Skip to content

Lehden esittely

Yliopistopedagogiikka on opetuksen ja oppimisen kysymyksiin erikoistunut yliopistolehti. Lehden tavoitteena on tehdä tunnetuksi monitieteistä yliopistopedagogista tutkimusta, kohottaa yliopistopedagogisen julkaisemisen tasoa ja antaa mahdollisuus yliopistopedagogiseen julkaisemiseen suomeksi. Lehden tarkoituksena on myös tukea opettajuutta ja edistää oppimista yliopistoympäristössä. Lehti toimii opettajien, tutkijoiden sekä opetuksen kehittäjien yhteisenä foorumina. Kirjoituksia julkaistaan suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

Yliopistopedagogiikka-lehti on ilmestynyt vuodesta 1994 kahdesti vuodessa. Syksyllä 2008 lehdessä ryhdyttiin julkaisemaan tieteellisiä artikkeleita, jotka ovat käyneet läpi referee-arvioinnin. Lehti on luokiteltu Julkaisufoorumin tasolle 1, joten julkaistuista tieteellisistä artikkeleista saa jufo-pisteitä. Vuonna 2012 lehti otti käyttöön uuden nimen Yliopistopedagogiikka ja alkoi ilmestyä vain verkkojulkaisuna. Aiemmin lehden nimi oli Peda-forum – yliopistopedagoginen aikakausjulkaisu. Ennen vuotta 2012 ilmestyneet lehdet ovat luettavissa Peda-forumin verkkosivuilta.

Yliopistopedagogiikka-lehti

  • julkaisee kirjoituksia ja uutisia ajankohtaisesta tutkimuksesta, opetuskokeiluista, kokouksista, asiantuntijavierailuista ja kirjallisuudesta,
  • välittää kuulumisia yliopistosta toiseen,
  • avaa yliopistopedagogista keskustelua ja ylläpitää sitä sekä
  • tiedottaa Peda-forumin suunnitelmista ja toiminnoista.

Lehdessä julkaistaan artikkeleita ja kirjoituksia seuraavilla osastoilla:

  • Tieteellisiä artikkeleita
  • Kehittäminen ja kokeilut
  • Keskustelua
  • Peda-forumin toiminnot
  • Peda-forum-päivät
  • Kongressit ja uutiset
  • Kirja-arviointeja
  • Kutsuesitelmät ja lektiot

Eri osastoihin tarkoitetuille käsikirjoituksille on omat kirjoitusohjeensa, jotka löytyvät sivulta Ohjeita kirjoittajalle.

Tieteellisille artikkeleille vertaisarviointitunnus

 

Tieteellisten seurain valtuuskunta (TSV) on myöntänyt Yliopistopedagogiikalle vertaisarviointitunnuksen merkkinä siitä, että lehden tieteellisten artikkelien vertaisarviointi on toteutettu kansainvälisen tiedeyhteisön noudattamien laadullisten ja eettisten vaatimusten mukaisesti. Tunnuksen haltijana TSV antaa käyttöoikeuden kaikille tiedekustantajille, jotka sitoutuvat noudattamaan tunnuksen käytölle asetettuja ehtoja sekä edistämään omassa toiminnassaan Suomen tiedekustantajien liiton vertaisarviointiohjeen ja Tutkimuseettisen neuvottelukunnan Hyvä tieteellinen käytäntö -ohjeen mukaisia periaatteita.

Lisätietoa tunnuksesta ja sen käyttöehdoista Tieteellisten seurain valtuuskunnan verkkosivuilta: www.tsv.fi/tunnus