksella. Kongressitilana oli Reima ja Raili Pietilän suunnittelema kauniisti ympäröivään metsään ja kallioon sulautuva Dipoli, joka sisältä täyttyy peruskallion lohkareista, kantikkaista kulmista ja epäsymmetrisistä tiloista. Dipolin kulmikkaat muodot loivat oivallisen miljöön pedagogiseen kehittämiseen, joka myös saa erilaisia hahmoja ja näyttäytyy moninaisena kehittäjiensä tapaan. Päivien teema ”käden jälkiä” muovautui esiin niin rinnakkaissessioista kuin yhteisöllisestä taiteestakin.

Verkostoitumista ja työpajoja

Konferenssia edeltävänä päivänä oli mahdollisuus verkostoitua. Omissa intressiryhmissään tapasivat muun muassa Peda-forum-verkoston yhteyshenkilöt, yliopistojen koulutuksesta vastaavat vararehtorit, ylioppilaskuntien toimijat sekä yliopistoissa arviointityötä tekevät. Peda-forumin yhteyshenkilöiden ja vararehtoreiden tapaamisessa muun muassa tutustuttiin Aalto-yliopiston opetuksen kehittämiseen sekä kuultiin kansainvälisen opetuksen kehittämisen järjestön ICED:n ja Yliopistopedagogiikka-lehden kuulumiset.

Peda-forum-päivien rinnakkaissessiot olivat tällä kertaa työpajoja, joissa esitettiin, kehitettiin, innostuttiin, keskusteltiin ja verkostoiduttiin. Suurin osa istunnoista oli toiminnallisia työpajoja, joissa osallistujat pääsivät kuuntelemisen sijaan keskustelemaan ja kehittämään yhdessä. Sisällön lisäksi siis työpajojen muoto antoi opettajille käytännön vinkkejä työhön.

Työpajoissa päästiin tutustumaan muun muassa uuteen opetusteknologiaan. Yhdessä sessiossa kuulijat antoivat ääniä niin sanotulla äänestyskapulalla, jonka avulla osallistujien mielipiteet siirtyivät hetkessä kaavioiksi ja kuvioiksi luennoitsijan tietokoneelle ja kuulijoiden nähtäviksi. Näin kuulijat itse asiassa huomasivat olevansa parhaillaan opetuskokeilun kohteina antaessaan ääniä laitteella. Rinnakkaisessa työpajassa sen sijaan esiteltiin luentotallenteita, joiden käytöstä yliopisto-opetuksessa on saatu jo myönteisiä tuloksia.

Ajankohtaisia olivat myös esitykset plagioinnista ja plagiaatintunnistamisjärjestelmistä – järjestelmiä ollaan ottamassa käyttöön monessa yliopistossa, muun muassa Jyväskylässä. Työpajoissa puhuttivat myös opiskelijoiden siirtymät yliopistosta työelämään, ja yliopistojen työelämäyhteistyöhön tarjottiin monenlaisia reseptejä ja työkaluja.

Monessa työpajassa keskusteltiin pienryhmissä.

(Kuva: Janne Lehtinen)

Yliopistopedagogiikka-lehden kirjoittajatyöpajoissa käytiin läpi tieteellisen artikkelin ja opetuskokeilukirjoituksen rakennetta, ”ymmärrettiin” tekstitaitojen käsitettä ja astuttiin kynnyksen yli omalta tieteenalalta pedagogiikkaan. Yliopistopedagogiikka-lehden työpajoista kerrotaan lisää lehden muissa kirjoituksissa.

Keramiikkaa ja teatteria yhdessä

Päivien teema ”käden jälkiä” tuli näkyviin paitsi osallistavissa työpajoissa myös yhteisöllisessä saven muotoilussa, lavakomediassa ja draaman luomisessa. Kaikki osallistujat saivat painaa kätensä yhteisiin päiviin ja muokata tapahtumaa näköisekseen, jättää siihen jälkensä.

Pedagogiset kehittäjät, yliopiston opettajat ja lehtorit painoivat päivillä kätensä saveen ja rakensivat yhteistä taideteosta. Osallistujat muotoilivat savesta ihmishahmoja, majavia, kulhoja, putkiloita, sydämiä, kotiloita – siis lähes kaikkea mahdollista. Pienistä saviveistoksista muodostui yhteisöllistä taidetta. Työskentelyä ohjasivat Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun keramiikan opiskelijat.

Peda-forum-päivillä ihasteltiin käden jälkiä savessa.

(Kuva: Janne Lehtinen)

Osallistujiin sen sijaan jälkensä – todennäköisesti naururypyn tai hymykuopan – jätti K-Mikon stand up -show, jossa kohdattiin työelämän pieniä kommelluksia, ihmeteltiin naisten ja miesten toimintaeroja työpaikoilla sekä naurettiin teknologian sätkynukeille, joille liitutaulukin temppuilee. Koomikon sanan haaviin tarttuivat niin opettajat, opetuksen kehittäjät kuin muutkin yliopistoyhteisön jäsenet.

Päivät huipentuivat Businessteatterin improvisaatioon, johon myös paikalla olijat osallistuivat. Roolihahmojen avulla yleisö peilasi omia kokemuksiaan pedagogisesta kehittämisestä ja reflektoi identiteettiään kehittäjänä, laitoksen johtajana tai opettajana. Improvisaatiossa vuorovaikutuksen sudenkuopat löytyivät, ja yleisö keksi roolihahmoille parempia toiminta- ja vuorovaikutustapoja. Fiktiiviset hahmot nostivat esiin koulutusrehtorien ja laitosjohtajien keskusteluja; väittelemään pääsivät myös uusi, innokas työntekijä ja vanhempi, perinteitä ylläpitävä kollega. Vuorovaikutustilanteista kehkeytyi aitoja arkipäivän keskusteluja ja neuvotteluja, joita käytiin työpaikan kokoushuoneissa ja johtoryhmissä.

Paitsi että osallistujat pääsivät vaikuttamaan päivien kulkuun, päivät jättivät jälkensä myös osallistujiin – päivillä tutustuttiin uusiin ihmisiin, tavattiin vanhoja tuttuja, innostuttiin ja opittiin yhdessä, luotiin uutta tietoa. Pedagogisten kehittäjien päivät näyttivät siis osallistujiltaan.

Kirjoittaja työskentelee Yliopistopedagogiikka-lehden toimittajana ja tutkimusamanuenssina Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitoksessa.

PDF